Saisiko korvapuustiklinikalle?

Se iskee joskus ihan yllättäen. Karmea halu saada korvapuustia. Sellainen hyvin kohonnut, kuohkea ja sisältä lämmin korvapuusti, joka syödään kolmessa osassa. Oikeaoppisesti siis näin: ensin otetaan ulos molemmat “korvat” ja täyte. Aloitetaan syöminen korvista. Sitten syödään kuori ja lopuksi säästetään se ihanan pehmeä sisus, josta löytyy tajuton määrä kanelia ja voita.

Korvapuustinen toivetilani. (Kuva Flicrk CC 2.0 Chris Walton)
Korvapuustien/pullien todellisuus kotikeittiössämme.

Luin eilen illalla sairaan mielenkiintoiseksi osoittautunutta kirjaa alkuräjähdyksestä (Ensimmäinen sekunti – silminnäkijän kertomus, WSOY). Kun kosmologi Kari Enqvist alkoi selittää inflaatiosta (“…inflaatio kaivertaa avaruuteen viivoja”, s. 65) minulle tuli jostain syystä mieleen korvapuustin keskelle sormella painettu taitos. Tiesin entuudestaan, että nyt kun puusti on tullut mieleen, se ei poistu näkökentästä ennen kuin saan vähintään kaksi sellaista. Suomalaistyylistä korvapuustia ei saa paikallisista leipomoista (ja suomalainen pulla on muutenkin islantilaista paljon parempaa), joten ne on tehtävä itse. Sunnuntaiaamuna kaivoimme herättyämme jauhot kaapista ja aloimme taas kerran leipoa korvapuusteja.

Tässä on vaan yksi ongelma. En osaa leipoa korvapuusteja oikein. Perusreseptihän on selvää vehnäjauhoa. Hyvä ohje löytyy esimerkiksi Marin Jotain maukasta -ruokablogista. Yritän tehdä kaikki niin kuin pitää. Mittaan ohjeen raaka-aineet oikein. Kohotan taikinaa kauan. Kohotan pullia myös liinan alla ennen uuniin laittoa. En laita taikinaan liikaa jauhoja vaan yritän kestää löysän taikinan käsittelyn. Islannista en ole löytänyt karkeaksi jauhettua kaardemummaa, joten tuon sitä mukanani Suomesta ihan vain korvapuustihimoani ajatellen.

Taikina maistuu joka kerta taivaalliselta. Ja joka kerta uunista tulon jälkeen paljastuu kuiva todellisuus. Korvapuusteistani tulee liian kovia. Ne ovat pehmeitä noin vartin uunista tultuaan, jonka jälkeen laatukäyrä laskee jyrkästi. Mehevyys katoaa.

Kardemummajauhe ei ole mitään. Rouhetta sen pitää olla.

Perustaikinaohjeen ohella olen testannut erilaisia spesiaalikikkoja:

1. Äidilläni on tapana vaahdottaa munat ja sokeri ja lisätä neste (hiiva, maito, mausteet) munasokerivaahtoon ja alustaa sen jälkeen sekaan jauhot. Kokeilin tätä. Mutta ei niistä tullut läheskään samanlaisia kuin mutsin pullista.
2. Cafe Esplanadin pullataikina tehdään kuulemma veteen. No testasin. Kuohkeus ei kyllä parantunut, vaan kävi päinvastoin. Niistä tuli säälittäviä kikkareita.
3. Taikina ei saisi kohota vetoisassa paikassa. Niinpä lämmitän pullahommissa uunin noin kolmeenkymmeneen asteeseen ja laitan liinalla peitellyn taikinan sinne kohoamaan tunniksi. Taikina näyttää hyvältä ja on käsissä notkeaa – mutta lopputulos on sama kuiva.
4. Kerran mittasin hiivaa ajatellen nesteen lämpötilan kuumemittarilla ollakseni varma, että se on noin 38-asteista. Se oli, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta lopputulokseen.

Kohotus haaleassa uunissa.

Niin että HALOO, missä olet kuohkeus?!

Ei ole leivontaklinikkaa, jonne soittaa, mutta onneksi on tämä blogi. Jos teillä hyvät blogikaverit on erinomaisiksi testattuja vinkkejä onnistuneisiin korvapuusteihin, niin pyydän: laittakaa jakoon. Ei tee ihmiselle hyvää kärsiä kuohkeiden korvapuustien puutteesta. Kuivien pullien järsiminen aiheuttaa lähinnä hammassärkyä ja vakavia puutostiloja.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö