Päiväkodin aloitusvaikeus

Päiväkoti alkoi viime viikolla. Ensimmäiset viisi päivää nämä vuonna 2010 syntyneet eli kersa kavereineen viettivät viime lukuvuoden opettajien parissa tutuissa tiloissa. Ryhmästä on tullut tosi tiivis ja siellä on hyvä yhteishenki. Ryhmän opettajat ovat lasten keskuudessa todella pidettyjä. Lapsi ehdottaa lähes joka aamu, että pysähtyisimme päiväkotimatkalla poimiaan kukkia, jotka voisi sitten antaa opettajille. Liikkistä.

Tällä viikolla päiväkotiin saapuu ryhmä uusia lapsia, eli vanhemmat lapset vaihtavat osastoa. Muutos huippupidetystä Kuuryhmästä isompien lasten Tähtiryhmään on osoittautunut luulemaani kovemmaksi paikaksi. Ajattelin, että eihän tässä mitään, koska koko ryhmä vaihtaa tiloja samaan aikaan, eli kaveriporukka ei muutu. Uuden ryhmän opettajat ovat tuttuja nimeltä ja päiväkodin pihalta. Fyysinen muutos on viisitoista metriä vanhasta eteisestä länteen.
Mutta jokin tässä silti kivistää. Kesällä lapsi oli muutosta isojen lasten ryhmään innoissaan. Viime viikolla minulle ilmoitettiin, että vaihto on typerää. Torstaina ja perjantaina lapsi alkoi protestoida koko päiväkotia. Torstaina ja perjantaina ensimmäistä kertaa koko lapsen lähes kolmivuotisessa päiväkotihistoriassa minun piti hyvästellä lohduttomasti itkevä lapsi. Äitiäitäitiiiiii, mä en haluuuuu….

Tunsin itseni luuseriksi kävellessäni päiväkodin pihasta työhuoneelle.
Viikonloppuna keskustelimme lapsen kanssa ryhmänvaihdosta ja ajatus isojen lasten ryhmään kuulumisesta sai osakseen hyväksyviä ja jopa innostuneita nyökkäyksiä. Tänään aamulla ensimmäinen ajatus kuitenkin oli, että hän ei halua tänään mennä päiväkotiin. Selitin, että äitiäkin harmittaa välilä mennä töihin, mutta tunne menee ohi kyllä. Päiväkoti on vähän niin kuin työpaikka, paitsi paljon kivempi, koska siellä tarjoillaan kolme ateriaa ja mahdollisuus nukkua päiväunet. Se onneksi sai lapsen vähän hymyilemään.
Päiväkodin portilla iskettiin jarrut pohjaan. Itkevä lapsi ei olisi halunnut jäädä – eikä häntä ollut helppo jättää. Opettajat lohduttivat meitä neuvottomia vanhempia sanomalla, että osalle lapsista tämä muutos on isompi juttu kuin toisille. Että se menee ohi kyllä.

Mutta miksi! Viime elokuussa ryhmän muutos ei saanut aikaan minkäänlaista tunneryöppyä. Se ohitettiin olankohautuksella. Miksi muutos nyt on niin vaikeaa? Ehkä viime lukuvuoden opettajat vaan niin loistotyyppejä, että lapsi ei haluaisi luopua heistä. Tai sitten kolmivuotias ei ollut kiintynyt samalla tavalla niihin ensimmäisen ryhmän opettajiin. Tai ehkä sitä  ylipäätään ahdistaa olla päiväkodissa loman jälkeen. Tai jotain. Voi hittolainen.  Minä kun jo luulin, että nämä päiväkotisopeutumisvaikeudet olisivat jo ohi. 
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö