Pankinhoitaja ryhtyi lastenjohtajaksi

Kuulin tänään Iltapäiväradiosta (yksi Islannin ”Ylen” radio-ohjelmista) todella mielenkiintoisen haastattelun islantilaismiehestä, Sigurbaldur  Frímannssonista, joka oli tehnyt pitkän uran finanssimarkkinoilla, kyllästynyt ja vaihtanut alaa. Nykyään kolmekymppinen Sigurbaldur työskentelee vähän erilaisessa ympäristössä – nimittäin päiväkodissa lastenhoitajana.

Tekisi suutarillekin ihan hyvää välillä lähteä lestistään.

Aikamoinen täyskäännös työuralla. Eihän pörssianalyytikon ja päiväkodinhoitajan työtehtävissä ole mitään yhteistä. Mutta Sigurbaldurpa oli eri mieltä:

”Nykyään vahdin ja kasvatan lapsia, aikaisemmin vahdin ja kasvatin rahaa. Onhan siinä tiettyjä samankaltaisuuksia. Molempiin töihin pitää keskittyä joka hetki. Jos huomio herpaantuu lasten kanssa, käsissä on kriisi. Jos huomio herpaantuu rahan kanssa, käsissä on kriisi.”

Kaverin palkka kutistui uravaihdoksessa neljännekseen entisestä, mutta samalla siirrolla onnellisuus kuulemma nelinkertaistui.

”Lastenhoitajilla ja päiväkodinopettajilla on kieltämättä surkeat palkat. Mutta onnellisuuteni lisääntyi työnvaihtamisen jälkeen niin paljon, että matalampi palkka ei oikeastaan edes harmita.”

Miten ihailtavan riemukasta optimismia! Kuuntelin ohjelmaa kiinnostuneena ja mietin, kuinka upeaa onkaan, että jos oma ammatti alkaa ottaa päähän, on pokkaa vetää johtopäätökset ja vaihtaa suuntaa 180 astetta, vaikka se ulkopuolisista kuulostaisikin täyspöljältä idealta.

Nopeissa ja isoissa liikkeissä on jotain kovin islantilaista. Kirjoitin tästä islantilaisten työmarkkinoiden erityispiirteestä oman luvun Islantlainen voittaa aina -kirjaan. Lainaan sitä tässä yhteydessä hieman:

Loppututkinto ei määritä koko työuraa. Sitä ei ratkaise myöskään
ensimmäinen, toinen, kolmas tai vielä neljäskään työpaikka. Islantilainen
vaihtaa ammattia lennosta vaikka viisikymppisenä.
Moni tekee yhtä aikaa useampaa työtä. Toimistokaverini on saman työpäivän
aikana sekä graafinen suunnittelija että joogaopettaja. Hän häviää toimistolta
pitkälle lounastauolle ja käy ohjaamassa joogatunteja pitkin kaupunkia.
Keskiviikkoisin hän ohjaa lounasjoogaa Reykjavíkin käräjäoikeudessa.

”Viime viikolla joogatunnille tuli asianajaja, jonka olin tavannut samana
päivänä graafisen suunnittelun palaverissa. Aamulla suunnittelin miehen
omistamalle toimistolle uutta esitettä. Lounastunnilla hän pyllisteli ohjeideni
mukaan alaspäin katsovassa koirassa”, hän kertasi tyypillistä
työpäiväänsä. 
Islannissa asenne työntekoon ja uusiin houkutteleviin mahdollisuuksiin on
kadehdittava. Maailma on täynnä mahdollisuuksia eikä työpaikanvaihtoa
vieroksuta. Kukaan ei ole enää aikoihin suunnitellut jäävänsä ensimmäisessä
työpaikastaan eläkkeelle.
Työhön on helpompi olla tyytyväinen, kun vanhat rutiinit pistetään
säännöllisin väliajoin palasiksi. Markkinat joustavat, koska ihmiset ovat
valmiita tekemään myös sellaisia töitä, jotka eivät vastaa täysin heidän omaa
koulutustaan.
Sonja jätti puusepän hommat ja kehitti itsestään arvostetun
kahviasiantuntijan. Rakennusalan diplomi-insinööri ja rakennusyrityksen johtaja
Yrsa Sigurðardardóttir alkoi kirjoittaa vapaa-ajallaan dekkareita. Nyt niitä on
myyty miljoonia kappaleita. Puolisoni veljentytär opiskeli kauneusalan
ammattilaiseksi ja teki maskeerauksia. Parin vuoden kuluttua hän hakeutui
kaupalliseen koulutukseen ja on nyt töissä pankissa.
Oma puolisoni ei ole vielä neljääkymmentä, mutta on siitä huolimatta
ehtinyt opiskella tutkinnon kolmelta alalta. Aikaisemmin kantasoluihin
erikoistunut biologi hoiti leukemiapotilaita Islannin veripankissa. Viime
vuodet hän on vetänyt jäätikkövaelluksia Islannissa, valokuvannut
extreme-lajeja ja myynyt Grönlannin seikkailumatkoja Islantiin saapuville
matkailijoille. Miehen sisko opiskeli kauppatieteiden kandidaatiksi, mutta meni
sitten poliisikouluun ja sieltä vuodeksi kansainvälisen konsulttifirman
palkkalistoille. Nykyään hän johtaa Islannin huumepoliisia. (Ne näkkileivät!
Rakenteellisen työttömyyden yhtenä syynä pidetään sitä, että työvoima ei
ole valmis liikkumaan töiden perässä. Islannissa paikkakunnan tai vaikka
asuinmaan vaihtaminen työn takia on tavallista. Saarelaiset ovat olleet muuttokannalla
maan asuttamisesta asti. 
Islanti asutettiin, kun Norjaan ja sen kuninkaaseen kyllästyneet halusivat
löytää itselleen uuden kodin. Kalastajat ovat aina liikkuneet kalan perässä. Maatiloilla
työskennelleet vaelsivat pitkin saarta vuodenaikojen mukaan. 1800-luvun lopulla
parikymmentätuhatta islantilaista muutti Askjan tulivuorenpurkauksen jälkeen Yhdysvaltoihin
etsimään työtä.

Islantilaiset reissaavat työn ja koulutuksen perässä edelleen. 
Ei täällä harmitella, jos koulutusta vastaavaa työtä ei löydy. Silloin
opetellaan uusi ammatti. Muutokset nähdään mahdollisuuksina, niitä ei pelätä.
Islantilaiset menevät tukka putkella uutta päin. Näin teki esimerkiksi
tuttavani Jóna, joka ei ollut ihan varma, missä hän kävi töissä: 
”Jos rehellisiä ollaan, niin ei minulla kyllä ole hajuakaan, mitä minä
siellä firmassa voisin tehdä tai miksi minut sinne ylipäätään edes palkattiin.
Mutta onpahan työpaikka.”

Itse en ole koskaan tehnyt kerralla yhtäkään isoa urahyppyä, mutta yhdistelen kyllä työviikossani kaikennäköisiä juttuja, jotka eivät ainakaan loogisesti ajatellen liity toisiinsa. Yhtenä päivänä tuotan sisältöjä meijerifirmalle, toisena päivänä IT-yritykselle, välillä järjestän Islannin-matkoja, pyöritän design-kauppoja kollegoideni kanssa,  järjestän muumikuppeja kaupanvarastossa, bloggaan, joskus kommentoin käsiksiä ja muutaman päivän kuussa kirjoitan lehtijuttuja. On vähän vaikeaa tiivistää muutamaan sanaan, mitä teen työkseni, mutta en ole antanut sen haitata. Pääasiahan on, että töitä on ja että töissä on useimmiten mukavaa. Täällä Islannissa tämä päivittäinen alalta toiselle hyppely tuntuu arkiselta, kun kaikki muutkin tekevät mitä sattuu ja lähtevät kakistelematta vaihtelemaan ammattia.

Tämä päivä meni vapaaherrattarena.

Eihän Islanti tässä tietenkään yksin ole. Asenne työntekoon on muuttunut muuallakin vuosien saatossa. Harvassa taitavat olla he, jotka tekevät koko työuransa saman toimialan palveluksessa. Mutta mitenköhän on on, kuinka yleistä muilla huudeilla on täydellinen ammatti-identiteetin vaihdos. Voisitko itse kuvitella tekeväsi jotain ihan muuta kuin mitä olet opiskellut tai millä alalla olet työurasi aloittanut?

45 Comments

  • Nelly

    Olen koulutukseltani artesaani (sekä sisustustekstiili- että visualisti), olin töissä videovuokraamossa ja nyt aloitin merkonomiopinnot aikuispuolella. Pakko oli jotain keksiä, kun itsensä koulutti kahdesti työttömäksi. 😀 Voisin ottaa kyllä hiukan tuota islantilaisuutta itseeni. Helpottaisi varmaan jonkin verran elämää tietyn tyylisissä asioissa.

    • Satu Rämö

      Täällä on kieltämättä aika optimistista meininkiä. Siinä on hyvät puolensa mutta pakko sanoa että välillä se menee vähän yli (joskus nimittäin tulee realismia ikävä)…

  • Valeäiti

    Ihan aiheeseen liittyen: onko toi sun TISSI tossa kuvassa, tuo valtava järkäle johon Muumi-muki nojaa? Härregyyyyyd! Onko ne vaihtaneet alaa? Mä aina unohdan minkälaista toi meijeriaika olikaan, huh. Tai sitten tää oli vaan kateellisen optinen harha 😀 😀

    • Satu Rämö

      Siis tää oli päivän paras!!!' 😀 Se on optinen harha. Tai luultavasti kakkosmaha (kuva otettu nimittäin rv39 ja jotain….) 😉 Toi fiilis vaan niin sopi tähän päivään.

    • Satu Rämö

      No nyt mäkin aloin nähdä sen megatissin!! Mikä ihme siihen linssiin on oikein tullut – pullistuma? Ei mun kannut nyt noin suuret olleet.. Eh, kai.

    • SariS

      Myös minä kiinnitin huomiota tuohon linssinpullistumaan ja kun sitten luin lauseen "Yhtenä päivänä tuotan sisältöjä meijerifirmalle", alkoi mielikuvitus laukata eikä hihitykselle meinannut tulla loppua :))) Ja itse aiheeseen: olisin valmis tekemään paljonkin erilaisia juttua oman laatikkoni ulkopuolelta, täällä Suomessa kun vaan tuota koulutusta työhonotossa painotetaan niiin prkleesti, että edes siivoamaan ei pääse jollei ole siivousteknikon koulutusta. Eikä tässä nyt koko ikäänsä kerkiä opiskella, kun pitäis keritä niitä töitäkin tehdä.

    • Satu Rämö

      Nuo rekryperusyeet on joskus niin ihmeellisiä. Esim Lontoon Cityyn kun palkataan uusia kykyjä rahoitusalan firmoihin ei tosiaan tarvitse olla ekonomin tai tilastotieteen tutkintoa, muut asiat kuin se saamarin loppututkinnon pääaine ratkaisee. Siis noin yhtenä esimerkkinä…

  • Ulrika Rowan

    Mulla on edessä alanvaihdos! Tein 10 vuotta puutarha-alalla hommia, nyt reilu vuosi sitten saamani selkärankareuma diagnoosi (ja lääkäri, heh) "pakottaa" luopumaan unelma-ammatista. Rajoituksia tuli jonkin verran, ei staattisia työasentoja eikä fyysisesti raskasta työtä tai pitkään istumista. Kovasti tässä oon koittanu kuulostella mikä olis se uusi unelma-ala/ammatti, ehkä se jossain vaiheessa löytyy! Jännityksellä odotan sitä ahaa!-hetkeä 🙂

  • Annakatariina

    Hmmm… mieluusti tekisin työpäivän tai -viikon aikana erilaisiakin asioita mutta tällä haavaa kukaan ei tunnu haluavan minulta minkäänlaista työpanosta. Osaamisenlaajennusprojekti siis jatkuu, kurssia siellä ja kurssia täällä – iltaisin, päivät on oltava työmarkkinoiden käytettävissä. No, eihän oppi koskaan ojaan kaada enkä toivoani ole menettänyt; ehkäpä tässä viidenkympin korvilla vielä keksin, mitä haluaisin isona tehdä ja sitten teen sen 🙂

    • Satu Rämö

      Ajat on kyllä Suomessa just nyt ankeat – ja mitä olen kuullut niin hakijan iän noustessa tsäännsit saada työ vähenee. Se on ihan järjetöntä, koska ns ruuhkavuosien loputtua olisi aikaa tehdä hyvinkin joustavasti niitä töitä kun lapset eivät ole enää pieniä, on kerrynyt kokemusta jne. Toivottavasti asenteet alkaisivat muuttua.

  • Anonyymi

    Mielelläni joo, tekisin siis mieluusti vaikka kahta osa-aikaista duunia yhtä aikaa. Jos olisivat riittävä eriliaset, niin pysyisi mielenkiinto kumpaankin. Uskoisin olevani myös tuottavampi, kun en ehtisi tympääntyä hommiini.

    -Anna

    • Satu Rämö

      Tää on juuri se mua eteenpäin ajava ja motivoiva voima: vaihtelevuus ja siitä kumpuavatuudet ideat ja yllättävät, luovat yhdistelmät.

      Onkohan Suomessa paljon osa-aikaisia työsuhteita? Täällä ne ovat melko yleisiä – meidänkin kaupoissa on töissä lähes pelkästään osa-aikaisia ja hakijoiden omasta toiveesta. Kun siinä sivussa on joku toinen työ, opintoja, pienet lapset jne.

    • Anonyymi

      Suomesta en tiedä, kun olen ollut siellä varsinaisesti viimeksi töissä neljä vuotta sitten. Sveitsissä, missä nykyisin asun, on melkoisen paljon niitä osa-aikaisia työsuhteita. Väki tekee töitä 50-100% sopimuksella ja mikäli olen oikein ymmärtänyt niin työnantajan kanssa voi neuvotella, että muutetaan se 100% soppari vaikka 80% sopimukseksi nyt kahden vuoden ajaksi ja sitten tehdään taas se 100%. Usein, mun tietämyksen mukaan kyllä, ne on naiset, jotka tekee tuota 50% työtä ja nimenomaan lasten takia ja vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapset on kouluiässä. Osa varmaan kyllä myös käyttää tuota optiota hyväkseen ja opiskelee. En tiedä että moni tekisi kahta työtä kuitenkaan. Voin olla kyllä väärässäkin, mitään statistiikkaa mulla ei ole antaa, lähinnä huomioita arjesta.

      -Anna

  • Yksis

    Koulutukseltani olen melkein lastentarhanopettaja. Työurani olen tehnyt ensin kirjakauppa-alalla, sitten autoalalla. Jenkeissä siirryin tutkimusanalyytikoksi ja useamman kotiäitivuoden jälkeen hankin itselleni terveydenhuoltoalalta tutkinnon. Vajaan vuoden työskentelin potilastyössä valtaisan sairaalan kirurgisella osastolla. Maanantaina aloitan keuhkotautien ja akuuttilääketieteen klinikalla potilaskoordinaattorina.

    Se mun täytyy kyllä todeta ettei kolmekymppinen ole mitenkään voinut tehdä pitkää uraa yhtään missään, jos en minäkään.

    • Anonyymi

      Hih, mä olen suurinpiirtein kolmekymppinen, ja etsin nyt itselleni sitä ensimmäistä kunnollista työpaikkaa. Olen kyllä ollut töissä vähän siellä ja täällä ja tuolla, mutta pääasiassa olen opiskellut ja koittanut päästä siihen tilanteeseen, että saisin sellaisen työpaikan kun tahdon.

      Joo, olisin voinut mennä heti maisterintutkinnon jälkeen varsinaisiin töihin ja pysyä siellä eläkeikään asti. Kokeilin sitä puoli vuotta ja totesin, että hulluksi tulen, jos tätä teen seuraavat 40 vuotta. 😀

      -Anna

    • Satu Rämö

      Yksis, Tuo haastateltu oli siis mennyt parikymppisenä suoraan kandinopinnoista rahismarkkinoille. Islantilaisittain 10 v on pitkä työura samassa paikassa 😀 Sanavalintani kumpusivat siis tästä lokaalisa kontekstista….

      Sun työura kuulostaa ihanan vaihderikkaalta!

    • Anonyymi

      Mä jäin kanssa miettimään tuota kolmekymppisenä pitkä työura 😀

      Mutta joo, Islantilainen työ(paikanvaihto)malli kuulostais mulle sopivalta. Oon levoton ihminen ja tehny sitä, tätä ja vähän tuotakin, opiskellut yhtä ja toista. Kaikkia opintoja en oo valmiiksi saanut, eikä työsuhteetkaan ole mitään vakkarisoppareita olleet ja tuntuu, että Suomessa katsotaan vähän kieroon vieläkin tämmöistä. Vaikka harvapa alkuperäisellä alallaan pysyy ja vielä harvempi enää saa ammattikoulustaeläkkeellesamassapaikassa-työsuhdetta.

      Tekis mieli taas opiskella kun mammalomaa pukkas päälle ja työsuhdekin kuihtuu sen aikana loppuun (onneksi, oli lopultaan aika paska paikka vaikka työ työnä ihan jees). Rahat pitäis vaan järjestellä jotenkin…

  • Katju

    Toihan oli rohkaisevaa kuulla. Puolen vuoden päässä pitää palata töihin ja ehkä voisinkin hypätä johonkin ihan muuhun, palkasta viis, jos onnellisuus kasvaa.

  • Anonyymi

    Pankki- ja vakuutusalalta sairaanhoitajaksi. Huonompi palkka ja työajat. Eikä vähempää voisi haitata. 🙂 kannatti!

  • Unknown

    Omakohtaisesti olisin valmis miettimään työtä enemmän sopivuuden ja kiinnostavuuden kannalta kuin oman tutkinnon (siis tutkintojen). En välttämättä niin radikaalisti että pankista päiväkotiin, mutta laajentaen kuitenkin omaa työkenttää ihan toiselle alalle. Työmarkkina on vaan nyt todella hankala ja etsitään juuri sitä täsmäosaajaa (yrittäen minimoida kaikki mahdolliset riskit), jolla on kokemus juuri tästä. Sepä ei kannusta eikä mahdollista tällaisia urahyppyjä. Eli vikaa on myös yritysmaailman ahtaassa ajattelussa.

  • pilami

    Joo voisin kyllä! Mutta Suomessa ainakaan tässä taloudellisessa tilanteessa ns. "uran vaihto" ei kyllä tunnu onnistuvan. Vaikka astuisit vain ihan vähän syrjään parhaimmalta osaamispolultasi, on turha kuvitella duuneja saavansa. Nyt rekrytoidaan vain niitä, jotka ovat tehneet just samanlaista hommaa kuin mitä siinä avoimessa työtehtävässäkin tehdään.

  • Hilla

    Ongelma on ehkä siinä, että ainakin Suomessa on aika hankala vaihtaa alaa, jos ei ensin hanki koulutusta ja kuinka monta 4-5 v. koulutuspätkää ehtii/pystyy tekemään kaiken muun elämän ohessa (kuten vaikka ne lapset). Työkokemustaki pitäisi olla, että töihin pääsisi. Itse uskon, että erilaisten töiden tekeminen on se paras tapa viettää työuraa, mutta valitettavan hankalaa ainakin täällä.

    • Satu Rämö

      Pilami ja Hilla: osuitte niin naulan kantaan! Työnantajien asenteissa olisi todellakin korjattavaa. Mä ymmärrän sen, että yritetään minimoida riskejä rekryymällä vain ns. varmoja tapauksia. Mutta mitä sillä saa: samaa tavaraa, mitä firma on jo täynnä. PItäisi katsoa vähän oman laatikon ulkopuolelle niin saattaisi löytää kykyjä, jotka voivat tuoda firmaan sen perinteisen osaamisen rinnalle yllättävää ja erilaista osaamista. Sellaista, mitä tarvitaan että voidaan erottua ja luoda uutta.

      Kirjoitin tähän vähän liittyen yhden Kotilieden kolumneistani, se löytyy täältä, jos kiinnostuitte:
      http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/kolumnit/satu-ramo/satu-ramo-kun-kalastaa-saa-kalaa

    • Satu Rämö

      Ja Unknow, sama juttu. Olet ihan oikeassa, tässä ei vaadita asennemuutosta vain työntekijöiltä (jotka itse asiassa usein ovatkin valmiita reippaisiin muutoksiin), vaan ennenkaikkea niiltä, jotka rekryävät.

  • Heli

    Mä valmistuin ensin yhteisöpedagogiksi, sen jälkeen vielä lähihoitajaksi jossa suuntauduin lapsiin ja nuoriin. Valmistuin maaliskuun lopussa ja tällä hetkellä oon töissä Lissabonissa It alalla. Ei tää duuni mitenkään mielekästä oo, mutta oon onnellisempi ku pitkään aikaan täällä. En ois tässä työssä ilman työkavereita. Mulle ei niinkään työllä ole väliä kunhan työkaverit tekee olosta mukavan.

  • anki

    Hyvin ajankohtainen teksti mun tilanteeseen! Valmistuin vajaa vuosi sitten ja nyt tuskailen mitä haluan tehdä, kun työ ei enää voi olla pakollinen paha opintojen sivussa vaan arjen pääasiallinen puuha. Toisaalta tekisi mieli vaihtaa alaa, toisaalta tuntuu, että pitää ensin katsoa mitä tällä hiivatin pitkään opiskellulla tutkinnolla voisi tehdä. Jos siis aloittaisi mahdollisesti työpaikan vaihtamisella eikä heti vaihtaisi alaa. Mua kiinnostais todellakin monialainen työ, siis niin että osan viikosta/kuukaudesta tekisin yhtä ja toisen osan toista. Pysyisi mielenkiinto yllä. Mutta mitenpä sen käytännössä järjestäisi, kun moni työnantaja haluaa työntekijänsä kokoaikaisesti tai ei ollenkaan. Mua kiinnostaa niin moni ala ja monenlainen työ, että tuntuu tuhlaukselta tehdä vain yhtä asiaa koko elämä, enkä aiokaan tehdä 🙂

    • Satu Rämö

      Ymmärrän sua niin hyvin: mulla ihan samat fiilikset kun valmistuin ekonomiksi. Puolivahingossa perustin toiminimen, sitten ajan kuluessa päästä huomasin että hitto, duuniahan riittää ja kaikki toimeksiannot ovat keskenään erilaisia. Oletko itse harkinnut yrittäjyyttä? Starttirahan turvin alkuun ja aluksi ihan pienellä riskillä eli toiminimellä, jossa kulut ovat tosi pienet.

  • Ninna

    Ihanaa, minä, paljasjalkainen satakuntalainen, olenkin mentaliteetiltani islantilainen! Jo saa loppua turha epämääräisyyden ja päämäärättömyyden tunne, joka on kalvanut identiteettikriisin lailla – jukopliuti, sehän on kulttuuriperäistä!

    Olen siis vielä pari hetkeä alta kolmekymppinen ja työkokemusta on 15 vuoden ajanjaksolta _usealta_ alalta. Perus kesäduuneista ja teini-iän sivutulohommista eli mansikanpoiminnasta ja siivouksista on lähdetty, ajauduttu markkinoinnin kautta media-alalle ja lopulta viestintään ja journalismiin, ja tällä hetkellä teen akateemista tutkintoa sosiaalitieteissä. Koko kuvaamasi islantilainen työmentaliteetti on jotain, minkä koen äärimmäisen tutuksi. Miksi jäädä pyörittelemään peukaloitaan, kun _aina_ voi tehdä jotain? Mun työhistoriani koostuu pelkästään pätkätöistä, työttömyysjaksot olen käyttänyt pitkälti opiskeluun. Enkä missään nimessä edes kaipaa tai halua vakiduunia samasta puljusta koko loppuiäkseni! Näillä olennaisesti muuttuneilla työmarkkinoilla yhden taidon työntekijänä ei edes enää pärjää, monipuolinen kokemus ja usean eri alan handlaaminen ovat pelkkää plussaa. Kohta varmasti jo välttämättömyyksiä työnteon pirstaloituessa alati lisää.

    Lisäksi mä henkilökohtaisesti koen, että en todellakaan ollut silloin alta parikymppisenä valmis valitsemaan alaa itselleni. Menin opiskelemaan sitä, mikä tuntui hauskalta ajattelematta yhtään mitään muita aspekteja. Vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, koen että olen löytänyt oman alani – ja siltikin ajattelen, että tuleva ammatti-identiteettini ei ole yhden määreen vakio. Enkä näe mahottomuutena täydellistä alanvaihdostakaan sitten taas parinkymmenen vuoden kuluttua… Kyllähän se kehittää ihmistä, hemmetti!

    • Satu Rämö

      Word! Täällä nyökkäilen. Tuttua…
      Mäkin olen täällä Islannissa onnistunut pääsemään eroon siitä "noooh, mä nyt säädän kaikenlaista, mutta en tiedä onko tässä järkeä" -fiiliksestä. Pystyn elättämään itseni melko mukavasti sillä mitä teen, ja jos tulee eteen joku konservatiivinen ja ei pitkään selitykseen taipuva tilanne, jossa kysytään ammattia, vedän ylensä hatusta sen, joka siihen tilanteeseen parhaiten sopii.

  • Huiteli

    Minä olen ollut alalta alalle pomppia koko ikäni: parikymppisenä hankin ensin työllisyyskoulutuksena konepuusepän koulutuksen ja ammattitutkinnot kokin, kondiittorin ja koulunkäynninohjaajan työhön. Sen jälkeen hain opiskelemaan luokanopettajaksi ja sillä tiellä ollaan. En koe mahdottomana, että vaihtaisin vielä nelikymppisenäkin alaa. Valokuvaus kiinnostaa, ja jos leipä sen avulla irtoaisi niin se olisi mahtavaa. Ikävä kyllä minulla ei ole tuota islantilaista uskallusta… Mutta, jos kaipaatte kesäkaudeksi sinne osa-aikaista nannya, niin ottakaa yhteyttä….. : )

    • Satu Rämö

      Onneksi valokuvauksen voi aloittaa harrastuksena. Ja jos se alkaa poikia ansaintamahdollisuuksia, voi vähitellen hivuttautua siihen suuntaan. (Mun valokuvauksesta kiinnostunut miehen sisko (siis ei se hummekyttä vaan se toinen) myy päivätyökseen matkoja turisteille, mutta viikonloppuisin se ottaa osa-aikastudiollaan kuvia vauvoista ja perheistä ja tekee sillä pikkuisen tienestejä)

  • Riimi

    Kiitos tästä tekstistä! Kamppailen itse sen kanssa, että tunnen valinneeni silloin teininä alan väärin perustein. Työ on ihan ok, mutta olen luonteeltani enemän islantilaisen vaihtelunhaluinen ja liikkuva, ja kaipaan kovasti jotain aivan uutta. Koen vaihtamisen hankalaksi, kun olen vakaassa ja monien havittelemassa työpaikassa, mutta uraputkeen hulahtaminen on alkanut ahdistaa.

    Sain tästä tekstistä lisäpontta seurata sydämeni rauhatonta ääntä siitäkin huolimatta, että työkaverit sovittelevat eläkeviran mantteleita harteilleen. Mahtava meno!

    • Satu Rämö

      Kiitos sulle kivasta palautteesta 🙂 On ollut todella mahtavaa lukea tästä aiheesta lähtenyttä keskustelua. Ja vielä mahtavampaa se, jos jotkut ovat kokokeneet saavansa tästä jotain puhtia, tukea ja hyvää fiilistä omille ajatuksilleen. Suurin palkinto <3

  • KristiinaS

    'Sihteeristä siivoojaksi', palkka putosi puoleen mutta ei haitannu yhtään kun mieli virkistyi ja työ oli mielekästä.
    Aikansa kutakin, elämässä pitää elää eikä juuttua siihen 'mikä on totuttua ja aina on näin ollut'. Eikä pidä ajatella 'mitä muut sanoo'.

    • Satu Rämö

      Juuri näin! Omia halujaan pitää seurata. Eikä se tietenkään tarkoita sitä että poukkoilisi paikasta toiseen vailla päämäärää vaan sitä, että on pokkaa kokeilla uusia asioita ja erikoisia yhdistelmiä. Sieltä se oma juttu sitten lopulta löytyy, vaikka sen etsimiseen voi joskus mennä enemmänkin aikaa ja sen etsimisen ohessa pitää tehdä töitä, jotka ei välttämättä ole kovin kiinnostavia. (Mun omassa sekametelityössä on edelleen jonkun verran osa-alueita joista en juuri tykkää, mutta niitä on pakko tehdä taloudellisista syistä)

  • Anu

    Tämä oli hyvä ja herätti kyllä viimeistään mielenkiinnon kirjaasi kohtaan!

    Tykkään tuollaisesta asenteesta, ja olen itse asiassa ihastellut monesti sitä, miten teet useampaa täysin erilaista duunia. Mä olen toimittaja, opiskelen nyt psykologiaa ja ennen kuin opiskelin kumpaakaan, olin pitkään töissä ravintola-alalla. Yhteen entiseen duuniin kuului kahvikoulutus, ja oon nyt uusien opintojen myötä miettinyt, että olisi ihanaa käydä parina päivänä viikosta tekemässä baristahommia jossain kivassa kahvilassa.

    Mutta jotenkin mua on hidastanut se suomalainen ihmettely, että miksi sä nyt jotain "paskaduunia" alkaisit tehdä, kun voit tehdä jotain koulutusta vastaavaakin. Tuntuu, että ihmiset ei tajua vastausta, että "no, koska se on kivaa ja sopii tähän elämäntilanteeseen". Mä taidan nyt unohtaa tuon asenteen ja ottaa mallia islantilaisista. 🙂

    • Satu Rämö

      No tattis kohteliaisuudesta! Kirjaa voi ostaa kaikista kirjakaupoista ja saa myös kirjastoista 🙂

      Siis ilman muuta kahvilaan osa-aikaiseksi, jos siltä tuntuu. Ainakin sitä kanattaa kokeilla – aloittaa vaikka viikonloppuvuoroina niin ei haittaa niin paljoa arkityötä. Sitäpaitsi hyvät baristathan on tosi kovia ammattilaisia duunissaan. Musta on ihanaa mennä kahvilaan, jossa henkilökunta tuntee tuotteensa ja osaa suositella uusia paahtoja, kahvijuomia jne. Että kun siitä lattekupista sen viitosen maksaa, niin siinä haluaa saada jo vähän asiantuntemusta kahvin kylkiäisenä. Eli asiantuntijatyötä sekin 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *