itiydessäni on saavutettu seuraava merkkipaalu. Lapsi ilmoitti taannoin, että haluaisi kutsua päiväkotiryhmästä löytyneen ystävänsä meille kylään ilman vanhempiaan. Nielaisin kerran. Näin tilanteessa useamman haasteen. Miten voisin ottaa tahdikkaasti selvää, että tämä ei ole ns. yksipuoleista tai mielikuvitusystävä? Kauhea pettymys pyytää toinen kylään, jos se ei haluakaan tulla. Ja jos se haluaa tulla, mitä ne meillä tekevät? Olen kädetön lapsen kanssa, jota en tunne. Osaanko lohduttaa parkuvaa tuntematonta nelivuotiasta? Epäilen syvästi. Entä jos se on allerginen ja syötän sille vahingossa kiwiä mansikoilla? Kenellä on korvausvastuu?
 |
| I did it! |
En kuitenkaan halunnut olla lapsen silmissä typerä nahjus, joten otin asian hoidettavaksi. Selvitin tämän niin kutsutun ystävän vanhempien nimen päiväkodista. Menin Islannin verkkopuhelinluetteloon ja etsin numeron. Otin luurin käteen ja esitin asiani. Ystävän äiti oli iloinen, että soitin. Heidän kersansa kun on karttanut äidiltään ihan samaa. Kyläreissua kaverilleen.
Päätimme tavata ja juoda kahvit lasten leikkiessä. Se meni niin hyvin, että suunnittelimme heti jatkoa. Ilmoitimme lapset samaan luovan tanssin ryhmään (sitä lasten balettia ei kukaan perheestämme halunnut kokeilla uudestaan), joka kokoontuu tunniksi joka lauantai. Koska olemme melkein naapureita, päätimme jakaa kuljetusvuorot. Putkeen meni.
Se on maljan paikka. Hyvää viikonloppua!
