Uimassa islantilaisittain

Tiesittekö, että Islannissa vuoden keskilämpötila on noin neljän ja viiden plusasteen välillä? Eikä tässä keskiarvossa pelasta ääriarvot, sillä hajonta on pientä. Talvella ei nimittäin nautita parinkymmenen asteen pakkasista ja kesällä paistatella +26:ssa. Tässä söpössä saarivaltiossa saadaan sään puolesta elää milteipä jatkuvasti sellaisesta alkavan marraskuun upeaa tunnelmaa. Tämä faktan kestämisessä auttaa yksi asia ylitse muiden: uima-altaat, joiden keskilämpötila on +37C.

Ensimmäisen vuoden uintireissuja.

Islannissa on uima-altaita joka nurkalla. En ole maata kiertäessä törmännyt kuin muutamaan kylään, joissa ei olisi omaa uimalaa lämpimine altaineen. Alle sadankin ihmisen kylästä löytyy helposti pari omaa pulikointipaikkaa. Vedet pidetään kuumina vuoden ympäri ja uimapaikat ovat lähes poikkeuksetta ulkona. Pukukopit ja suihkut ovat – luojan kiitos – lämmitetyissä sisätiloissa.

Islannissa on myös paljon autioita uima-altaita, eli uimaloita, joissa ei ole henkilökuntaa. Raha jätetään pukukopissa lippaaseen ja jokainen siivoaa omat jälkensä. Tässä yksi omista suosikeistani: Krossneslaug Luoteis-Islannissa. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)

Reykjavikin ympäristössä on lähemmäs parikymmentä uimalaa. Lähimpään altaaseen on kotioveltamme noin kymmenen minuutin kävelymatka.

Perheestämme oikeastaan minä olen ainoa, joka menee uimahalliin uimaan. Nuo muut tykkäävät uida islantilaisittain eli lökötellä lämpimissä altaissa. Minä suuntaan sinne yleensä sporttailun jälkeen. Mikään ei tunnu paremmalle, kuin laskeutua kilsan rintauintiurakan jälkeen nelikymmenasteiseen veteen vartiksi. Niinä hetkinä elämä tuntuu täydelliseltä, koska se on sitä.

Yksi Reykjavíkin monista uimahalleista; Árbaejarlaug.

Hyvästä uima-allastarjonnasta johtuen vauvauinti on järjettömän suosittua. Leikki-ikäisille lapsille järjestetään paljon uintikursseja, aikuisille tekniikkakursseja ja paksuilijoille äitiysvesijumppaa. Meiltä jäi vauvauinnit väliin kersan nuoruuskuukausina, mutta aloitimme silti omalla porukalla uimassa käymisen lapsen ollessa pieni.

Uimaan lähteminen on niin järjettömän helppoa (ja halpaa), että välillä käymme uimassa päivittäin. Joskus joka viikko, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Talviviimalla uiminen ulkona kuumissa altaissa ja sysipimeässä on upea kokemus, joka tuntuu joka kerta yhtä omituiselta. Pää jäässä, varpaat kuumassa. Islantilaislapsilla näkee muuten yllättävän harvoin päähineitä uima-altailla kylmälläkään säällä, mutta itse olen laittanut kersalle vähintään uimalakin korvien suojaksi.

Aamulla uintikassi olalle ja menoksi!

Välillä yllätämme itsemme olemalla ekstrareippaita ja lähdemme polskimaan aamulla ennen tarhaan ja töihin menoa. Tänään heräsimme puoli kahdeksan, söimme aamiaisen ja olimme altailla kolmessa vartissa. Puolen tunnin pulahdus, miehen kuskaus töihin ja ajomatka kioskin kautta (uidessa tulee nälkä, unohdin eväät) päiväkotiin. Olin töissä jo kymmeneltä. Aika täydellistä, sanoisin.

Pirteät uimarit.

Kun tällaiseen tottuu, ei ole vaikea uskoa, että suomalaisissa uimahalleissa meitä ei juuri näe. Sinnehän jäätyy!  Mistä tulikin mieleeni, että mies erehtyi kerran Helsingin-vuosinaan menemään Mäkelänkadun uintikeskukseen. Pettymys oli suuri, kun altaan vesi olikin “järkyttävän kylmää”. Sitten hän äkkäsi sivummalla kotoista kuumavesiallasta muistuttavan pienen pyöreän altaan, jonne laskeudutaan rappusia. Islantilainen ehti veteen nilkkojaan myöten ennen kuin huomasi, että vesihän on jääkylmää. Sillä hetkellä hän kuulemma viimeistään tajusi, että suomalaiset ovat ihan hulluja. Sanonpa vaan, että samassa altaassa ollaan: ei tämä  ikuinen marraskuukaan kovin tervejärkistä ole. Paitsi uimahallissa.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö