Kahden lapsen mutsina – Mikä on toisin?

Kotiin jääminen ei tullut samanlaisena sokkina kuin viimeksi, koska täällä on vietetty suurin osa vapaa-aikaa ja välillä tehty töitäkin viimeiset vuodet. Spontaanit käväisyt baarissa tai leffassa eivät ole olleet osa elämääni enää vuosiin, ja siihen on tottunut. Leffassakäynti tai parit kaljat lähibaarissa ovat nykyään luksusta, eivät osa arkea.

Vaipanvaihtofrekvenssi, imetysmaraton ja yökitinät eivät tulleet puskasta. Fyysinen ulkomuoto ja palautumisen kestäminen olivat nekin jo tiedossa. Vaikka iso osa käytännön jutuista on päässyt ruostumaan ja unohtumaan, ne eivät tulleet täytenä yllätyksenä. Sopeutumisessa on auttanut se, että nyt todella tiedän tekeväni kaiken tämän viimeistä kertaa. (Joo, niinhän sanoin viimeksikin ja olin vielä kaksi vuotta sitten ihan varma, että ei koskaan enää. Mutta kerta kiellon päälle jne. vai miten sitä sanotaan.)

Onhan tässä kahden viikon aikana tapahtunut silti monenlaista. 

Ensinnäkin meidän kämppä näyttää taas ihan kunnon lapsiperheasunnolta. Huoneet ovat täynnä kehtoa, sitteriä, vaipanvaihtopöytää, vaippoja, auton turvaistuinta ja puklurättejä. Meitä on kotona kaksi aikuista ja silti täällä kolmiossa riittää siivottavaa ja järjestettävää ihan joka minuutille.

Olen pitkästä aikaa taas katsonut ihan urakalla televisiosarjoja dvd:ltä. Olin varautunut imetysmaratoniin hyvissä ajoin ja hautonut kirjahyllyssä Breaking Badin tuotantokausia 1–4 sekä Orange Is the New Blackin ensimmäistä tuotantokautta. Jälkimmäinen sarja vei niin mukaansa, että pistin jo tilauksen kakkostuotantokaudesta vetämään. Loistavan Silta-sarjan kolmas tuotantokausikin on varmasti kohta tilattavissa. Ja onhan tuolla hyllyssä kaiken varalta Sopranosin kaikki tuotantokaudet – se sarja kestää lukemattomia katselukertoja. Ja kulman takana on videovuokraamo, jonka valikoima on mykistävä. Sohva-aika tuntuu pitkästä aikaa hyvälle.

Yökukkumisessa ei ole tapahtunut juuri muutosta lähikuukausiin, sillä viimeiset raskauskuukaudet häräsin vähintään kerran, joskus jopa kaksi yössä vessaan, juomaan tai syömään. Mörssäri on nukkunut ensimmäiset kaksi viikkoaan neljän tunnin erissä eli yöheräämisiä napsahtaa vain yksi. Upeaa.

Pyykkikone käy nykyään vähintään kerran päivässä. Vielä kuukausi sitten riitti, että perheemme pyykit pestiin kerran viikossa. Talouspaperin kulutus on triplaantunut, samoin teen ja kahvin. 

Isoin muutos koskee suhtautumista esikoiseen. Yhteisestä ajastamme on tullut suunnitellumpaa, koska se on kortilla. Kun olemme kaikki yhtä aikaa kotona, minä istun yleensä passiivisena sohvalla ruokkimassa mörssäriä. Niinpä olen yrittänyt joka päivä järjestää esikoiselle ja minulle yhteistä aikaa. Tehdään palapeliä, käydään kävelyllä, lakataan varpaankynnet tai suunnitellaan uutta kahdenkeskeistä matkaa Lontooseen tätiä katsomaan. Puolison kanssa meillä on tällä hetkellä enemmän kahdenkeskeistä aikaa kuin tavallisesti, koska olemme molemmat vanhempainvapaalla. Se on tosi hienoa.

Yhtä asiaa toivon. Että ne yökitinät eivät tästä lisääntyisi. Lupaan imuroida vaikka joka viikko, lahjoittaa tuplasti rahaa hyväntekeväisyyteen, täyttää astianpesukoneen järjestelmällisemmin ja leipoa kerran viikossa itse leipää, jos öistä selvittäisiin yhdellä heräämisellä. Toivoahan aina voi.