![]() |
Jep, ei ihan näytä siltä, että lapsi on jo syntynyt. |
![]() |
Viisi päivää synnytyksestä. |
Olen lusinut kakusta viisi prosenttia. Takana on kaksi vuorokautta vyö keskivartalon ympäri kieputettuna eikä olo ole yhtään hassumpi. Muutama huomio:
![]() |
Suosittelen liinan alle toppia tai liinan mukana tulluta kangaspalaa. |
– Yksin tätä on vaikea laittaa. Puoliso tai kaveri on ainakin aluksi tärkeä apuri. Sitomiseen menee alle viisi minuuttia, kun tekniikka on hallussa. Sen saa haltuun parilla sitomiskerralla.
– Vaikeinta on saada liina pysymään tiukkana alaosasta. Pitää olla tarkkana, että sitomisen aloittaa tarpeeksi tiukasti. Muutoin vyö löystyy alaosasta ja suurin tuki jää vain rintalastan alle ja vatsalaukun kohdalle.
– Kokeilin liinaa ensin paidan päällä ja sen jälkeen ihoa vasten. Pito on parempi, jos ihon ja liinan välissä on esimerkiksi hihaton toppi tai liinan mukana tuleva kangastuubi, joka sidotaan vyön alle.
– Tämän kanssa on ihan iisi nukkua, ei painanut ainakaan minua.
– Vyö tuntuu päivisin todella miellyttävältä. Selkä pysyy suorassa eikä ryhti lysähdä niin helposti imettäessäkään. Ihan kuin tajuttomat synnytyksen ja ensimmäisten imetyspäivien jälkeiset hartiakivut olisivat jo hieman helpottaneet.
EDIT/LISÄYS 26.9.:
Sain Belly Bindin myyjältä Taralta viestiä; nähtyään tämän postauksen (ja tuon ylläolevan kuvan) hän kehotti sitomaan vyön hieman tiukemmalle ja pitämään huolta siitä, että solmut ovat tiukasti toisissaan kiinni – eli ei saisi jäädä tuollaisia ylemmän kuvan mukaisia hajurakoja. Näin vyö pysyy paremmin paikallaan. Sitosmishetkellä täytyy pitää hyvä ryhti, mutta ei saa vetää vatsaa sisään.
Niinpä yritimme sitomista uudestaan ja lopputuloksesta tuli tosiaan paljon parempi. Vyö on pysynyt nyt yli vuorokauden paikallaan yhtään löystymättä. Me like!
![]() |
Kas näin on parempi! |