 |
| Tekisi suutarillekin ihan hyvää välillä lähteä lestistään. |
Aikamoinen täyskäännös työuralla. Eihän pörssianalyytikon ja päiväkodinhoitajan työtehtävissä ole mitään yhteistä. Mutta Sigurbaldurpa oli eri mieltä:
”Nykyään vahdin ja kasvatan lapsia, aikaisemmin vahdin ja kasvatin rahaa. Onhan siinä tiettyjä samankaltaisuuksia. Molempiin töihin pitää keskittyä joka hetki. Jos huomio herpaantuu lasten kanssa, käsissä on kriisi. Jos huomio herpaantuu rahan kanssa, käsissä on kriisi.”
Kaverin palkka kutistui uravaihdoksessa neljännekseen entisestä, mutta samalla siirrolla onnellisuus kuulemma nelinkertaistui.
”Lastenhoitajilla ja päiväkodinopettajilla on kieltämättä surkeat palkat. Mutta onnellisuuteni lisääntyi työnvaihtamisen jälkeen niin paljon, että matalampi palkka ei oikeastaan edes harmita.”
Miten ihailtavan riemukasta optimismia! Kuuntelin ohjelmaa kiinnostuneena ja mietin, kuinka upeaa onkaan, että jos oma ammatti alkaa ottaa päähän, on pokkaa vetää johtopäätökset ja vaihtaa suuntaa 180 astetta, vaikka se ulkopuolisista kuulostaisikin täyspöljältä idealta.
Nopeissa ja isoissa liikkeissä on jotain kovin islantilaista. Kirjoitin tästä islantilaisten työmarkkinoiden erityispiirteestä oman luvun Islantlainen voittaa aina -kirjaan. Lainaan sitä tässä yhteydessä hieman:
Loppututkinto ei määritä koko työuraa. Sitä ei ratkaise myöskään
ensimmäinen, toinen, kolmas tai vielä neljäskään työpaikka. Islantilainen
vaihtaa ammattia lennosta vaikka viisikymppisenä.
Moni tekee yhtä aikaa useampaa työtä. Toimistokaverini on saman työpäivän
aikana sekä graafinen suunnittelija että joogaopettaja. Hän häviää toimistolta
pitkälle lounastauolle ja käy ohjaamassa joogatunteja pitkin kaupunkia.
Keskiviikkoisin hän ohjaa lounasjoogaa Reykjavíkin käräjäoikeudessa.
”Viime viikolla joogatunnille tuli asianajaja, jonka olin tavannut samana
päivänä graafisen suunnittelun palaverissa. Aamulla suunnittelin miehen
omistamalle toimistolle uutta esitettä. Lounastunnilla hän pyllisteli ohjeideni
mukaan alaspäin katsovassa koirassa”, hän kertasi tyypillistä
työpäiväänsä.Islannissa asenne työntekoon ja uusiin houkutteleviin mahdollisuuksiin on
kadehdittava. Maailma on täynnä mahdollisuuksia eikä työpaikanvaihtoa
vieroksuta. Kukaan ei ole enää aikoihin suunnitellut jäävänsä ensimmäisessä
työpaikastaan eläkkeelle.
Työhön on helpompi olla tyytyväinen, kun vanhat rutiinit pistetään
säännöllisin väliajoin palasiksi. Markkinat joustavat, koska ihmiset ovat
valmiita tekemään myös sellaisia töitä, jotka eivät vastaa täysin heidän omaa
koulutustaan.
Sonja jätti puusepän hommat ja kehitti itsestään arvostetun
kahviasiantuntijan. Rakennusalan diplomi-insinööri ja rakennusyrityksen johtaja
Yrsa Sigurðardardóttir alkoi kirjoittaa vapaa-ajallaan dekkareita. Nyt niitä on
myyty miljoonia kappaleita. Puolisoni veljentytär opiskeli kauneusalan
ammattilaiseksi ja teki maskeerauksia. Parin vuoden kuluttua hän hakeutui
kaupalliseen koulutukseen ja on nyt töissä pankissa.
Oma puolisoni ei ole vielä neljääkymmentä, mutta on siitä huolimatta
ehtinyt opiskella tutkinnon kolmelta alalta. Aikaisemmin kantasoluihin
erikoistunut biologi hoiti leukemiapotilaita Islannin veripankissa. Viime
vuodet hän on vetänyt jäätikkövaelluksia Islannissa, valokuvannut
extreme-lajeja ja myynyt Grönlannin seikkailumatkoja Islantiin saapuville
matkailijoille. Miehen sisko opiskeli kauppatieteiden kandidaatiksi, mutta meni
sitten poliisikouluun ja sieltä vuodeksi kansainvälisen konsulttifirman
palkkalistoille. Nykyään hän johtaa Islannin huumepoliisia. (Ne näkkileivät!) Rakenteellisen työttömyyden yhtenä syynä pidetään sitä, että työvoima ei
ole valmis liikkumaan töiden perässä. Islannissa paikkakunnan tai vaikka
asuinmaan vaihtaminen työn takia on tavallista. Saarelaiset ovat olleet muuttokannalla
maan asuttamisesta asti. Islanti asutettiin, kun Norjaan ja sen kuninkaaseen kyllästyneet halusivat
löytää itselleen uuden kodin. Kalastajat ovat aina liikkuneet kalan perässä. Maatiloilla
työskennelleet vaelsivat pitkin saarta vuodenaikojen mukaan. 1800-luvun lopulla
parikymmentätuhatta islantilaista muutti Askjan tulivuorenpurkauksen jälkeen Yhdysvaltoihin
etsimään työtä.
Islantilaiset reissaavat työn ja koulutuksen perässä edelleen.
Ei täällä harmitella, jos koulutusta vastaavaa työtä ei löydy. Silloin
opetellaan uusi ammatti. Muutokset nähdään mahdollisuuksina, niitä ei pelätä.
Islantilaiset menevät tukka putkella uutta päin. Näin teki esimerkiksi
tuttavani Jóna, joka ei ollut ihan varma, missä hän kävi töissä: ”Jos rehellisiä ollaan, niin ei minulla kyllä ole hajuakaan, mitä minä
siellä firmassa voisin tehdä tai miksi minut sinne ylipäätään edes palkattiin.
Mutta onpahan työpaikka.”
Itse en ole koskaan tehnyt kerralla yhtäkään isoa urahyppyä, mutta yhdistelen kyllä työviikossani kaikennäköisiä juttuja, jotka eivät ainakaan loogisesti ajatellen liity toisiinsa. Yhtenä päivänä tuotan sisältöjä meijerifirmalle, toisena päivänä IT-yritykselle, välillä järjestän Islannin-matkoja, pyöritän design-kauppoja kollegoideni kanssa, järjestän muumikuppeja kaupanvarastossa, bloggaan, joskus kommentoin käsiksiä ja muutaman päivän kuussa kirjoitan lehtijuttuja. On vähän vaikeaa tiivistää muutamaan sanaan, mitä teen työkseni, mutta en ole antanut sen haitata. Pääasiahan on, että töitä on ja että töissä on useimmiten mukavaa. Täällä Islannissa tämä päivittäinen alalta toiselle hyppely tuntuu arkiselta, kun kaikki muutkin tekevät mitä sattuu ja lähtevät kakistelematta vaihtelemaan ammattia.
 |
| Tämä päivä meni vapaaherrattarena. |
Eihän Islanti tässä tietenkään yksin ole. Asenne työntekoon on muuttunut muuallakin vuosien saatossa. Harvassa taitavat olla he, jotka tekevät koko työuransa saman toimialan palveluksessa. Mutta mitenköhän on on, kuinka yleistä muilla huudeilla on täydellinen ammatti-identiteetin vaihdos. Voisitko itse kuvitella tekeväsi jotain ihan muuta kuin mitä olet opiskellut tai millä alalla olet työurasi aloittanut?
