Islannissa on samanlainen sanonta: Lognið á undan storminu. Tänään oli sen tyynen vuoro. Ei olisi voinut osua parempi ilma Suomen itsenäisyyspäivälle ja perheemme ensimmäiselle ulosmenopäivälle
Olen tänä vuonna lukenut noin 50 kirjaa, mutta olen äärettömän pahoillani, että en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa niistä blogiin. Syy on priorisoinnissa. Olen päättänyt käyttää