Kun olen kävelevä ruoka

Hei nyt jos koskaan pitää kirjoittaa imetyksestä! Voi luoja paratkoon, jos tämä viime päivinä sosiaalisen median kommentointikanavat räjäyttänyt ruskettunut stylisti olisi joutunut samalle lennolle kanssani ja aukaissut päätään väärässä kohtaa, olisin ehkä joutunut vahingossa astumaan vähän varpaille. Tai kallistamaan syömisen jälkeen puklaavaa vauvaa tämän geelillä pystyyn kammatun keskitöyhtön suuntaan.

Mä kun en oikein kestä tätä imetystä muutenkaan. Suhteeni siihen on kuin suhteeni verotukseen: ymmärrän pointin ja teen sen, sillä haluanhan levittää ympärilleni hyvää, mutta kyllä se toimenpide silti vähän kirpaisee. Siinä kohtaa imetysbesservisseröinti suuntaan tai toiseen ei saa aikaan hyvää jälkeä omassa hyvinvoinnissa.

Mutta tiedättekö mitä. Olen syyllistynyt lievään teriniitteilyyn myös itse. Suhteeni julkiseen imetykseen ennen kuin itse sain lapsen oli melko nuiva. Vuoden 2009 mielipiteestä voi lukea lisää tästä kirjoituksestani. Ihanan tietämätöntä ja omiin oletuksiin perustavaa ajatusten heittelyä.  Onhan tässä kuuden vuoden aikana tapahtunut paljon kaikenlaista – muun muassa toimittamaani ja aikaisemmin vierastamaani julkista imetystä.

Nykyään imetän itse nikottelematta kahvilassa ja ravintolassa ja kirjastossa ja lentokoneessa ja bussissa ja kaverin sohvalla. Mutta en tykkää kaivaa tissiä esiin muodollisessa tai työhön liittyvässä paikassa, jos sieltä on mahdollista poistua vaikka rennompaan kahvilaan tai oleskeluhuoneeseen. Ei-imtystä-paikkoja ovat minulle luentosalit, työhuoneet ja asiakaskäynnit. Työn ja perheen yhdistäminen ei ylety elämässäni ihan tälle tasolle. Onneksi on rintapumppu, joten mieskin voi hoitaa ruokinnan.

Kuusi vuotta sitten pohdin tosissani (oh fak) myös imetyksen vaikutusta seksielämään. Se oli kyllä herttaisen yksisilmäistä kipuilua. Ei tullut mieleen – kuinka olisikaan voinut – ne kaikki muut makuuhuoneen rauhaan vaikuttavat asiat: väsymys, yöheräilyt, hormonihommat, pieni kantapää omassa leukaluussa, maitopuklurätti selän alla ja niin edelleen. Puhumattakaan nyt kun yöllistä sekoilua on kahden lapsen verran.

Suhteeni imetykseen ei myöskään edusta ajatusta täydellisestä täysimetyksestä. Imetän, koska tiedän että äidin maito on vauvalle hyvää ravintoa. Tissit kulkevat myös helposti mukana ja rintapumppu&tuttipullo-kombon ansiosta myös isä suoriutuu ruokinnasta siinä missä minä äitinäkin. Mutta mutta. En ole täysimettänyt kumpaakaan lastani viikkoa pidempää. Korvikkeet (jauhemaito ja tetroissa ostettava korvike) ovat kulkeneet mukana ruokaympyrässä alusta asti. Rimpulana syntynyt ja keltaisuuden takia kaappihoitoon joutunut esikoinen tarvitsi synnyttyään lisämaitoa. Mörssäri-kuopuksella taas oli niin kova ruokahalu alusta asti, että omat varastoni eivät riittäneet. Ja kyllä me päädyimme siihen lopputulokseen, että mieluummin vauvalle lisämaitoa kuin että se heräisi tunnin välein nälkäisenä syömään. Mieluummin hyvät yöunet kaikille ja kylläinen vauva kuin täysillä täysimetyksestä kiinni pitävä ja unenpuutteesta kärsivä äiti ja vauva ja isä ja esikoinen.

Suoraan sanoen odotan kyllä jo aika lailla imetysajan loppumista. Syyt ovat itsekkäitä. Että voisi taas käyttää normaaleja vaatteita. Että vauva alkaisi syödä kiinteämpiä ruokia eikä olisi koko ajan nälkäinen. Että voisi heittää ne valkoiset ympyränmalliset liivisuojukset helvettiin. Että voisi käyttää taas normaaleja rintaliivejä. Että oma paino lähtisi laskemaan ja turvotus naamalla laskisi. Elämäni jääkaappina on jäljellä vielä muutama kuukausi (viimeksi lopetin imetyksen lapsen ollessa 8 kuukautta). Onneksi se on aika lyhyt aika koko tässä kasvatushässäkässä. Pienen pieni hujahdus, joka on ohi ihan muutaman kuukauden kuluttua. Tisseistä tulee taas tavalliset (I wish). Ajan myötä vauva kasvaa, äiti kutistuu. Pian pikkuvauva aika on ohi ja alkaa se kiitollisempi ajanjakso äiti-lapsisuhteessa.

Sitä paitsi kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän, että ei siihen kauaa mene kun lapsi jo osaa tilata itse itselleen kahvilassa kaakaon. Silloin ainoa kahvilasessioilla kaivattu maito on siitä peltikannusta kahvin sekaan kaatamaani täysmaitoa.  Toistan mielessäni tätä ajatusta, kun näinä talvisina päivinä kaivan tissiä toppatakin alta esiin siinä kahvilan sohvalla ja naapuripöydästä vanhempi setä vilkuilee myhäillen lehtensä takaa.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö