Mun synnytyssuunnitelma

Mahaa särkee, hermoja särkee, vituttaa. Tänään tajusin, kuinka hyvin hyvin hyvin kyllästynyt olen olemaan raskaana. Että jos sinne synnyttämään kohta pääsisi?

Kohti rv40, kohti psykedeliaa.

Viime kerralla koko homma meni niin poskelleen, että odotukset eivät ole järin korkealla.  (Lue täältä ensisynnytyskertomukseni eli osa 1, osa 2 ja osa 3 sekä heti synnytyksen jälkeen kirjoitettu melko huuruinen kirjoitukseni epiduraalista) Viisi vuotta sitten kävin raskausjoogassa, raskausvalmennuksessa, tutustumassa synnytysosastoon, halusin kokeilla vesisynnytystä ja kivunlievityksenä kumista palloa ja akupunktiota.

Joku muuttui matkalla, koska tällä kertaa jätin kaiken valmistautumisen. Tai no, laitoinhan lahjaksi saadun ginin kylmään ja mietin, mitenköhän epiduraali reagoi pieneen annokseen alkoholia. Että voisikohan sitä ihan hyvällä omallatunnolla ottaa yhden geeteen  epiduraalilääkityksen jälkeen. Saamani palautteen mukaan estettä yhden drinkin nauttimiselle ei ole. (Kiitos ystävät avusta!)

Vertaan omaa luomusynnytyskokemustani kommunismiin: ajatuksena kaunis, mutta toteutus meni perseelleen.

Minut viime kerralla vähän ympäripuhuttiin luomusynnytykseen. Kätilöjen toimesta kehuttiin kivoja ja intiimejä synnytyshuoneita, leveää sänkyä ja sitä, että luomuosastolla isikin saa ilmaiset ateriat. “Sairaalaosastolla” saa epiduraalin, mutta tilat ovat kuulemma vähän kalseammat ja sairaalanomaiset. No jee. Sillä valaistuksella ei ihan oikeasti ole kamalasti väliä.

Viisi vuotta sitten olin tipahtaa  siellä hämärässä luomuilupesässä jumppapallon päältä. Sitten kaaduin synnytyshuoneen suihkuun. Menin lämminvesialtaaseen, mutta siellä istuminen pysäytti avautumisvaiheen ja synnytyksen etenemisen, eli tarvittiin käynnistys. Se tuntuikin sitten tosi mukavalta. Akupunktioneuloista ei ollut hyötyä ja siinä vaiheessa kun tuntuu että joku sahaa vartaloa kahteen osaan, unohtui aika moni raskausjoogan aikana opittu hengitystekniikka. Oikeastaan ne kaikki. Epiduraalia en enää saanut, koska käynnistys oli pistänyt avautumisvaiheeseen vauhtia. Lievästi sanottuna otti aika paljon molempiin päihin. Sattui niin saa*anasti, että en tuntenut muuta kuin kipua – en esimerkiksi erottanut tarvetta ponnistaa vaan kätilö joutui antamaan ohjeita.

Lähde: Vuoden mutsi.

Lähisairaalamme – eli Islannin keskussairaalan – synnytysosastolla on onneksi tehty muutoksia. Ei ole enää erikseen herkkää luomupuolta ja sairaalamaista sairaalapuolta vaan yksi ainoa synnytysosasto, jossa synnyttäjien toiveet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. Tiedostan kyllä, että tämä muutos johtui pelkästään kustannussyistä: kahden vierekkäisen mutta organisaatioiltaan täysin erillisen osaston pyörittäminen samassa kerroksessa 200 000 ihmisen kaupungissa oli löysää, joka piti laman jälkeen leikata. Uskon yhdistämisen tehneen kuitenkin hyvää: synnyttäjiä ei enää jaeta luomuilijoihin ja epiduraalin ottajiin vaan kaikki tuskaiset mutsit ovat siellä ihan samalla viivalla.

En tosiaan tiedä, miten kaikki tällä kertaa menee, enkä sitä pysty luultavasti paljoa ohjailemaan, mutta tämänhetkiset toiveeni ovat seuraavat:

Epiduraali ja välittömästi. (Ehkä myös blogin kommenteissa mainittu, ponnistusvaiheen alussa annettava pudendaalipuudutus olisi paikallaan.) Henkiin olisi hyvä jäädä molempien. Jos vähän ekstraa saisi pyytää, niin sen, että fyysiset vauriot jäisiviät pienemmiksi, kiitos. Olisi myös tosi mukavaa, jos synnytys sujuisi nopeasti  ja pyyhkiytyisi muistista äkkiä.

Jos niin ei kumminkaan käy ja kaikennäköistä tapahtuu, pitää luultavasti taas purkaa patoutumia kirjoittamalla. Ehkäpä Vuoden mutsiin kolmas osa? Suomen Tietokirjailijat ry:llä onkin sopivasti apurahahaku meneillään.

Palaan aiheeseen – toivottavasti aika pian.

Teemat
Poimintoja Blogista:
Hyvinvointi

Koronan jälkeiseen keväturheiluun

Mainos Scandinavian Outdoor + alekoodi Juuri kun kevätaurinko alkoi näyttäytyä ja lumet sulaa, toukokuun Naisten kymppi -tapahtuma lähestyä ja kotikylän auratut hiihtolenkit pidentyä…sain sen samperin

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö