Se oli erinomainen vuosi

Yleinen

20.12.2014

Vuodet eivät totta vie ole keskenään samanlaisia. On vuosia, jotka eivät juuri jää mieleen. Sitten on vuosia, joista ei soisi muistavansa jälkeenpäin kovinkaan paljoa. Ja sitten on näitä tämän kuluneen vuoden kaltaisia vuosia, ajanjaksoja, jolloin kaikki menee täydellisesti putkeen. Vuosi 2014 oli minulle erinomainen vuosi. Näinhän se siskonikin ennusti Tarot-korteillaan. Ennustus oli tietysti leikkimielinen, mutta hämmästyttävän oikeaan se kolahti.

Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen niin siviilissä kuin töissäkin. Perheen lisäksi aika on kulunut matkoilla, kiinnostavien työprojektien parissa – sekaan mahtuu kyllä monta tasaisen tylsääkin työpäivää -, hyviä kirjoja lukiessa ja uudessa sporttiharrastuksessa, joka palautti paitsi vyörärön, antoi mielettömän lihaskunnon. Rahaa on tilillä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta en ole antanut tämän tosiseikan vaivata päätä.

Mitään en kadu tai jättäisi tekemättä. Mitään ei myöskään jäänyt tekemättä. Ainoa kuluneen vuoden vastoinkäyminen tapahtui kesäkuussa, kun puoliso jäi hevosen alle. Kuudesta kohdasta murtunut lantio parani kuin ihmeen kaupalla parissa kuukaudessa. Keskivartalonlihakset kannattaa näköjään pitää kunnossa. Nyt tyyppi jo jääkiipeilee ja vetää extreme-vuoristokursseja. Itse en ole pahemmin sairastellut (paitsi vatsahaava, mutta siihen on hyvät lääkkeet). Lapsi on ollut kuluneen vuoden aikana kipeänä tasan yhden ainoan vuorokauden. Älytön tuuri.

Aloitimme vuoden 2014 hiihtämällä Äkäslompolossa. Loma oli onnistunut, ja toivon, että voisimme palata samoilla hangille ensi keväänä. Pakko päästä vielä murtomaahiihtämään! Sekä tietysti munkkikahville latukahviloihin.

Hiihtoloman jälkeen palasimme perheen kanssa takaisin Etelä-Suomeen. Juhlimme Katjan kanssa kirjoittamamme Vuoden mutsi 2 -kirjan julkkareita. Siis siitä on vasta vuosi! Tuntuu että ainakin viisi.

Kun kirja oli saatu julkaistua, lähdimme perheen kanssa pitkään suunnitellulle once-in-a-lifetime-maailmanympärimatkalle. Ensin kolmen päivän kaupunkiloma Kuala Lumpurissa. (Huomaa tyylikkäät legginsit. Oh no. Mistäköhän olen nuo löytänyt?!)

Kuala Lumpurista lensimme kuukaudeksi Thaimaahan Ko Lantan saarelle. Asuimme kuukauden samassa kylässä samassa bungalowissa. Se oli täydellisen tekemisvapaata rantalomailua, ruokaa ja loikoilua. Siellä rannalla tytär täytti neljä.

Ennen kuin lensimme Thaimaasta Uuteen-Seelantiin, vietimme kolme päivää Krabilla. Nuo maisemat vetävät vieläkin hymyn korviin ja jalat veteliksi.

Sitten kiersimme upeaa Uutta-Seelantia matkailuautolla neljä viikkoa. Olisi pitänyt olla ainakin kaksi kuukautta. Näkemistä ja tekemistä oli niin julmetun paljon. Siellähän voisi vaeltaa vaikka pari vuotta putkeen astumatta kahta kertaa samalle polulle.

Tunnustanpa nyt tässä, että minulle on muodostunut hatara haave, tai ihan ajatuksen alku se vasta on, että pääsisimme joskus vielä tuohon maahan uudestaan, vaikka kokonaiseksi vuodeksi. Mieheni voisi mennä sinne jäätikköoppaaksi, minä voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Täytyykin hieman tunnustella kotijoukkojen fiiliksiä ideastani…

Kun takana oli reissusta puolet, jatkui matka Samoalle. Vaikka aikanaan kritisoin muutamia asioita maan menosta (lähinnä amerikkalaisista lähetyssaarnaajista), Samoaan jäi kaikista käymistämme paikoista erityisin suhde. Vaikka emme fyysisesti tehneet siellä juuri mitään, minusta tuntui, että siitä paikasta opin kaikkein eniten. Koska turismi oli pienimuotoista, paikallinen elämä ja kulttuuri olivat läsnä turistinkin arjessa joka puolella. Kolme viikkoa Samoalla tarjosi mielettömän määrän kokemuksia ja ajateltavaa. Seuraavassa Mondo-lehdessä (1/2015) ilmestyy muuten matkarepparimme tästä reppureissaajien Tyynenmeren-kohteesta. Suosittelen!

Samoalta lensimme parin tunnin päähän Fidzin paratiisisaarille. Reilu viikko resortti-lomailua oli mukavaa, mutta pirullisen kallista. Se oli luksushengähdys muuten varsin matalan budjetin reissussamme. Fidzi oli se viiden tähden hotelli, Samoa tunnelmallinen rantamaja. Kyllä minä vaan tykkäsin jälkimmäisestä enemmän.

Reissun viimeinen etappi oli roadtrip Los Angelesista Seattleen. Vietimme ihanan viikon ystäviemme luona Los Angelesissa ja yhden ikimuistoisen surffihenkisen viikonlopun ystäviemme luona Santa Cruzin rannoilla. Roadtripin yllätys oli Portland: kaupunki, josta emme tienneet mitään etukäteen, osoittatui hurmaavan liberaaliksi kaupungiksi, josta sai hyvää jäätelöä, erinomaisen tukanleikkuun ja tietysti donitseja. En pistäisi uusintavierailua lainkaan pahitteeksi. Onneksi Portlandiin pääsee nykyään Islannista suorilla lennoilla.

Toukokuussa palasimme matkalta kotiin. Menimme takaisin töihin ja lapsi tarhaan. Opastin hevosreissun kesäkuussa Islannissa ja heinäkuun olin lapsen kanssa Suomessa. Kesä oli työntäyteinen, mutta akut olivat lomailun jälkeen niin täynnä, että virtaa riitti, vaikka varsinaista kesälomaa ei tänä(kään) vuonna vietetty.

Koko kesän, syksyn ja alkutalven olen kirjoittanut kirjaa, joka ilmestyy maaliskuussa. Käsis on melkein valmis, hurraa! Kirja-asiasta luvassa postauksia vielä myöhemmin.

Kirjoittamisen ohella arkeeni toi draivia uusi urheiluharrastus. Kesällä aloittamani crossfit osoittautui kohtalokkaaksi: minusta tuli säännöllinen hikijumpaaja. Syytän lisääntynyttä urheilua siitä, että elämä tuntuu nyt paremmalta. Hartiani eivät ole enää entiseen tapaan jumissa, pinnani on pidentynyt enkä enää äyski vanhaan malliin pikkuasioista. Sitä paitsi olkapäihini on tullut ihan oikeita lihaksia. Huikeaa.

Myöhäissyksyllä lähdimme taas matkaan. Vuokrasimme auton, otimme anopin mukaan ja kiersimme Islannin. Kävimme paikoissa, joissa meistä kukaan ei vielä ollut käynyt. Sellaisiakin vuonoja ja pikkukyliä Islannista siis vielä löytyi! Kuten meillä niin usein tapana on, nytkin vapaa-aika ja työ menivät onnellisesti sekaisin. Mies kuvasi paria lehtijuttua varten ja otti tulevaan kirjaani valokuvia. Minä tein paikoista muistiinpanoja ja kirjoitin. Olimme tavallaan töissä, mutta tavallaan kuitenkin lomalla.

Islannin-matkan jälkeen onnistuin saamaan superhalvat lennot Lontooseen, joten lähdimme lapsen kanssa moikkaamaan tätejä Dalstoniin. Ensimmäinen meidän kahden yhteinen kaupunkilomamme sujui mainioisti. Lapsi sai Disney-kaupasta prinsessamekkoja (“ja meillehän ei sitten koskaan osteta mitään glitteriskeidaa” -> juu ei päde enää) ja paluumatkalla vain minä sairastuin flunssaan.

Alkusyksystä myimme auton pois pois ja päätimme satsata pyöräilemiseen. Kilometrejä kertyi molemmille yhteensä viikon aikana reilusti yli toistasataa. Heti kun nuo metrinkorkuiset kinokset vähän sulavat, kaivamme taas talvirenkailla kulkevat pyörämme esiin.

Syksy kului ja kääntyi talveksi. Aloimme juonia kaupan työkuvioihin päivityksiä. Loppuvuodesta saimme Suomi-kauppaamme kolmannen omistajan. Täydensimme tiimin osaamista ja jaoimme työtaakkaa. Joulumyynti käy juuri nyt kovilla kierroksilla ja kaikki me siellä kassan takana vuorotellen hoemme, että jaksaa jaksaa, pakkaa, pakkaa, rahastaa, rahastaa. Kohta saa levätä, kohta on loma. Kello 13 jouluaattona vedän luukut kiinni, korkkaan jonkun hyvän vinkun ja alamme perheen kanssa laittaa ruokaa. Tämän vuoden viimeisen viikon omistan pelkästään rentoutumiselle.

Tätä postausta varten pläräsin läpi ison nipun digikuvia ja kaivelin muistini perukoita. Mehustelin muistoilla ja syvennyin miettimään kaikkea koettua. Ei sitä kaikkea osaa oikein edes sanoiksi pukea. Nämä kaksi viimeistä kuvaa kertovatkin tämän vuoden meiningistä paremmin kuin mikään muu.

Jää pian hyvästi, tapahtumarikas vuosi 2014. Toivottavasti et jää täysin ainutlaatuiseksi! Jos ensi vuosi on edes puoliksi niin hyvä kuin tämä vuosi, olisin ihan helvetin tyytyväinen.

Kuvat: Kaikki hyvät kuvat Björgvin Hilmarsson. Huonolaatuiset ja tärähtäneet kuvat omia otoksia. Kaksi viimeistä muotokuvaa Guðný Hilmarsdóttir.