Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kirjamessukiima

Uskon, että maailmassa on vain ihan muutamia paikkoja, joissa pystyy sekoamaan viidessätoista minuutissa. Helsingin kirjamessut ovat aina olleet minulle yksi näistä paikoista. Juuri kun on päässyt yhdeltä osastolta liikkumaan eteenpäin, tulee vastaan joku herkku 20 prossan alelaatikko, Anna-Leena Härkönen tai viisi pokkaria kympillä -hylly. Ja taas on pasmat sekaisin.

Tatu, Patu ja Satu.

Minä kyllä niin kovasti yritin olla hankkimatta mitään. Ajattelin, että menen vain sinne vanhemmuuskeskusteluun ja pariin työpalaveriin, kuuntelen pari kiinnostavaa esitystä ja lähden parin lasillisen jälkeen koisimaan. Mutta sehän nyt oli ihan tyhjä lupaus. Paperikassin pohja oli pettää jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Maanista. Ja kun messut olivat menossa kiinni ja valomerkki alkoi räpsyä viinibaarissa, iski paniikki. Olinhan ostanut tarpeeksi kirjoja? No en. Mutta nämä lähtivät mukaan:

Martti Ahtisaaren elämänkerta Matkalla. Kirjoittajat Katri Merikallio & Tapani Ruokanen. Otava, 2011. Suomen merkittävimmän elossa olevan kansainvälisen politiikon elämänkerta KUUDELLA eurolla. Ostin, vaikka se painoi enemmän kuin nuo muut kirjat yhteensä, koska Mara on mun idoli!

Herra Hakkarainen harrastaa. Mauri Kunnas. Otava, 2014. Paras reissutuliainen lapselle on tietysti hyvä kirja.

Antti Holman Järjestäjä ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Hesarin tämän vuoden kirjallisuuspalkinnon ehdokkaita (Otavalta molemmat). Viimeksi mainittua on hehkutettu niin paljon kaikissa mahdollisissa aikakaus- ja sanomalehdissä, että utelaisuus pakotti hankkimaan. Ensiksimainittu tarttui mukaan hetken mielijohteesta. (Muut HS:n kirjallisuuspalkintofinalistit 2014).

Blue Moonin pieneltä osastolta ostin Arnaldur Indridasonin uusimmat suomalaiset käännökset: Reykjavikin yöt (kääntänyt Marjakaisa Matthiasson) ja Mestaruusottelu (kääntänyt Seija Holopainen). Nämä ostokset olivat hyvästien jättö, sillä molemmat kirjat ovat syvästi rakastamaani Erlendur-sarjaa, joka on nyt loppunut. Sekä Reykjavikin yöt että Mestaruusottelu tapahtuvat ajallisesti aikaisemmin kuin sarjan muut kirjat. Arnaldur Indridasonin mainiosta Erlendur-sarjasta kirjoitin runsassanaisemmin kesällä.

Hankkimatta jäi muun muassa Neljäntienristeys (Tommi Kinnunen). Koska en enää ehtinyt sinne WSOY:n osastolle. Koska jäin suustani kiinni sinne viinibaariin. Jne.

Pari päivää ennen kirjamessuja ostin muuten e-kirjana Jo Nesbön Isänsä poika. Voi tavaton, mutta se outo kirja! Teos ei ainakaan ensimmäisen viidenkymmenen sivun perusteella muistuta millään tavalla Nesbön aikaisempia kirjoja, mikä on tietysti pelkästään positiivinen asia. Kieli, juonen kehittely ja jännityksen rakentaminen tuntuvat ihan erilaisilta. Vaikka Harry Hole -sarja on tullut päätökseen, Nesbö näköjään osaa muutakin. No eipä ollut yllätys. (Lue täältä aikaisempi Nesbö-kirjoitukseni Poliisi-romaanista, joka luultavasti jää viimeiseksi Harry Hole -romaaniksi.)

Tässä oli korvapuustikahvit.

Olisi kivaa kuulla, mitä kirjoja te olette viimeksi hankkineet. Jos saisi vaikka vinkkejä itsellekin pitkää ja pimeää talvea varten. Koska juuri nythän minulla ei ole mitään luettavaa…

35 Comments

  • Kukkavarvas

    Jos et ole jo lukenut Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin-trilogiaa niin korjaapa asia välittömästi 🙂 Ja tuo Neljäntienristeyskin on kyllä ihan mahtava! Tähän aikaan yöstä ei taivu enempiin suosituksiin. Itse luen tällä hetkellä Hillary Clintonin elämänkertaa Tahtonainen joka sijoittuu enempi sinne Billin pressakauteen. Ei nyt mitään mieltä räjäyttävää mutta ihan mielenkiintoinen. Nythän on kai ilmestynyt suomeksi jo sitten se opus mikä on enempi Hillaryn omasta poliittisesta urasta kertova, josko senkin saisi silmien alle vielä tämän vuoden puolella.

  • Petra

    Pakko saada Martin elamakerta! Mulla on sangyn vieressa jo vuosia sitten ilmestynyt Lapiduksen Rahalla saa, suosittelen jos joku ei ole viela lukenut. Matkalla tanne on Khaled Hosseinin uusin, jolta odotan yhta suuria kun aiemmiltakin Hosseinin kirjoilta. Turkkilaisista suosittelen tutustumaan Elif Shafakin kirjoihin, suuri osa on suomennettu.

    • Satu Rämö

      Lapidukselta oon kerran aloittanut yhden kirjan (taisi olla juurikin tuo Rahalla saa), mutta se jäi olosuhteiden takia kesken. Mulle jäi sellainen fiilis, että se oli vetävää viihdettä. Eli pakkohan siihen on palata vielä uudestaan!

  • Anonyymi

    Tilasin netistä Pirkko Saision Signaalin. Olen sen kyllä jo lukenut, mutta oli semmoinen kirja, jonka voisin lukea uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…kuten muutkin Saisiot. Sitten toinen erinomainen kirja on Essi Kummun Lasteni tarina. Lukupiiriläisenä annan sille täyden kympin.
    Suosittelen kumpaakin.

  • Anonyymi

    Minä ostin viimeksi Xenophobes guide to the Icelanders -opuksen. Se oli hauskaa luettavaa. Sitäkin hauskempaa luettavaa oli Xenophobes guide to the Finns. Piti nauraa ääneen, täydellistä itseironiaa ja sellaisia huomioita, joita itse ei tajua, mutta jotka ovat niin totta.

    Nyt mulla on kesken myös Virpi Hämeen-Anttilan uusin kirja Yön sydän on jäätä. 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva dekkari. Ensimmäisten sivujen perusteella vaikuttaa sangen lupaavalta.

    -Anna

    • Satu Rämö

      Voi ei, mä unohdin hankkia tuon Yön sydän on jäätä. On nimittäin ollut mielessä koko syksyn, että tämä on pakko lukea. Tosi kiinnostavaa, kun lahjakas proosakirjailija vaihtaa genreä.

    • Anonyymi

      Kyllä, mä mielenkiinnolla odotan miten tuo kirja kehittyy. Mä tykkäsin kamalasti niistä Hämeen-Anttilan ensimmäisistä kirjoista, mutta jossain vaiheessa tuntui, että hänen jokaisessa kirjassaaan on hyvin samankaltainen juoni.

      Mua harmittaa, kun olen kytännyt uusinta Mielensäpahoittajakirjaa, ja sunnuntaina olisi ollut e-kirjatarjous, enkä tajunnut vilkaista sähköpostiani, joten meni tarjous hutiin.

      -Anna

  • Peikko

    Kuulosti ihanalta! Kiinnostaisi ihan uteliaisuudesta tietää, miksi luet Indridasonia suomeksi, kun osaat alkuperäiskieltäkin..?

    • Satu Rämö

      Ne suomenkieliset käännökset on olleet niin julmetun hyviä 😀
      Oon lukenu tosan Erlendur-sarjasta islanniksi, mutta kaikki suomeksi. Eli osa on mennyt kahteen kertaan. Ja oon nauttinut enemmän niistä suomenkielisistä lukukokemuksista.

    • Anomuumi

      Huraa, tämä suomentaja (en toki kyseisten kirjojen) liikuttuu onnesta tämmöisiä kommentteja lukiessaan.

    • Rokkimamma

      Mulla menossa Indridasonin sarja …Sadun suosituksesta ja kyllä tykkään. Olen lukenut ne järjestyksessä nyt on menossa Sameissa vesissä. Pari vielä tämän jälkeen kotona odottaa lukemista. =)
      Kiitos vinkkauksista !

  • Anonyymi

    Suosittelen lämpimästi Ken Follettin vuosisatatrilogiaa, joista eka osa on Kun suuret sortuvat. Toinen osa on nimeltään Maailman talvi ja kolmatta osaa ei ole vielä käännetty, englanniksi on nimeltään Edge of Eternity. On massiivisia järkäleitä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoisia. Oma elämä on tosin aika no lifea näitä lukiessa, kun ei malta muuta tehdä kuin lukea…

    • Satu Rämö

      Kiitos Follett-vinkistä!
      Mulla oli ilo kerran haastatella miestä ja valmistauduin haastatteluun lukemalla häneltä yhden teoksen Taivaan pilarit. Vaikka tykkäsin, en jostain syystä koskaan tarttunut seuraaviin Folletteihin.

      Kestäispä tämä talvi ihan sikapitkään 😀

    • Anonyymi

      Oi toi Folletin trilogia (no kaksi ekaa osaa) oli mahtava! Mielenkiintoinen! En tiennytkään, että on tullut kolmas osa, ihanaa 🙂 Milloinkahan ilmestyy suomennos?

    • Rokkimamma

      Mä odottelen kanssa sitä kolmatta osaa… kaksi ekaa tuli luettua viime talvena.
      Kaikki muutkin Folletit on tullut kahlattua, osa noista järkäleistä on kyllä mielestäni hiukan venytettyjä, vähemmälläkin sivumäärällä saisi hyvän kirjan.

  • Héléna

    Sain just äidiltä Anna-Leena Härkösen uusimman tuliaisiksi. Vie mukanaan, just hyvä nyt kun äiti on vähän väsynyt. Yritin aloittaa Amin Maaloufin Leo Afrikkalaista, jota tosi monet ovat mulle kehuneet. Mutta se oli tässä elämäntilanteessa liian unettava. Kokeilen uudestaan sitten kun saan nukkua seitsemän tuntia yössä putkeen.

  • Anonyymi

    Tämä ei ole tuore teos eikä tuore lukemus, mutta on sarjaa loistavat suomennokset: Einar Kárason: Revontulet (suom. Tapio Koivukari). Tapahtuu muutaman vuosisadan takaisessa Islannissa ja pohjana on tosia(kin) tarinoita karusta arjesta. Kirja oli mulla taannoin matkavalmentautumisohjelmassa, ja tutuksi tuli muun muassa Fjalla-Eyvindur.

    Tunnetko teosta? Minusta se oli tosi vaikuttava!

    Mirja

  • Anonyymi

    Elisa Kirjalta tuli juuri viesti: Neljäntienristeys e-kirjana 4.90eur huomiseen asti. Jee!

    Asiasta poiketen: tiedätkö mistä saisi tilattua Suomeen Yrsa Sigurdardottirin islanninkielisiä kirjoja? Jouduin alkaa opiskelemaan islantia, että saan luettua lempparikirjailijoitani (Arnaldur, Yrsa) nopeammin kuin niitä suomennetaan ;D

    Niin, ja oletko muuten lukenut Stefán Mánia? Olen kuullut, että hänen kirjansa yleensä iskevät islantilaisen krimin ystäviin.

    -Sari-

    • Satu Rämö

      KIITOS e-kirjavinkistä, nyt heti ostoksille.

      No sullapa on hieno harrastus, tsemppiä kielenopiskeluun! Jos asut Helsingissä, niin suosittelen käymään Nifinissä (yhteispohjoismainen kulttuurikeskus), joka sijaitsi viimeksi kun sielllä kävin niin Kaisaniemessä. Kirjastossa on mm. islanninkielistä kirjallisuutta.

      Jos luet e-kirjoja, niin suosittelen esim. tätä Eymundsson-kirjakaupan e-kirjakauppaa. Ei sielläkään kaikkia Yrsan kirjoja ole e-kirjoina, mutta ainakin osa. http://www.eymundsson.is/rafbaekur/islenskar-rafbaekur/?search=yrsa&orderby=rank

  • Elli

    Ostin viime viikolla junalukemiseksi Äsa Larssonin Uhrilahjan, joka on viides osa Rebekka Martinsson -sarjaa. On hyviä dekkareita, ehkä vähän liioittelevia, mutta teksti on taitavaa ja sujuvaa ja ja ja… No, jos et ole lukenut, niin suosittelen!

    • Vappumaria

      Täältä kans ääni Larssonille. Sarjan eka osa on Aurinkomyrsky (Otava 2005). Itseäni miellyttää noissa dekkarijännityksen lisäksi tapahtumapaikat Lapin pikkukylissä ja korvessa.

      Kiitos myös taannoisesta Harry Quebert -suosituksesta. Sen blogauksen kommenttiketjusta sain myös vinkin seutuvarauksesta. Omassa kirjastossa varauksia oli useita kymmeniä, mutta seutuvarauksella sain kirjan lainaan alle viikossa varauksen tekemisestä. Se tuli samaan kirjastoverkkoon kuuluvan pikkukunnan kirjastosta toimitettuna omaan lähikirjastooni 1€ varausmaksulla, kun normivaraus maksaa 0,5€. Halpaa ku saippua.

      Parit yöunet siinä kyllä meni, kun ei millään malttanut jättää kesken. Aivan mahtava ja ihanan paksu kirja! 🙂

  • Heli

    Viimesin kirja jonka ostin tais olla Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Alku ainakin on lupaava. Harmi vain, että kirja jäi Suomeen ku lähdin 7 viikon reissulle Ruotsiin ja Puolaan.

  • Anonyymi

    Fred Vargasin dekkarit – vähän erilaisia.
    Camilla Läckbergin dekkarit – hömppää, nopealukuista, koukuttavaa. Kannattaa lukea järjestyksessä.
    Ja Kinnusen Neljäntienristeys on tosiaan huippu.

    Chimamanda Ngozi Adichie!! Eka romaani, Purppuranpunainen hibiskus ei ollut hääppöinen, mutta muut kannattaa lukea. Tosi kiinnostavaa ajankuvaa Nigerian keskiluokasta Biafran sodan ajalta (Puolikas keltaista aurinkoa) ja nykypäivän muuttoliikkeestä Nigeriasta USA:han ja takaisin (Huominen on liian kaukana ja Kotiinpalaajat).

    Ja kiitos sun kirjavinkkien, olen lukenut Arnaldurin Rämeen ja aion lukea lisää. Nyt yöpöydällä on Harry Quebertin tapaus, myös sinun ansiostasi!

  • NannaW

    Essi Kummun Lasteni tarinaan lähtisin mäkin just nyt tähän maailman aikaan. Riina Katajavuoren Wenla Männistö oli jotenkin hurmaava ja uusi Mielensäpahoittaja yllättäen kosketti.

  • Anonyymi

    Tässä viimeisimmät kirjat jotka ovat tehneet vaikutuksen:
    Eckhart Tolle/Uusi maa -Luin ja kiroilin ja ärsytti koko ukko, mutta välilä pitää haastaa itseään. Onneksi luin.
    Ilkka Remes/Horna- Ja niin meni taas aamu kuuteen..ei voinut jättää kesken. Pelottavan ajankohtainen. (Matkalaukku pakattu jo passin kera karkuun)
    Ja kesällä lukemani David Wilcock/Lähdekenttä-Ehkä paras kirja ikinä; tosin aika hörhö, mutta piti otteessaan loppuun asti. Mielenkiintoisia lukuhetkiä toivoo Hellu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *