Islantilainen mökki

Vietimme vuoden viimeiset päivät mökillä. Pakkasimme joulun juhlimisen jälkeen ruoat, viinit ja uikkarit kasseihin ja suuntasimme kohti Lounais-Islantia kesämökille keskellä talvea. Ei ole saunaa eikä takkaa, mutta kuumavesiallas löytyy! Islannissa mökkeily eroaa aika paljon suomalaisesta.Vapaa-ajankäytössä ei ole lainkaan suomalaistyylisiä Lapin erämaatupia tai vaatimattomia kesämökkejä, joihin ei tule juoksevaa vettä. Kaikki mökit muistuttavat enemmänkin tavallista asuntoa. On taulutelkkarit, mikrot, kunnon kylppärit ja usein jopa tiskikoneet. Saunojen sijasta lähes jokaisella islantilaisella kesämökillä eli sumarbústaðurilla on ulkona oma, noin 39-asteinen kuumavesiallas, jossa rentoudutaan iltaisin ja joskus päivisinkin.

Suomessa lähes jokaisella perheellä on oma mökki, tai ainakin jollakin sukulaisella on mökki, joka on jonkin sortin yhteiskäytössä. Islantilaisilla on toki omia mökkejä, mutta täällä on paljon yleisempää vuokrata mökki esimerkiksi viikoksi tai viikonlopuksi. Islantilaiset ammattiliitot omistavat kesäasuntoja ympäri Islantia, joita liittojen jäsenet saavat vuokrata edullisesti omaan käyttöön. Tällä kertaa me olimme luonnontieteilijöiden liiton mökillä.
Viikonloppu kahden makuuhuoneen mökissä maksoi vaivaiset 70 euroa. Täällä tundralla kannattaa siis kuulua ammattiliittoon vaikka pelkän mökkiedun takia. Jos mökillä viettää vuodessa yhteensä vain muutaman viikon, en näe omaan mökkiin investoimisessa ainakaan taloudellista järkeä. Sitä paitsi vuokraamisessa on etunsa. Jos vesiputket jäätyvät, voi soittaa huoltoyhtiöön. Jos mökin telkkari ei toimi, voi soittaa huoltoyhtiöön. Loppuajan voi nauttia mökkeilystä ilman omistamisen tuomaa vastuuta ja huolta.

Kotimatkalla pysähdyimme Geysirillä. Kuvassa Strokkur ja japanilainen oikea käsi.

Ajomatka Geysirin alueen (siis se kuuluisa vesisuihku, jonka mukaan geysirit ovat saanut nimensä) lähellä sijaitsevalle mökille oli mahtava. Kymmenen asteen pakkasessa ja kirpeässä talvisäässä valoa toivat taivaalla leiskuivat sinipunaiset revontulet. Perillä lilluimme lämpimässä vesialtaassa revontulien alla, laitoimme hyvää ruokaa ja pelasimme siskojen ja äidin kanssa maailman ehkäpä hauskinta ja simppeleintä seurapeliä eli hattupeliä. Palaan siihen hattupeliin oman postauksessa pian, sillä minä, joka en juuri koskaan innostu minkään sortin seurapeleistä, olin hattupelistä ihan täpinöissä. Järjettömän hauska ryhmäpeli.

Tähän hirmu jännittävään cliffhangeriin on hyvä lopettaa tämä tuotantokausi. Kiitos lukijat. Ensi vuonna jatkuu!

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö