Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mintun äiti

Keskinkertaiselle äitiydelle ja tasavertaisen vanhemmuuden puolesta puhujille on viime vuosina ollut kysyntää. Aloimme ideoida Katjan kanssa Vuoden mutsi -kirjasarjaa vuonna 2011, koska halusimme itse lukea kirjan, jossa kerrottaisiin pikkulapsiperheen arjen kaaoksesta ilman unelmahöttöä. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2012, toinen pari vuotta myöhemmin. Siinä samoihin aikoihin tuli markkinoille myös Sari Helinin Huono Äiti (2013) ja Hesarin nettisivuilla alkoi ilmestyä Saarikosken ja Rädyn työtä ja vanhemmuutta käsittelevät kolumnit. Vanhemmuutta karnivalisoivia ja perinteisiä äidin ja isän malleja tökkiviä kirjoja ja blogeja on varmasti enemmänkin kuin nämä mainitut.

Tänä jouluna tajusin, että me kaikki 2000-luvun keskinkertaisuuden ylistäjät emme olleet mitenkään trendin harjalla vaan itse asiassa vuosikymmeniä myöhässä. Olin nimittäin unohtanut Mintun mutsin! Maikki Harjanne aloitti loistavan Minttu-kirjasarjan jo 1970-luvulla.

Mintut olivat suosikkilukemistani lapsena. Lainasin niitä kassikaupalla Tammelan kirjastosta, jonka puulattiat kotoisasti natisivat kirjahyllyjen väleissä kävellessä. Kirjoja haettiin välillä äidin ja välillä hoitotädin kanssa myös kirjastoautolta, joka pysähtyi kotitiemme päähän parillisten viikkojen torstaina – ja jos en nyt ihan väärin muista, niin se taisi olla kello 15.

Ensin äiti luki ja minä kuuntelin, myöhemmin luin itse. Mielellään aina ja vain Minttuja.

Tänä jouluna oma kersa sai lahjaksi mutsiltani Mintun lääkärikrijan. Se on luettu nyt noin viiteenkymmeneen kertaan. Toisto ei kyllästytä kuulijaa mutta ei myöskään lukijaa. Mintun mutsi on nimittäin upea tyyppi. Sillä on tukka pystyssä ja jalassa vähän turhan isot tohvelit. Kodin lattialla on roinaa ja tuoleille on kasaantunut vaatemyttyjä. Keskellä lattiaa on koiran järsimä luu. Mintun, Villen ja Santun himassa vallitsee normaali lapsiperhekaaos. Kun meno alkaa käydä liian täyteläiseksi, Mintun mutsi vetäytyy sohvalle ottamaan päivänokoset.

Kertokaas te muutkin 1980- ja 1990-luvuilla kasvaneet, luettiinko teilläkin Minttu-kirjoja? Entä luetteko vielä? Tämän joululahjaksi saadun lekurikirjan innoittamana luulen, että ensi viikon Helsingin reissulla on edessä visiitti kirjakauppaan lastenosastolle. Näitä on siis ihan pakko saada lisää, tuumasi kersa. Ja minä komppaan. Minusta ja Mintun mutsista tulee vielä hyvät kaverit.

52 Comments

  • Anonyymi

    Mä mietin ihan samaa kun luin ipanalle kirjaa Mintun kiva päivä. Siinä Minttu saa synttärilahjaksi aineettoman lahjan, teatteriretken äidin kanssa. Faija jää kirjassa himaan hoitamaan vauvaa ja leikkii heti kotiin palattua teatteria Mintun kanssa. Mutsi oli aamulla ihan tööt ja pisti ekana kahvipannun tilille. Kovin virkistävää!

  • Anonyymi

    Oi, Minttu oli ihan parasta luettavaa! Mä muistan vieläkin sarjakuvan, jossa Minttu istuu sohvalla, heiluttaa jalkaansa ja koitaa siten saada sukan pois jalastaan. Asiaan kuuluu jatkuva "Äitiiiiiiiiiii, äääääääiiiiittiiii"- huuto. Kun äiti viimeisessä kuvassa tulee paikalle, keskeytettynä jostain tärkeästä tietysti, ja kysyy mikä on hätänä kertoo Minttu, että "sukka ei lähde jalasta".

    Parasta ikinä. Ja ne Vanttu-kirjat myös. Minttu ja Vanttu ja koiramäet. Lapsuuteni perusta. 🙂

    -Anna, 80-luvun lapsi.

  • Johanna

    KIitos kun muistutit. Näitä luettiin ja toivottavasti luetaan taas kohta. Pitääkin seuraavalla Suomen lomalla kaivella kirjavarastoja.

    • Satu Rämö

      Ehdottomasti joo! Ja tässä lastenkirja, jota jaksaa itsekin lukea uudestaan ja uudestaan. Plussaa myös pituudesta – kymmenen minuuttia ei ole väsyneellekään vanhemmalle liikaa. Olen varma, että kirjailija on miettinyt tätä sarjaa luodessaan 😀

  • Anna

    Voi kyllä! Omasta lapsuudestani 80-luvulla päähäni on jäänyt soimaan kuolematon lause "Mintun äidin olo tuntuu pullealta. Hän ottaa vain porkkanan." Nyt olenkin riemuissani, kun 3-vuotiaani on löytänyt Minttu-kirjat elämäänsä. Muutama löytyikin oman lapsuuskotini kellarista, lisää on lainattu kirjastosta. Äitini onkin sanonut, että hänen mielestään ne oli niin moderneja ja erilaisia kirjoja silloin aikanaan ja osti niitä juuri tämän vähän erilaisen kotikuvauksen takia. Maikki Harjanne <3

  • Anonyymi

    Mä muistan lukeneeni Minttuja (opin lukemaan 4-vuotiaana) ja nyt meidän neiti 3v rakastaa Minttuja. Enemmän kuin itse nykyään: hän jaksaisi samaa kirjaa viisi kertaa päivässä, minä vain yhden. Tosin lukiessa joudun joskus sensuroimaan, koska osa jutuista on vähän omituisia (esim. siinä lääkärikirjassa se putkimiesjuttu).

    Muihin lapsuuteni suosikkeihin kuuluvat Sanna- ja Teemu-kirjat (Gunilla Wolde), Tompat (Kristiina Louhi) ja Ainot (Kristiina Louhi). Varsinkin 'Ainon äiti on vihainen' tulee lainattua kotiin aina silloin tällöin 😀 Uudet lastenkirjasuosikkini sen sijaan ovat Veera-kirjat (Tatun ja Patun kaveri Veera) sekä Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo. Niitä jaksaa itsekin lukea useasti peräkkäin.

    -Sara-

  • kasi72

    *vink*vink* Pohjolan Talon kokoelmista löytyy Minttuja, ainakin Eläköön Minttu tuon lääkärikirjan lisäksi. Myös Kristiina Louhen Aino-kirjoissa on sellainen "kotoinen hulina".

  • Elsa/ Oi mutsi mutsi

    Mun esikuva on taas se Jason-kirjojen äiti, joka käy tehtaassa töissä, lukee, leipoo, käy alastonmallina et saa pojalleen uuden takin ja Jason lentää äidin perässä. Idylli kaukana mut kaikilla nastaa.

    • Satu Rämö

      Yhdyn tähän mielipiteeseen! Mä olin aivan unohtanut nuo kirjat – mutta nyt kun muistutit, niin ne kuvat siitä äidistä siellä taidekerhossa palaavat mieleen. Ihana!

    • Marjaana

      Jasonin äiti on ihana, samoin Mintun. Meillä luettiin myös Mikko Mallikasta – sehän asui yksinhuoltajaisän kanssa joka muistaakseni poltti myös piippua!

      Uusimmissa mun suosikki on Tove Appelgrenin Vesta-Linnea ja hirviöäiti jossa äiti "kuulostaa rauhalliselta mutta yhtä mukavalta kuin jääkarhu, joka on juuttunut avantoon". Jostain syystä mun poikakin tykkäsi tästä… 😉

    • Satu Rämö

      Kiitos Vesta-Linnea-vinkistä, tämä oli mulle uusi tuttavuus. Mikko Mallikkaan muistan myös! Nyt iski hirveä nostalgia-aalto. Pitää varmaankin tilata Icelandairilta ylimääräinen matkalaukku kotilennolle 😀

  • Anonyymi

    Mä en kauheasti tykännyt Minttu-kirjoista, mutta kyllä niitä silti luettiin. Jossain kirjassa Minttu ihmetteli, kun rusinoissa on rautaa ja Minttu mietti silitysrautaa rusinan sisällä 🙂

    Jason-kirjoja mekin lainattiin just pojillemme ja oltiin pakahtua nauruun miehen kanssa. Todella realistisia eikä kaunisteltuja. Tehdas suljetaan, joten Jason ja äiti joutuvat muuttamaan työn perässä ulkomaille. Jason viettää kesää asfaltti pihalla kerrostalojen varjossa, jonne ei edes aurinko paista. 🙂 Tällaisia kirjoja ei varmaan enää saisi edes kirjoittaa.

    Anni

    • Satu Rämö

      Asiasta vähän sivuun: muistan myös joitain 1970-luvun aapisia, joissa oli aika kyseenalaisia runoja. Ehkä niitä ei siihen aikaan kummasteltu, mutta nyt kun niitä lukee, niin melkein kammottaa.

  • Anonyymi

    Meillä reilu 2-vuotias on innostunut niistä Minttu sarjakuvista ja niissä äiti mm repii hiuksiaan ja huutaa etten kestä, kun Minttu kiukuttelee vaatteiden ollessa väärän värisiä. Sovittuaan Minttu pyytää äitiä auttamaan vaatteet päälle ja äiti toteaa, että laita itse, vauva itkee. 😀 Toisessa sarjakuvassa äiti ei jaksa nousta sängystä ja Minttu vaihtaa sitten Santun vaipan ja hakee sängystä. Äiti saa sitten Mintulta ja Villeltä elämän kepit (?) ja sitten taas jaksaa. Ihan mahtavia tarinoita!

    • Satu Rämö

      Niin on! Ja mä luulen että lapset tykkää Minttu-kirjoissa myös siitä suhteellisen yksinkertaisesta tyylistä: sivut eivät ole turkasen täynnä actionia vaan kuvat ovat aika yksinkertaisia mutta kuitenkin värikkäitä. Opin lukemaan aika nuorena ja mä muistan vieläkin, että Minttu-kirjoja oli niin helppo lukea, teksti oli tarpeeksi suurta eikä sitä ollut liikaa.

  • Petra

    Kylla luettiin ja aika paljonkin, olen niita kirjasto-on-toinen-kotini -lapsia. Minttuja pitaakin muistaa hommata tanne, maahan missa kirjat ovat harvojen kiinnostuksen aihe…:(

    • Satu Rämö

      Mäkin haluan käydä ostamassa nimenomaan painettuja kirjoja ja raahata niitä laukussa kotiin. Perinteisiä kirjoja on kivempi lukea lapselle kuin esim. sähkökirjaa. Itse luen e-kirjoja, mutta lapselle tabletilta lukeminen tuntui vähän hönöltä…

  • Heli

    Enpä olekaan kokeillut lukea 3-vuotiaalleni Minttuja. Itse kyllä tykkäsin lapsena, mutten muista niistä enää mitään.

    Keskinkertaisen vanhemmuuden tärkeitä esikuvia on tosiaan myös Mikko Mallikkaan isä, joka polttaa piippua ja mielellään keskittyisi vain lukemaan lehteä tai katsomaan televisiota olutta juoden.

  • Anonyymi

    Hei. Olen jo vanhempi äiti. Luin aikoinaan lapsille erityisesti Aino kirjoja. Omaan kaaokseen sai vertaistukea kunkirjan piirroksessa oli hammasharja pystyssä kukkaruukussa ja Ainon äiti makasi päänsäryssä sohvalla pakastevihannespussi otsalla. Ihania kirjoja. Ja suosittelen, että iltasatu kunniaan!!

  • Eemeli

    Me saatiin vanhat Minttu-kirjat mieheni lapsuudenkodista ja ovat kyllä olleet tosi kovalla kulutuksella. Parhaita oivalluksia kirjoissa mm se, että kun äiti lähtee kauppaan vie hän vauvan naapuriin hoitoon. Vauvan naapuriin, että saa ostokset hoidettua rauhassa. Nerokasta! Minttu ja Ville myös passitettiin mummolaan maalle kesäksi, siis ihan koko kesäksi. Veikkaisin että nykyään paheksuttais tällaista käytöstä. Toinen jännä ilmiö liittyi kielen muuttumiseen: vm 79 kirjassa isä lähtee aina työhön, tulee työstä ja työssä on raskasta välillä. Nykyään kun käytetään vaan monikkoa, töihin, töistä ja töissä. Toisaalta kyllä sarjassa on melko vanhakantaistakin meininkiä: Isä on aina työssä ja äiti laittaa aina ruokaa, ainakin Mintun mielestä 🙂

    • Satu Rämö

      Naulankantaan! Itse asiassa mä mietinkin tuota postausta kirjoittaessani, että mites noi vanhemmuuden tasavertaisen jakamisen ajatukset… Mintun isä hoitaa usein lapsia, mutta se tosiaan käy myös töissä ja äiti on kotona. Vai kävikö Mintun äiti koskaan töissä?

  • Unknown

    Kyllä, Minttu-kirjat ovat ihania. Maikki Harjanne on tehnyt sittemmin myös kirjasarjan Santusta (Mintun pikkuveljestä, sama äiti), aivan huippu sekin! Aino-kirjojen ystäville voi suositella myös tutustumista Tomppaan, Kristiina Louhen hieman uudempaan sarjaan.

    – Kaisa

    • Satu Rämö

      Vitsi, miten mä en muista tätä tv-ulottuvuutta… Muistan vain Timo Taikurin, Pelle Hermannin ja Kepakon. Pitääkin katsoa, jos jostain videonjakopalvelusta löytyisi…

  • Henna

    Ja suosittelen myös lämpimästi Vesta-Linneaa ja hirviöäitiä. Taisin lukea sitä terapeuttisessa mielessä lähinnä itselleni : D

  • Anonyymi

    Oi mitä nostalgiaa, Minttu ja Mikko Mallikas 🙂 Meillä on aina tykätty lukemisen lisäksi pelata lautapelejä ja sisko sai lahjaksi Minttu pelin niin sitäkin on jokunen tunti pelailtu.
    -Mikri-

  • Eeva Pistokoski

    Mintut ovat parhaita! Sopivassa suhteessa kuvia ja tekstiä. Me rakastamme erityisesti niitä vanhimpia Minttu-kirjoja, joissa Mintulla on vain muutama haiven päässä ja äiti on vähän tuhdimmassa kunnossa.

  • Anonyymi

    Minttu-kirjoja on minullekin luettu ja nyt luen samoja kirjoja omille lapsille. Siis niitä samoja, jotka mun mutsi on kolmisenkymmentä vuotta sitten hankkinut ja joiden sivuja on fiksailtu teipeillä 🙂 Niissä on myös ihanat omistuskirjoitukset, Jouluna 86 jne.

    • Satu Rämö

      Upeus! Meiltä taisi kovassa käytössä levitä kirjat käsiin (mulla on kaksi pikkusiskoa….) että niistä ei säilynyt näihin päiviin kuin ihan harva.

  • Anonyymi

    Hei!

    Voisitko tehdä postauksen lastenkirjallisuudesta? Olisi kiva saada hyviä kirjasuosituksia. Mintut, Tompat ja Ainot on meillä suosikkeja, mutta olisi kiva saada vinkkejä harvinaisemmistakin helmistä.

  • bleue

    Onpas mukava lukea, että lastenkirjat puhututtaa isommissa blogeissa ja hyviä klassikkovinkkejä täällä onkin jo jaettu :)! Tuo kirjamatkalaukkuidea kuulosti melkoisen hyvältä, oikea aarrearkku!
    Tulee mieleen myös boheemimpaa äitikuvausta Katri Tapolan ja Kristiina Louhen Mauno -kirjoissa. Uudemmissa sarjoissa Kirkkopellon ja Wäreen Oona ja Eetu -sarjassa on melko realistista lapsiperhearkea kuten myös Sanna Pelliccionin Onni-poika -kirjoissa, josta ilmestyy johta kokoelmakin. Entäpä olettehan huomanneet Väestöliitolta tulleet Onnikujan kaverukset -sarjan, jossa me keskinkertaiset mutsit saamme helpotusta monen mielenkiintoisen keskustelun asetteluun…
    Hauskoja lukuhetkiä Satu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *