Lasten synttärijuhlaskeptikko piti bileet

Tiedättekö sen tunteen onnistuneiden bileiden jälkeisenä aamuna? Kun keittiö lainehtii tyhjiä pulloja, astioita ja myttyyn rypistettyjä lautasliinoja. Heräät myöhään, mutta pikkuseikat – kuten pöydälle tuoksahtamaan jäänyt juustolautanen ja lattialta löytyvä epämääräisen tahmea lieju – eivät haittaa, koska takana olivat onnistuneet bileet, jotka naurattavat vieläkin. Juhlien isännällä on hyvä mieli, kun kemut onnistuivat, kaikki vieraat tulivat iloisina ja lähtivät kiitellen kotiin.

Tuunasimme olohuoneen lattialle piknikpöydän.

No minulla oli vähän tällainen tunne viime sunnuntaiaamuna lastenjuhlien jälkeen. Tosin ilman tyhjiä viinipulloja ja krapulaa. Keittiöstä löytyi aamusella lähinnä puolityhjiä mehutetroja, Elsa-servettejä ja sohvan takaa litistynyt pala täytekakkua.

Kersa heräsi juhlia seuraavana aamuna muikeana ja totesi, että eilen oli hänen elämänsä hauskin päivä.

Ne juhlat, joita mietin viikkoja etukäteen ja joista sain vatsasäryn vielä juhlia edeltävänä iltana, menivät ihan nappiin. Eli siis näin:

Päätimme pitää juhlat kotona. Kutsuimme kaikki lapsen tarharyhmän tytöt. Emme voineet pyytää tilanpuutteen takia koko ryhmää, mutta emme halunneet alkaa valita lapsen suoskkikavereita, koska ryhmän kaikki lapset leikkivät paljon keskenään. Koin myös epäreiluksi sen, että osa tyypeistä kutsuttaisiin ja osaa ei. Ei ole kivaa olla se, joka ei saa kutsua. Niinpä feministiminäni oli pakko väistyä ja pidimme tyttöjen juhlat. Kahdestatoista kutsutusta neljä oli sairaana, eli paikalle pääsi kahdeksan lasta. Se oli hyvä lukumäärä. Talo oli täynnä, mutta kaikki mahtuivat olemaan.

Ei irtokarkkitarjoilua, kakku riittää.

Hulabaloo alkoi kolmelta, ja ensin syötiin hodarit. Sen jälkeen ohjelmassa oli seinäkiipeilykilpailu, jossa jokainen voitti kertakäyttötatuointeja ja ilmapallon. Hitti!

Kun olimme miehen kanssa puhaltaneet päät punaisena ilmapalloja ja pitäneet märkää rättiä tarratatuointien päällä, oli aika avata lahjat. Olimme etukäteen painottanut juhlakalulle, että kaikista lahjoista pitää kiittää ja niistä pitää sanoa jotain kivaa, vaikka se ei olisikaan mieleinen. Kersa hoiti roolinsa esimerkillisesti. Se halasi kaikki lahjanantajat ja totesi paketin sisällön olevan sairaan ihana.

Ripsraps. Kuulen, kuinka kasvattajapisteitä ropisee 🙂

Järjestimme lahjanavauksen pullonpyöritysleikkinä. Se, keneen pullo osui, antoi lahjan ja avasi sen yhdessä lahjan saajan kanssa. Leikki jatkui niin kauan, kunnes jokainen lahja oli avattu ja yhdessä ihasteltu. Minäkin sain yhden paketin! Yksi tytöistä oli maalannut vesiväreillä auringon ja laittanut sen kehyksiin. Melko liikkistä.

Kuvassa kiipeilykilpailu ja yksi jännittynyt nainen. 

Tässä kohtaa juhlat olivat kestäneet puolitoistatuntia. Aika leikata kakku.

Tilasin yhdestä paikallisesta leipomosta Frozen-kakun, joka maksoi ihan kätevän summan (80 euroa), mutta eipä tarvinnut leipoa ja siitä riitti vielä sunnuntain sukulaiskahvitukseenkin. Kun kynttilät oli puhallettu ja kakut syöty, järjestettiin disco. Mies oli udellut edellisellä viikolla lastentarhanopettajalta ryhmän lempimusiikkia ja rakensi suositusten perusteella Spotify-soittolistan. Vedimme verhot ikkunoiden eteen ja laitoimme Tigerista jouluna ostetun pienen discopallon ikkunalaudalle pyörimään.

Vartin hytkymisen jälkeen rauhoitimme tyypit elokuvan ääreen. Laitoimme Frozenin telttakankaalle ja iskimme leffasnäkseiksi kulhollisen pilkottuja omenoita. Kun leffa oli ohi, bileet olivat kestäneet kolme tuntia ja vanhemmat tulivat hakemaan.

Juhlakalu veti roolinsa esimerkillisesti loppuun saakka. Se tervehti jokaisen kylään tulleen ja hyvästeli lähtiessä. Kiitti lahjasta ja piti ujointa tyttöä, sitä ryhmän uusinta tulokasta, kädestä noin puolet aikaa.

Kun viimeinen vieras oli lähtenyt, söimme miehen kanssa isot palat puistattavan makeaa Frozen-kakkua ja mietimme, miten asiat muuttuvat. Pari vuotta sitten emme voineet kestää prinsessakrääsää saati osata tilata vaaleansinistä Frozen-syntymäpäiväkakkua. Tässä sitä nyt ollaan. Keski-ikäistyvinä mutta suhteellisen onnellisina ja puoli naamaa sinisenä karamelliväristä.

Mitä tekisin toisin?

Frozen-kakku.

Jos järjestäisin samat viisivuotissynttärit nyt uudestaan, tekisin näin:

– Ei ruokaa heti alkuun, hodarit vasta loppumetreillä tai ennen kakkua. Lapset haluavat yleensä ensin leikkiä keskenään ja alkavat kysellä ruoan perään vasta vähän ennen kotiin lähtöä.
– Tatuoinnit ja ilmapallot jakoon vasta juhlien lopussa. Nyt sain noin miljardi kertaa vastata kysymykseen, missä mun tatuoinnit on ja miksi en löydä mun ilmapalloa mistään. Onneksi olin ostanut varastoon tätä krääsää tuplamäärän.
– Viisivuotiaalle kaveriporukalle puolitoistatuntisen leffan katsominen – olkoonkin että se on suosikkileffa – on liikaa. Keskenään leikkiminen kiinnostaa keskenään tuijottamista enemmän. Ensi kerralla ei elokuvaa ja juhlat kaksituntisiksi.
– En stressaisi yhtään. Vaikka kaikki vastaavan kokeneet olivat kyllä etukäteen sanoneet, että lapset alkavat leikkiä keskenään, kun tulevat samaan tilaan, en tietenkään uskonut sitä, ennen kuin näin omin silmin. Muksut tosiaan alkoivat puuhata heti kaikkea mahdollista. Ne halusivat piirtää, katsella kirjoja, leikata saksilla sanomalehdistä kuvia ja pelata ilmapallolla lentopalloa. Lopulta tehtäväni oli varsin helppo: pyyhin pyllyjä ja tiskasin astioita.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö