Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Leppoisia lomatunnelmia Kouvolasta

Aurinko paistaa, silmissä
on hikeä ja suussa hiekkaa. Sain eilen kelpo idean lähteä treenaamaan 28
asteen auringonpaisteessa Kouvolan metsäpoluille. Kävin Reykjavikissa
crossfitin alkeiskurssin kesäkuussa ja hurahdin lajiin siinä määrin, että en
mitenkään malttaisi pitää tämän Suomen-loman aikana kolmen viikon taukoa treeneistä. (Tiedän, hullua.)
Palauttavat eväät.

Koko crossfit oli minulle
ennen alkeiskurssia täysin vieras. Halusin löytää jonkun sisälajin, jossa en
tylsisty. Pystyn käymään punttisalilla tai body pump -tunneilla kuukauden, mutta sitten kyllästyn. Motivaation puutteessa en jaksa enää tehdä liikkeitä kunnolla, vaan alan lööbailla. Eikä urheilemisesta enää siinä kohtaa ole mitään hyötyä, onnistumisen ilosta puhumattakaan. 
Aikaisemmin hypettämäni lyhyiden juoksulenkkien hölkkäily on
ihana ja nopea liikuntaharrastus, mutta Reykjavikin pimeässä talvessa se on vähän
hasardi. Pimeää vastaan voi suojautua otsalampulla ja huonon sään kestää pukeutumalla oikein, mutta raju tuuli ja liukkaat kadut ovat liikaa.

Kesäpyörä!
Reykjavikin poliisissa työskentelevä miehen sisko on harrastanut crossfitiä pitkään ja houkutteli minutkin mukaan. Tykkäisin kuulemma varmasti. Kävin kuten tyhmälle ahvenelle: jäin
heti koukkuun. Joka päivä eri treenit, jotka kestävät vain parikymmentä
minuuttia ja vievät melkein tajun kankaalle. Lämmittelyineen ja loppuvenytteilyineen koko homma on tunnissa ohi. Nopeaa, tehokasta ja joka kerta hieman liian vaikeaa.

Täällä Kouvolassa ei ole crossfit-salia, joten päätin tehdä “omia treenejä” metsän siimeksessä. Aloitin eilen. Kun havahduin olevani mahallani perse pystyssä keskellä metsäpolkua, toivoin, että kukaan koirankusettaja ei juuri nyt tule vastaan. Treenien jälkeen lenkkeilyvaatteeni näyttävät siltä, kuin olisin käynyt lenkin sijasta suouinnilla. Mutta olo oli jälkeenpäin mitä mainioin!

Köh. Lenkkipolulla.
Venyttelyn jälkeen otin mummin hankkimaan kesäpyörään ihastuneen kersan mukaan
ja lähdimmme ABC:ltä hakemaan välttämättömiä eväitä eli jäätelöt ja yhden jääkaappikylmän oluen.
Loppupäivä menikin sitten takapihalla sunnntaihesarin, yhden dekkarin, yhden
chicklitin (kirjajuttuja tulossa myöhemmin tällä viikolla, lupaan!) ja auringon
parissa. Täydellinen lomapäivä, sanoisin.

18 Comments

  • Anonyymi

    Kingis ja eskimo! Parhaat jätskit ikinä. Huomasin tulleeni vanhaksi, kun kaupan kuuden metrin mittaisen jätskilaarin äärellä ainoat varteenotettavat vaihtoehdot olivat kingis, murueskimo, eskimo ja puffet. 😀

    Hyvää ja lämmintä lomaa!

    -Anna

  • Anonyymi

    Talvijuoksenteluun kannattaa hankkia nastalenkkarit (esim. Icebug), niin voi liukkauden puolesta juosta koska tahansa.

    • Satu

      Tämä voisi tosiaankin olla hyvä idea. Ihan jo kaduillakin kävelemiseen; Reykjavikissa kun ei juuri hiekotella jäisiä kävelykatuja.

    • Anonyymi

      Mulla on sekä juoksu- että kävelynastakengät. Jälkimmäiset hankin neljä vuotta sitten polvileikkauksesta kuntoutuessani kun ei oikein kiinnostanut kaatua. En antaisia kumpiakaan tossuja pois (paitsi jos muuttaisin jonnekin jäättömään paikkaan).

  • Elina / Narulelu maailmalla

    En muista olenko kuullut vielä kenenkään sanovan, että crossfit ei ollutkaan kiva laji. Se tuntuu imaisevan jokaisen mukanaan, joka vaan uskaltaa sen syövereihin kurkistaa. Aion pysyä jatkossakin kaukana koko lajista 😉

    • Satu

      Helppo uskoa. Mua kiehtoo etenkin se, että vaikka olen ihan megahuono suurimmassa osassa liikkeitä enkä todellakaan osaa seistä käsilläni (saati punnertaa, wtf….), mutta aina löytyy joku liike, jossa olen hyvä. Juuri kun on varma, että en saletisti tule tänne enää koskaan, tulee pieni onnistumisen tunne. Tuntuu, että joka päivä kehittyy edes vähän. Ehkä siinä piilee just se juju, että ei kyllästy. Messiin vaan, kuule!

  • ananas2go

    Hei, pistäytykää ihmeessä Kotkan puolella! Autotie on tylsä mutta miltä maistuisi reilun puolen tunnin junareissu? Torstaina olen blogiretkellä Haminassa mutta muuten voi kysäistä ohjelmastani vaikka tviittaamalla @ananas2go.

    • Satu Rämö

      Se on varmaan se lajin mahdottomuus. Tai minusta ainakin tuntuu, että varsin liikunnallisena tyyppinä koen olevani ihan alkutekijöissä, mutta silti on koko ajan semmoinen olo, että kehittyminen on mahdollista. Ihan sairaan motivoivaa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *