Vauva meni päivähoitoon

Olemme aloittaneet erittäin osa-aikaisen päivähoitokokeilun. Mörssäri on siis saanut päivähoitopaikan – anoppilasta!

Olemme molemmat puolison kanssa tällä hetkellä osittaisella vanhempainvapaalla, ja muutaman kerran viikossa tulee eteen tilanne, jolloin meidän on pakko olla töidemme parissa yhtä aikaa. Koska anoppi on jo marraskuusta asti kysellyt, että milloin hän pääsisi hoitamaan vauvaa, päätimme olla armollisia ja lopettaa odotuksen. Mörssäri pupupehmoleluineen aloitti anoppilassa maanantaina. 
Näin aluksi olemme varanneet anopin palvelut kolmelle arkipäivälle viikossa 5-6
tunniksi kerrallaan. Muutaman kuukauden kuluttua pidennämme hoitoaikaa pikku hiljaa.

Kaikki osapuolet ovat oikein tyytyväisiä tilanteeseen. Erityisen kivaa on ollut huomata, kuinka bebe jo nyt tunnistaa mummonsa ja hymyilee hänelle leveästi. Olen itse iloinen muutamasta omasta tunnista ja työrauhasta –
vaikkakin näin aluksi vain vähän aikaa kerrallaan. Jo eläkkeellä oleva anoppini taas on haltioissaan siitä, että saa päivätekemistä. Kaikki muut lapsenlapset kun ovat jo koulussa ja päiväkodin viimeisellä luokalla. Siksi anopilla on tullut
ihan huoli siitä kun hänen luonaan ei arkipäivisin käy enää kukaan apua kyselemässä. Pitää sitä kuulemma olla ihmisellä tekemistä myös viikolla.
Ei huolta armas puolisoni äiti, kyllä me sinulle tekemistä keksitään! 
Päivähoitopaikka lohkeaa Islannissa lapsen täytettyä kaksi vuotta. Vanhempainvapaat kestävät yhteensä vajaan vuoden. Se lapsen toinen vuosi onkin sitten yhtä pallojen ilmassa pitämistä: töihin pitäisi palata, mutta päiväkoti ei vielä tarjoile palveluitaan. Monet turvautuvat tässä kohtaa perhepäivähoitajiin, mutta ne ovat täällä kiven alla ja kalliita (ainakin 2-3 kertaa kalliimpia kuin päiväkoti). Onneksi on tuo anoppi, joka jaksaa ja haluaa lapsia hoitaa. Kaikki lapsenlapset ovat olleet siellä vuorotellen hoidossa ja viihtyneet erinomaisesti. Suhteet ovat säilyneet tiiviinä. Isotkin lapset käyvät siellä edelleen: poikkeavat iltapäivisin koulumatkalla kotiin mennessään kylään ja käyvät viikonloppuisin vohveleita syömässä.
Voi miten ihanan isolta se lapsenlapsista nuorinkin jo näyttää. Kun maanantaina iltapäivällä kävin hakemassa mörssärin hoidosta, se istuskeli nojatuolissaan töyhtö otsalla ja oli lukevinaan vakavannäköisenä kirjaa. Vilkaisi minua kulmiensa alta nopeasti ja palasi taas papereidensa ääreen. Sillä hetkellä se näytti minusta ihan paksumahaiselta poliitikolta. Niinpä kuopus sai minun mielessäni uuden lempinimen. Olen alkanut kutsua sitä rouva pääministeriksi.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö