Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pieni blogikysely ja Vuoden mutsi -arvonta

Salamatkustaja täyttää kohta viisi vuotta. Viisi! Tässä on viiden vuoden aikana tapahtunut kaikenlaista. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi oma suhtautumiseni äitiyteen, jonka kriisiaallokossa tätäkin blogia aloin aikanaan pitää. Vanhempana olemisesta on tullut viiden vuoden aikana vaivattomampaa. Lapsen kanssa on mahtavaa viettää aikaa ja tehdä asioita. Viisi vuotta sitten panikoin, synnytänkö sarjamurhaajan. Ja nyt me suunnittelemme ensimmäistä yhteistä Lontoon-reissua. Tykkään tästä kehityksestä.

Ai miten niin ei väsytä. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)

Perhearjesta on tullut helpompaa, kun pikkuvauvasta on tullut farkkuihin pukeutunut lettipää. Kriiseilyn määrä on vähentynyt myös siksi, että olen itse vuosi vuodelta kotiutunut tänne Islantiin enemmän. Omituisista asioista on tullut melko tavallisia asioita. Mutta kyllä niistäkin kirjoitettavaa riittää. Lupaan jatkaa samalla sekavalla linjalla jatkossakin.

(kuva: Björgvin Hilmarsson)

Silkasta uteliaisuudesta minua kiinnostaisi kuulla, mitkä blogin jutuista ovat jääneet teidän mieliinne parhaiten. Palkitsen kommentoijista yhden Vuoden mutsi -paketilla (osat 1 ja 2). Aikaa jätellä puumerkkejä torstaihin 10.7. asti.

101 Comments

  • Anonyymi

    Heippa, olen aika uusi "lukijasi", mutta ainakin tämän viimisen viikon huippujuttu on ollut lahjukset päiväkodin aikuisille. Johtuukohan siitä, että olen itsekkin päiväkodissa töissä? 🙂 Muutenkin tykkään tyylistäsi kirjoittaa. Luen juttujasi mielelläni jatkossakin!

    terkkuja Oulusta! -taina

    • Satu Rämö

      Kiitos Taina Oulusta 🙂 Päiväkodinmaikatkin olivat lahjuksista mielissään. Ihania tyyppejä kaikki opettajat ja avustajat siellä päiväkodissa.

  • Matti

    Itse tulee luettua blogista fb-feedissä näkyviä juttuja aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta mikä yksittäinen juttu jäänyt mieleen? Kun aikaa on yksi sekunti. Itsellä ei ole lapsia, mutta kolme suhteellisen kaistapäistä koiraa löytyy. Ja joskus kun joku niistä meinaa päästä hihnasta irti kadun läheisyydessä, tai joskus on päässytkin, sama skenaario nousee heti esiin, mitä tekisin, jos koira ryntäisi kadulle auton eteen.

  • Anonyymi

    En varsinaisesti kuulu kohderyhmään lapsettomana, mutta olen jäänyt lukemaan blogiasi siksi, että se on tuntunut realistiselta elämältä, jossa välillä tituttaa, naurattaa ja itkettääkin.

    Parhaiten on mieleeni jäänyt ne sellaiset arkielämän tarjoamat huumoripläjäykset, jossa tärkeintä on osata nauraa itselleen. Kuten nyt vaikka ne 100 tulppaania joulukuussa multaan. 🙂

    Minut voit jättää arvonnasta väliin, kunhan nyt muuten vain tulin kertomaan miksi tätä blogia luen.

    -Anna

    • Satu Rämö

      Kiitos, Anna! Puhumattakaan siitä, kuinka sairaan hienoja niistä tulppaaneista sitten lopulta tuli. Joskus menee putkeen täysin käsittämättömissä olosuhteissa 🙂

  • salla

    Olen uusi lukija Oulusta (löysin tänne siskosi blogista). Olen kesälomani aikana lukenut kaikki postaukset, tai no melkein kaikki, ja tykkään tosi paljon kirjoituksistasi. Parhaiten on jäänyt mieleen matkat, joita järjestät issikkatallille. Piti ihan miehelleni näyttää, että tuonne kun joskus pääsisi. Toisaalta kun harvoin käy ratsastamassa, niin voisi lihakset olla aika pahasti jumissa. Toinen mieleenjäänyt juttu on, kun kirjoitit miehesi jääneen lukkojen taa hotellissa New Yorkissa 😀

    • Satu Rämö

      Mun siskolla on ihana blogi! Käyn joka aamu aina katsomassa, josko se olisi ehtinyt päivitellä jotain.

      Mies muuten jäi lukkojen taakse taidehostellissa Berliinissä, mutta eipä tällä pienellä yksityiskohdalla niin kovasti ole väliä 🙂 Mieleenpainuva päivä se oli joka tapauksessa, haha.

  • Heli

    Aloin lukea blogiasi raskausaikanasi esikoiseni yritysaikana. Minullekin on jäänyt parhaiten mieleen tuo Kun aikaa on yksi sekunti. Onneksi tosiaan oli onnellinen loppu, vieläkin menee kylmät väreet, kun ajattelen tilannetta. Muista jutuista on mieleen jäänyt islantilainen vauvojen hellittelynimi rusinapylly sekä se miten sinut huijattiin synnyttämään luomusti ja epiduraali on ihmisoikeus.

    Kirjoituksiasi on aina kiva lukea, kirjoitat niin elävästi!

    • Satu Rämö

      Kiitos, Heli! Jännää kuulla, että Sekunti-juttu mainitaan näin monta kertaa. Varmasti tuttu tilanne/skenaario monelle, jolla on joko lapsia tai lemmikkieläimiä.

  • Anonyymi

    Se lähiaikojen juttu sun miehen ratsastusonnettomuudesta. Juttu on henkilökohtaisesta kiehtova, koska oma kokemukseni Islannista ja poneista on lähes yhtä kamala.

    samalla kiitäs tästä hauskasta Blogista & toivotan kivaa kesää! Saga

  • Anonyymi

    Kohtuu uutena lukijana seurasin mielenkiinnolla (lue: kateellisena) teidän maailmanympärimatkaa.
    Maaru

  • Anonyymi

    Tykkään lukea tätä blogia, kun tämä on sekoitus kaikenlaista mielenkiintoista, ilman mitään selkeää yksittäistä asiaa, josta olisi pakko kirjoittaa. Eli siis just sellaista kuin elämä on! Koko reissusarja oli mielenkiintoinen, Fidzi, Samoa…

    Huvittavaa kyllä mieleeni on jäänyt myös ne laukkupostaukset, sekä lenkkaripostaus, missä esittelit uusia reissukenkiäsi. Ehkä nämä jäi mieleen sen takia, että itse a) olen aina etsimässä helppoja reissukenkiä, jotka kävis moneen juttuun, ja b) sydämestäni reissaajana toivon ettei reissuajat ole ohi, vaan että pääsemme vielä perheenäkin lähteämään – kaksoset on 1.5v. eli just nyt ei tee edes mieli tällä seurueella lähteä 🙂 Mutta omat kokemuksesi rohkaisevat meitä lukijoitakin!

    Kiitosta ansaitsee myös postauksesi matkan kustannuksista, rahasta kun ei Usein avoimesti puhuta, niin infoa on vaikea löytää.

    Ja vaikka tykkään lukea arjen kommervenkeistä lapsiperheessä, niin niitä juttuja ei just nyt tullut yhtään mieleen.

    Lisäksi tykkään lukea juttuja islanninsuomalaisen arjesta, itsekin kun olen ulkosuomalainen.

    Mervi

    • Satu Rämö

      Kiitos kattavasta listasta! Rahasta (palkoista, elämisen kustannuksista, asunnon hinnoista jne.) ei tosiaan ainakaan Suomessa puhuta kovinkaan avoimesti. En itse ymmärrä tätä: avoimuus minusta vain lisäisi tietoisuutta ja auttaisi kaikkia tekemään parempia taloudellisia päätöksiä.

  • Satu VW / Destination Unknown

    Onnea 5-vuotiaalle, meikäläisen blogi juhli samaa juhlapäivää aikaisemmin tänä vuonna, ihan uskomatonta miten aika juokseekin! Elämä Islannissa ja Islanti noin muutenkin kiinnostaa, ja toki teidän reissua oli kiva seurata virtuaalisesti ja ihan livenäkin Uudessa-Seelannissa! 🙂

  • Anonyymi

    Muistan ihan ensimmäisen postauksen, kun pyysit vinkkejä mitä kummaa vauvalle kannattaa hankkia päälle pantavaksi. Eli alusta asti on tullu seurattua taivaltasi. Ja myös Forssa-kuvailut on jäänyt mieleen…
    🙂 Sonja Tammelasta

  • Hanna

    Kiva blogi! Mieleen jääneet muun muassa valmistuminen ja magee islanninkielen puhuminen sekä putiikkiin ja yrittämiseen liittyvät jutut.

  • Anonyymi

    Löysin blogisi, kun tulin itse raskaaksi noin kaksi vuotta sitten. Ajattelin, että okei okei, mä selviän, koska tuo Satukin on selvinnyt kaikenlaisista kommelluksista pikku panikoinnista huolimatta 😉 Blogistasi on erityisesti jäänyt mieleeni vauvavuoden tapahtumat ja vinkit – imetysmaratoneille kirjoja, tv-ohjelmia ja suklaata, vauvan pepun peseminen keittiön lavuaarissa! (itse en pystyisi siihen, ellei olisi ihan pakko), farkuissa vihille, kakkaessukeksintö siis essu päälle, kun on vaipan vaihdon aika. Kiitos vinkistä! Käytin tätä jonkin aikaa, kun vauva oli pieni ja tuppasi lirittämään aina päälleni, kun vaipan otti pois.

    Caro

  • Anonyymi

    Sonja Tammelasta korjaa…
    Oli pakko tarkistaa ja niinhän se oli, että äitiys on heikentänyt pahasti muistia… ei se ollutkaan ensimmäinen postaus, jossa pyysit vaatevinkkejä… mutta taisi se aika alkutaivalta olla….. 🙂

    • Satu Rämö

      Joo, aika alussa 😀 Mäkään en enää muistanut mikä se eka postaus oli, piti käydä ihan tarkistamassa. Harmittaa muuten, että nuo alkuaikojen postausten kuvat ovat kadonneet vaihtaessani WordPressistä Bloggeriin. Yritän löytää aikaa jossain kohtaa täydentää vanhoja postauksia. Näyttää niin rujoilta nuo tyhjät kuvien paikat….

  • Anonyymi

    Olen melko uusi lukija enkä ole koko blogia vielä ehtinyt kahlata läpi, mutta mieleen on jäänyt ainakin reissujutut, olisipa ihanaa tehdä itsekin joskus tuollainen maailmanympärysmatka…

    Katih

    • Satu Rämö

      Matkasta olisi voinut kirjoittaa vielä enemmänkin. Tuntui, että joka päivä eteen tuli jotain mielenkiintoista, josta olisi halunnut jakaa ajatuksia ja kokemuksia blogissa. Ehkäpä tulevaisuudessa tulee vielä lisää reissujuttuja.

  • Anonyymi

    Muumimaassa käynti ja kesän kenkämuotia oli ainakin mieleenpainuvia juttuja….niin ja kissakala!!! 🙂 Nämä vain äkkiseltään keksittynä. Olet hyvä ja innostava kirjoittaja. Juttusi suorastaan tempaavat mukaansa. Miten osaatkin kirjoittaa huumorilla ja välillä vihaisesti mutta kuitenkin älykkäästi ja hyvällä maulla? Arkiset asiat saavat kultareunukset. Ja tiiän, en saa palkintoa, kun näin hehkutan mutta imelyydestä huolimatta haluan tuoda mielipiteeni julki, koska olet monesti tuonut iloa ja naurua elämääni juttujesi kautta. Tänks juu.

    • Satu Rämö

      Kiitos Anonyymi kivoista kehuista ja sanoista. Etkä ollut yhtään imelä 🙂
      Jouduin hetken kelaamaan, että mikä kesän kenkämuoti. Mutta sitten mieleeni palasivat ne kaameat "varvassandaalit"… Hahaha!

  • Heli

    Tykkään melkein kaikista jutuistasi, mutta täytyy sanoa että maailmanympärimatkustusaiheiset juttusi olivat parhaita ! Terveisin kateellinen kaukokaipaaja…:D

  • Anonyymi

    Samaistuin vahvasti raskausajan juttuihin, kuten vatsan hipelöimiseen liittyviin ajatuksiin.. Mutta mieleenpainuvinta ei tarvitse edes miettiä. EHDOTTOMASTI pulujen potkimiseen liittyvät ajatukset ovat jääneet verrattomana vertaistukena mieleen… En ole siis ainut… Tällä hetkellä olen ollut mutsi puolisen vuotta ja kokoajan pesti muuttuu paremmaksi �� Hienoa siis lukea myös kersan kasvuun liittyviä ajatuksia!
    -Tiina

    • Satu Rämö

      Hiihoo, ne pulut!! Puluaiheiset tuntemukset ovat muuten viime vuosina pysyneet poissa. Siinä 2 vuoden kohdalla (-> lapsi lopetti vaippojen käytön) taisivat hävitä kokonaan.

  • Petra

    Ma luin tata jo raskaana ollessasi vaikka ma mahdollinen raskaus aiheutti silloin paniikkikohtauksia, sun raskausjutut olivat hauskoja, pureutuivat tosijuttuihin ja saivat uskomaan etta tallaisesta hörhöstakin voisi ehka tulla aiti, ja tuli. Maailmanymparysjututkin jaivat hyvin mieleen ja sitten se aikaa yksi sekuntti jai varmasti ikuisesti mieleen kolkuttelemaan. Ulkosuomalaisen nakökulma kiinnostaa aitiyteen kun olen itsekin ulkosuomalainen aiti. Jatka siis samaan malliin!

  • Satu

    Mä oon lukenut sun blogiasi reippaasti toista vuotta, ellen jopa vähän kauemmin. Tapasi kirjoittaa hyvin monipuolisista aiheista hauskasti ja kaunistelematta uppoaa muhun hyvin, sen takia olenkin jäänyt koukkuun. 🙂

    Erittäin monet blogipostauksistasi ovat jääneet mieleen ja piti oikein hetki miettiä, mikä niistä olisi ylitse muiden. Päädyin lopulta valitsemaan postauksen "Kaksikielinen ketutus", jossa kerroit siitä, kuinka turhauttavaa on olla se "yksinkertaisen oloinen ulkomaalainen, joka puhuu kuin ala-asteikäinen". Olen aina vähän väliä palannut kyseiseen tekstiin erityisesti silloin, kun itseäni taas jälleen kerran turhauttaa, kun ei ymmärrä miesystävää ja/tai sen sukulaisia, tai ei vaan muuten tajua enää yhtään mistään mitään. Tekstin luettuani vähän helpottaa se ajatus, että on muillakin ulkosuomalaisilla haastavaa.

    Tulen varmasti palaamaan tekstiin vielä useammin tulevaisuudessa, kun meille sitten jossain vaiheessa tulee ipanoita ja pitäisi kahden kielen sekoituksesta ymmärtää mitä lapsi haluaa. Tässä tulee varmasti olemaan omat haasteensa, sillä olen tiettävästi tämän kaupungin ainut suomenkielinen ihminen, eikä kukaan paikallisista (tai edes vähän kaukaisemmista) tuttavista osaa suomea… (paitsi kirosanoja, hups 😀 )

    • Satu Rämö

      Satu, osaan eläytyä niin hyvin noihin sun fiiliksiin… Mä en tiedä pääsenkö koskaan eroon siitä toisemmuudentunteesta, joka syntyy siitä, kun ei voi ilmaista itseään kuten haluaisi. Onneksi mulla on tämä blogi ja paljon suomenkielisiä työkuvioita – muuten varmaan hajoaisin palasiksi.

  • Anonyymi

    Sekava tyyli on oikein hyvä, luen sitä mielelläni! Olen lukenut blogia vasta viimeiset pari vuotta. Parhaiten on jääny mieleen juttu siitä kun valmistuit yliopistosta ja Islannin tv haastatteli sua siitä, ja juttu siitä kun esittelit teidän kevään matkasuunnitelman että missä ootte milloinkin.

    • Satu Rämö

      Kiitos, Ano! Mun elämä on just tämmöistä sillisalaattia, siksi perheelämään keskittyvän bloginkin linja on välillä sitä ja tätä. En ole pyrkinyt suodattamaan tähän tietynlaista maailmankatsomusta tai vain tiettyjä aiheita. Kun ei mulla oikein ole mitään lempiaihetta, tykkäilen (liian) monesta asiasta…

      Mutta onneksi meillä on J.R. Tolkien joka sanoi: "Not all those who wander are lost"

      🙂

  • Anonyymi

    Aloin lukea blogiasi vasta pari viikkoa sitten, luettuani Vuoden mutsi ykkösen. Ajattelin että kesälomalla on vihdoin aikaa lukea tuo kirja josta olin kuullut hyvää. Meni kyllä samalta istumalta ja muu perhe katsoi vähän ihmeissään kun nauroin sohvalla vedet silmissä.

    Koska en siis ole ollut blogisi lukija kovin pitkään, vastaan että paras juttusi oli teksti tasa-arvoisesta avioliittolaista pari viikkoa sitten. Olen itse sateenkaariperheen äiti ja onhan se tosi surullista, että lain vieminen eteenpäin on näin tuhottoman takkuista. Puhumattakaan siitä, miten ala-arvoisia kommentteja aiheesta saa lukea. Kiitos sinulle hyvistä ajatuksista aiheeseen liittyen, ja muutenkin. 🙂

    Terkuin Lilja

    • Satu Rämö

      Kiitos, Lilja! Kun kirjan mainitsit, niin tuli mieleeni, että Vuoden mutsi 2:ssa on oma lukunsa erilaisista perhetyypeistä – kun eihän mitään keskivertoydinperhettä oikeasti edes ole, se on myytti jostain 1950-luvun mainoskuvista…

      Toivotaan että syksyllä lain eduskuntakäsittely saisi vähän erilaisen sävyn kuin mitä tuo lakivaliokunnan farssi…

  • Elli

    Pierevä muumi raskausajoiltasi, se on tarttunut koko ystäväpiiriini, joista muuten aikamoinen liuta on tälläkin hetkellä myyrä sylinterissä.. Kuvaa kuulemma varsin hyvin raskauden loppuvaihetta… 😀

  • JJ

    Olen suhteellisen uusi lukija ja valitettavasti vanhoja postauksia on kovin paljon lukematta. Ehkä vielä jossain vaiheessa pääsen myös niiden maailmaan.

    Mielenpainuvimmat tekstit liittyvät ehdottomasti teidän matkaan, varsinkin lapsen turvallisuutta käsittelevä teksti kolahti. Ja nyt ihan tuoreimmista skyr-kakku, reseptiä on ihan pakko testata ensi viikolla!

  • Riitta

    Vähän äitiydestä ja onnesta -postaus on jäänyt hyvin mieleen, koska se osui otolliseen aikaan omien pohdintojeni kanssa. Tai pohdituttaahan se asia vieläkin – nyt vain pulla on jo syvällä uunissa. Maailmanympärimatka oli kutkuttavaa aikaa täällä blogissa ja kaikki Islantiin liittyvät jutut tietenkin kiinnostavat, kun sinne saarelle aina välillä kaipailen. Onneksi pääsen taas elokuussa käymään 🙂

    • Satu Rämö

      Kivaa kuulla, että olet tulossa tänne, nauti lomasta 🙂 Toivotaan että säät muuttuvat vähän kesäisemmiksi. Tänään rouheat 7 lämpöastetta ja 20 m/s.

  • Korpikissa

    Mun on myös kallistuttava sen pierevän muumin kannalle. Se tulee usein mieleen, kun näen raskaana olevan naisen ja joka kerta se naurattaa. 🙂

  • Anonyymi

    Mulle mieleenpainuvimmat tekstit ovat olleet monet äitiyteen liittyvät jutut, erityisesti synnytyksen jälkeiset postaukset ja "Vielä kerran epiduraalista"-teksti. Kirjoitus ja siitä noussut keskustelu oli todella voimaannuttavaa oman synnytykseni jälkeen, ajatuksiin oli helppo samaistua. Jenkin yhteistyöpostaus ja xylitol-juttu oli myös hyvin mielenkiintoinen.
    Kiitos kivasta blogista, jatka samaan malliin 🙂
    //unae

    • Satu Rämö

      Onpas kivaa, että mainitsit yhteistyöpostauksenkin. Olen yrittänyt valikoida blogiin vain sellaisia sisältömarkkinointiprojekteja, joiden koen oikeasti jotenkin liittyvän meidän arkeen – että ne pohdinnat ja tuotetestaukset todella kumpuavat omista fiiliksistä.

  • Mama Elf

    Olen lukenut blogiasi ehkä puoli vuotta, mutta alotin lukemalla koko arkiston läpi flunsassa ollessani. Kiitos viihdytyksestä! Taidan toistaa itseäni, mutta se Islannin lähidemokratiaan liittyvä bloggaus on jäänyt tosi tiukasti mieleen. Muuten tykkään kaikista jutuistasi ihan laidasta laitaan, ehkä juuri siksi, että elämä on vaihtelevaa eikä vaan sisustusta, vauvoja tai kokkaamista. ja kuten joku jo edellä mainitsikin, niin aina on kiva kuulla elämästä ulkosuomalaisena, kun itsekin on sellainen!

    • Satu Rämö

      Kiitos kun muistutit aiheesta! Munhan piti tehdä jatkopostaus siihen lähidemokratiajuttuun. Että mitä päätettiin ja miten uusi tienpätkä ja paremmat katuvalot käytännössä parantaa elämänlaatua kotikaupungissa.

  • Kaisaf

    Mielenkiinnolla luen pohdintojasi lapsen kaksikielisyydestä, sillä omista lapsistanikin on kovaa vauhtia kasvamassa sellaisia. Siltikin viime aikojen mieleenpainuvin postaus on se kissakala. Aina kun näen sellaisen sopivanvärisen maatiaiskissan jossain, tulee mulle mielikuva kissafileistä pannulla ja lapsen kyynelehtivä katse. Mahtava blogi sulla!

  • Ammi

    Oon lukenu läpi kaikki postaukset ja onhan siellä mieleenpainuvia juttuja ollut. Monia muistan, kun muistelemaan alan. Kerään tähän nyt muutaman, semmosen itelle jollain tavalla merkityksellisimmän.

    1. Ne postaukset, joissa kuvasit kotikatua säännöllisin(?) väliajoin. Olin ollut kiinnostunut Islannista jo pitkään ja joidenkin mutkien kautta päädyin blogiisi. Eka lukemani viesti oli nimenomaan kotikatukuva. Meni jokunen päivä, niin olin lukenut läpi koko blogin 🙂

    2. Kati Hiekkapellon Kolibri-kirjan arvostelu. Olin nuorempana innokas lukija, mutta nykyisin luen hävyttömän vähän. Ja häpeillen tunnustan, että valehtelin näköjään tuossa alussa, oon lukenu kaikki sun postaukset, jos ei lasketa mukaan kirja-arvosteluja. En yleensäkään jaksa lukea kirja-arvosteluja, syy on siis minussa, ei sinussa 😉 Jostain syystä luin mielipiteesi Kolibrista ja se sai minut lukemaan myös kyseisen kirjan. Eilen sain sen loppuun ja tykkäsin!

    3. "Mitä tekisit Islannissa, jos aikaa olisi yks päivä -kysely". Edelleen ostaisin niitä Djupureita 😉

  • Anonyymi

    Satu, olen lukenut sun blogia vuodesta 2010, löysin sen etsiessäni tietoa lapsen saamisesta ja raskaudesta. Niin kuin monesta muustakin lukijastasi varmaan, minäkin tunsin samaistuvani siihen, että vatsassa kasvaa joku 'salamatkustaja' tai alien peräti.

    Sun blogisi on ihan helmi! Olet ainoa, jota luen joka päivä – kirjoitat niin sujuvasti, hauskasti, 'kohteliaasti', monipuolisesti – ja usein. Olet vain parantunut vuosien varrella, kun taas jotkut toiset jotenkin jumittuvat yhteen tyyliin tai sävyyn. Tai sitten ollaan kasvettu yhdessä samaan suuntaan, heh.

    Täällä on jo mainittu monta juttua, joka on jäänyt minullekin mieleen. Jonkinlaisena käännekohtana muistan myös sen jutun, kun olit käymässä siskosi luona Intiassa. (http://www.salamatkustaja.com/2012/01/hetki-delhista.html) Silloin tajusin, että olet Toimittaja; ajattelet hyvin ja kirjoitat hyvin. Ehkä sen jälkeen aloit myös pikkuhiljaa siirtyä pois lapsenhoitopäivittelyistä ja minäkin lopetin Kaksplussan tilauksen 😉

    Kiitos Satu, jatka samaan malliin!

    – Niina

    P.S. Kivasti uudistettu sivun ulkoasu ja alaotsikko. Voisitko lisätä jonnekin 'hae teksteistä' toiminnon?

    • Satu Rämö

      Meillä on loppunut vauvalehden tilaukset sitten aika lailla samaan aikaan 😀
      Kiitos muuten kauniista kommentista!
      Luit ajatukseni tekstihakutoiminnosta, olen just etsimässä sellaista gadgettia ja yritän säätää siihen jonkun hieman hienomman ulkomuodon. Satukala.com teki nuo upeat rantapallot marginaaliin, en kehtaa niiden viereen enää laittaa mitään susirumaa, hih.

  • Lotta

    Mä eksyin sun blogiin, kun Islannista tuli kivi kenkään. Sun tyyli kirjoittaa vain toimii niin loistavasti. Ne raskausjututkin vaikka oma, ainokainen vetäisi 18 täyteen tällä viikolla.
    Mä tavaan kaikki Islantiin liittyvät kuin piru raamattua. Vaikka asutaan samassa maassa, tuntuu välillä niin toiselta planeetalta. Täällä on 18 ihmistä 40 km tienpätkällä ja 45 kilometriä lähimpään ruokakauppaan. Niin rauhallista ja jollei kieli olis toinen, en tietäisi olevani "ulkomailla".
    Sun valmistuijaisjuhlahaastattelun olen näyttänyt varmaan kaikille islantilaisille ystäville, kovasti kielesi on saanut kehuja 🙂
    Joo, kiitos, jatka samalla linjalla 🙂

    • Satu Rämö

      Ooh, no onpas siistiä että videokilippi on saanut kehuja!
      Teillä on kyllä hiton nasta sijainti, joka toinen viikko annan itseni ajautua "mitä jos" -pohdintaan maaseudulle muuttamisen suhteen…

  • Anonyymi

    Kiitos kivasta blogista! 🙂 Aloin tässä miettiä, miten alun alkaen päädyin lukemaan tätä, mutten millään muista. En oo varsinaista kohdeyleisöä: olen lapseton enkä edes tiedä, haluanko lapsia. Mutta jos mulla olisi, juuri tällainen blogi olisi jeesannut paljon! Ihailen tapaa, jolla yhdistät äitiyden ja muun elämän! Ylipäänsä (jostain syystä) blogisi antaa toivoa tällaiselle juuri 30 vuotta täyttäneelle tyypille, josta tuntuu, että ajelehtii vaan, vaikka yrittää niin perkeleesti löytää paikkansa. Luulen kuitenkin, että se perimmäinen syy, miksi päädyin tänne, liittyy ulkosuomalaisuuteen ja reissaamiseen. Tämän pohjustuksen 😀 jälkeen lempparipostaukseni: Harvoin tekee mitään turhaa, Pari totuutta ulkomailla asumisesta, Äidin survival kit ensimmäisiin viikkoihin sekä Maailmanympärimatka – hinta ja reitti. Jatka samaa rataa! 🙂 -obruni

  • Eveliina

    Hmm. Ajattelin mainita jonkun niistä teksteistä joissa olet kirjoittanut jotain huisin hauskaa, luultavasti johonkin lapsiarkiaiheiseen juttuun liittyen, mutta niin on ilmeisesti aivosolut lapsen saapumisen myötä kaikonneet muille maille tästä päänupista että jonkun tietyn tekstin sijaan mieleeni tuli vain että sinä tykkäät pitsasta, koska muistan lukeneeni aiheesta moneen kertaan täällä :D. Oikeasti kuitenkin muistan nauraneeni vedet silmissä eräällekin vitsikkäälle jutullesi, jonka taisin vielä linkata eteenpäin Facebookissakin joskus vuosia sitten… Kiitos mahtavasta blogista Satu!

  • Anonyymi

    Ihana blogi, olen lukenut jo jonkun aikaa tätä ja parasta on ollut maailman ympäri reissutarinat 🙂
    Johanna

  • Ananasa

    Olen suhteellisen tuore lukija, enkä ole vielä ehtinyt kahlata koko blogia läpi, mutta vahvimmin mieleen on jäänyt kaikki reissaamista ja etenkin lapsiperheenä reissaamista käsittelevä. Etenkin postauksesi lapsen asemasta eri maissa. Minua kiinnostaa myös kaikki Islannin arkeen liittyvä, taannoinen hampaanhoitojuttusi oli varsin kiinnostava.

    • Satu Rämö

      Kiitos kommentoinnista, Ananasa! Matkailu on meille tärkeä harrastus, joten siitä tulee varmasti juttua jatkossakin. Kivaa, että se kiinnostaa lukijoita.

  • Riitta

    Tämä, meillä on tuon kolmevuotiaan luonteella varustettu lapsi, tosin minä olisin kyläpaikassa pitänyt kiinni isäntäväen vaatimuksista ja katsellut puoleksi huvittuneena isäntäväkeä, joka ihmettelee, miten lapsi voi huutaa koko viiden tunnin vierailun yhdestä lautasesta:

    http://www.salamatkustaja.com/2010/04/huonosti-kayttaytyvat-lapset-ja-niiden.html

    Missä kunnossa teidän pöytänne tätä nykyä on? Kuinka pitkään katoit lapsellesi muovilautasen?

    • Satu Rämö

      Huhh, olin jo unohtanut tämän arkistojen aarteen. Kiitos muistutuksesta, Riitta 😀
      Meidän pöytä on ihan ok kuosissa – kahteen kertaan lakattu lapsen tulon jälkeen…

    • Riitta

      Näin arvelinkin. Tässä blogissa näkyy minusta ihanasti, miten lapset kasvattavat vanhempiaan enemmän kuin vanhemmat lapsiaan. Minä muistan aikoinani ihmetelleeni, miten jotkut eivät saa lapsiaan kuriin. Enää en ihmettele.

  • JT

    Kiitos hauskasta ja mielenkiintoisesta blogista! Löysin blogisi muistaakseni Vuoden mutsi -kirjan luettuani v. 2012 (tällä hetkellä omistan kirjan molemmat osat). Kirjoitustyylisi on sujuva ja hauska. Pidän erittäin paljon kirja-arvosteluistasi, koska itsekin tykkään lukea. Myös matkustamiseen liittyvät jutut ovat kiinnostavia. Lisäksi meidänkin perheessä kasvaa kaksikielinen lapsi (olen Suomessa asuva ulkomaalainen ja opetan lapselleni omaa äidinkieltäni), siksi kielenkehitys- ja kaksikielisyysasiat kiinnostavat myös. Eniten jäi mieleen postaus Äidistä ja tyttärestä
    http://www.salamatkustaja.com/2013/05/aidista-ja-tyttaresta.html
    silloin laitoin linkin myös joillekin kavereille yrittäen ehkä osoittaa, että minun lisäksi on muitakin, jotka eivät nauti vauva-ajasta ja joiden identiteetti ei rakennu ensisijaisesti vanhemmuuden kautta 🙂 Tässäkin asiassa blogisi on ollut tärkeä vertaistuen lähde.

    • Satu Rämö

      Kiitos, JT upeasta kommentista! Ihanaa, että myös kirja-arvostelut mainitaan! Minusta kun niiden kirjoittaminen on aina ihan hiton hauskaa.

  • Anonyymi

    Onnea synttärisankarille! Tykkään lukea reissupostauksia, oikeestaan vasta maailmanympärimatkan myötä rupesin vakilukijaksesi. 🙂 mieleenpainuvimpina voisin mainita ehkä sen kateuden määrän, kun kuulin, että kävitte siellä bungalowissa asuessanne joka päivä hieronnassa. 😀 on meinaan hartiat melko jumissa noiden kahden riiviön kantamisesta…
    Nuppu

    • Satu Rämö

      Arvaa oonko itse haikeudella miettinyt niitä hierontapäiviä… Tällä Islannin hintatasolla ja etenkin arkiaikatauluilla kun tulee käytyä hierojalla max kerran kuussa.

  • Anonyymi

    Onnea viisveelle!

    Minä odotin esikoistani, kun löysin blogisi. Tyttäresi on siis hieman omaani vanhempi. Muistan, että kun yöllä en saanut nukuttua , koska piti oksentaa, luin postuksiasi. Ja nauroin. Esimerkiksi raskausajan jooga postauksesi! Tai se pulu! Tai sitten se satiinilakanoiden hankinta, jotta sängystä poisnouseminen olisi mahan kanssa helpompaa (olikohan se jossain neuvolan oppaassa se vinkki?) 🙂 Näistä nyt ainakin itse blogiisi koukutuin. (tuntuu kyllä käsittämättömälle, että viisi vuotta on mennyt näin hujauksessa..)

    Enni

  • Anonyymi

    Mun mieleen on jäänyt muun muassa se hauska postaus vauva-ajalta, jossa unohdit hyvän leffa-illan aikana, että sulla on lapsi. Ja ne uudemmat optimaalista perhekokoa sivuavat pohdinnot ovat myös jääneet mieleen hyvin.

    Anne

  • Anonyymi

    Kirjoitat kiinnostavasti ja paneutuen, aiheesta viis! Erityisesti mieleeni on – lapsettomana – jäänyt se, kun hiippailit pimeillä kujilla raapimassa mahaasi raskausaikana! N A U R O I N !!!! Ja postaus, jossa puhuit kuumeen mittaamisesta – paitsi että se oli Vuoden mutsin puolella.

    Sirkkunen

  • Saija Harmaa

    Jotakin kautta päädyin blogiin juuri ennen maailmanympärimatkan alkua. Oli todella mielenkiintoista lukea matkajuttuja ja ne on jäänyt mieleen. Nyt olenkin seurannut blogia säännöllisesti ja paljon kiinnostavia ja hyviä juttuja olet kirjoittanut. =) Tykkään sun kirjoitus tyylistä! (p.s. Eka blogi jota jaksan seurata säännölliseti.)

  • Nanna

    Monen mutkan kautta eksyin tänne blogiin, hukkasin ja unohdinkin hetkeksi. Mutta löysin blogin uudelleen maailmanympärimarkan alkaessa ja ihastuin uudelleen. Parasta tässä on konstailematon tavallisten ihmisten elämä, iloineen ja ihmetyksen aiheineen. Omansa mielenkiintoisen särmän tuo eri maassa asuminen.

  • Anonyymi

    Mä taisin löytää sun blogiin tieni sen Mondon Islanti oppaan kautta! Itse olen vähän aikaa asunut Islannissa ja oppaan kautta on tullut vähän fiilisteltyä ja muisteltua sitä aikaa. Ja nyt sitten melko uunituoreena äitinä Vuoden mutsit on löytynyt ja tarjonnut ihanaa vertaistukea ja naurua! Tästä blogista mieleen on jäänyt ehkä se kirje kosmetologille. Ai vitsi, mikä kommenttitulva siitä syntyi! Täytyy kyllä sanoa, että sun blogin kommettiboksi on kiva paikka. Yleensä aika hyvää keskustelua ja erinomaisia pointteja ihmisillä, tykkään!

    Lasu

    • Satu Rämö

      Mä olen sun kanssa niin samaa mieltä, täällä on ihan hiton hyvää keskustelua aina. Vaikka ihmiset ovat eri mieltä keskenään, ei ole vielä kertaakaan syttynyt mitään mautonta huutelua, jota olisi pitänyt moderoida.

      Kosmetologijuttu on tosiaan ollut yksi blogini luetuimpia. Se kiersi jollain alan palstoilla ja sitä kävivät lukemassa monet, jotka eivät ehkä muuten koe blogin aihepiiriä kiinnostavaksi.

  • Anonyymi

    Ulkosuomalaisena googlasin jotain raskauteen liittyvää, enää en muista mitä, ja päivän postauksessa olit heitellyt teddy-nallea seinään. Ja mä olin tehny just samaa edellisellä viikolla!

    Mun ipana on vuoden nuorempi. Olen tosi huono löytään mitään netistä (en esim. ole löytänyt toista blogia jota olisin vaivautunut seuraamaan). (okei, seuraan yhtä toista blogia, 'virkattu lintu' sen kuvien takia). Mutta salamatkustajan tsekkaan suunnilleen aina koneella ollessani.

    Se päiväkodin menninkäis-info oli kiva. Siihenkin oli helppo samaistua. Tosin mun ulkomaassa mulle ei niitten menninkäisistä ole luennoitu, mutta tulee olo että kaikille muille on itsestäänselvää ja mä vaan olen pihalla.

    miekka-prinsessan äiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *