Pistäydyimme lauantaina miehen veljen mökillä. Paikalle oli kutsuttu harhaanjohtavasti ”vain lähin perhe”. Lähin perhe nyt vain sattuu olemaan aika suuri: kymmenen lasta, kolmisenkymmentä kesälomiaan päättelevää aikuista, useita eläkeläisiä, viisi koiraa ja mökkinaapuruston kuokkavieraat.
Suurin osa vieraista jäi yöksi: mökin viisi makuuhuonetta, pihalla ollut matkailuauto ja olohuoneen sohvat majoittivat pitkälle yli parikymmentä tyyppiä. Minä, mies, lapsi ja anoppi päätimme kuitenkin tehdä vain päivävierailun.
Kun iso ryhmä kokoontuu syöminkeihin, kaikki tuovat mukanaan jotakin. Me pakkasimme lauantaipäivänä takakonttiin anopin paistamat letut, otimme mukaan pari kulhoa salaattia ja pari viinipulloa ja hurautimme mökille Valasvuonon rannalle Reykjavikin keskustasta noin puolessa tunnissa. Iltapäiväkahvien jälkeen kylvettiin kuumassa vesialtaassa ja sen jälkeen paistettiin kokonainen lammas grillissä. Vaihdettiin kuulumisia ulkomailla asuvien perheenjäsenten kesken, päivitettiin tänä vuonna syntyneiden lasten syntymäpainot, -pituudet ja muut oleelliset tiedot (myöhemmin syksyllä syntyvä omamme on muuten ”lähiperheen” tämän vuoden neljäs uusi tulokas) suunniteltiin ensi joulua ja skoolattiin useasti. Loppuillasta poltettiin meren rantaan kasattu kokko, joka päätti kesän.
Kun ajelimme iltakymmeneltä kohti kotia tuntui ensimmäistä kertaa syksyltä. Puut heiluivat tuulessa enemmän kuin heinäkuussa, ilta oli hämärtymään päin ja kun avasi auton ikkunan, saattoi haistaa syksyn tulevan. Fanitan syksyä, rauhallisia sateita, sumuisia aamuja, terotettuja lyijykyniä, normaaleja aukioloaikoja ja kellertäviä lehtiä. Ihanaa, kun tietää kaiken sen olevan aivan nurkan takana.
