Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hummani hei

Viime viikkoinen työmatkani ei mennyt ihan suunnitellulla tavalla. Mieheni, joka on koko elämänsä suhtautunut aavistuksen nihkeästi hevosurheiluun, lähti pyynnöstäni mukaan yhdelle ratsastusreissuista. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten hän palasi retkeltä ambulanssikyydillä. Tuskin on kenellekään yllätys, että täällä on viime päivät eletty melko ankeissa tunnelmissa.

Pehmeällä niityllä.
Kuten onnettomuudet yleensä, tämäkin tapahtui hyvin nopeasti ja yllättäen. Ratsastimme muutaman tunnin mittaisen lenkin päätteeksi ryhmän viimeisinä tallille käyntiä ja hidasta tölttiä. Olimme vajaan kilometrin päässä kotitallilta kun takaani kuului kova muksahdus ja karjaisu. Näin hevosen kampeamassa ylös pölyisestä maasta ja miehen makaavan polulla kyljellään toinen jalka kiinni jalustimessa. Hevonen oli kompastunut ja kaatunut. Mies oli tippunut selästä ja saanut päällensä hevosen. Lopputuloksena kolmesta kohtaa murtunut lantio.


Todennäköisyys, että näin voi käydä, tuntui todella pieneltä. Henkilökohtaisen kriisin iskiessä olen aikaisemminkin turvautunut samaan keinoon: alan suhteuttaa tapahtunutta isompaan kontekstiin kaivelemalla tilastoja.

Yritin etsiä tilastotietoja ratsastusonnettomuuksista sekä Suomesta että maailmalta, mutta lukuja on saatavilla nihkeästi. Suomessa on ratsastuksen harrastajia 150 000 (Kansallinen liikuntatutkimus 2011). Tiedän, että kaikki aktiivisesti lajia harrastavat putoavat selästä joskus. Epäilen, että pienimpiä onnettomuuksia rekisteröitäisiin mihinkään. Ainakaan itse en tällaisia tietoja löytänyt. Sen tiedon löysin, että Suomessa vuosittain keskimäärin yksi ratsastusonnettomuuksista johtaa kuolemaan. Se on aika vähän.

Koristeeksi tarkoitetut kengät naulataan oven yläpuolelle kanta ylöspäin,  jotta onni ei valu ulos. 

Valtaosa hevosonnettomuuksista johtuu siitä, että ratsastaja putoaa ratsun selästä. Ratsastusonnettomuuksia verratessa korkein riski on esteratsastuksessa. Vain noin 4 % hevostapaturmista johtuu hevosen kaatuamisesta päälle, käy ilmi Annina Mikkolan tekemästä opinnäytetyöstä Turvallisuuden edistäminen ratsastusurheilussa (HAMK 2009). Tarkistin myös ratsastuspaikan omat tilastot. Tallilla, jolla ratsastimme, on 30 toimintavuoden aikana vain kerran aikaisemmin tarvittu ambulanssia (tärähdys, ei murtumia). Ratsastajia tippuu selästä kuulemma alle viisi yhden kesän aikana ja yleensä vammana on pintanaarmu tai pieni nirhauma.

Nature-lehden kätköistä löysin kuitenkin kauhistuttavan yksityiskohdan: vakavien onnettomuuksien määrä on suhteessa isompi ratsastajien kuin moottoripyöräilijöiden keskuudessa. Vuonna 1985 tehdyn tutkimuksen mukaan moottoripyöräilijät joutuvat vakavaan onnettomuuteen kerran 7 000 ajotuntia kohden, kun taas ratsastajilla vastaava luku on kerran 350 tuntia kohti. Moottoripyörät ovat tosin yleistyneet ja niiden nopeudet kasvaneet viimeisen 25 vuoden aikana, joten tilasto tuskin enää pitää paikkansa. Sitä paitsi maailmalla ratsastusta vaarallisemmiksi harrastuksiksi on luokiteltu mm. sellaiset hurjapäälajit kuin uinti, pyöräily ja koripallo.

Kaikesta huolimatta: peukku.

Emme hyppineet esteitä, kaahanneet tai kulkeneet erittäin vaikeassa maastossa. Köpöttelimme tasaisella maalla ja menimme rauhallista vauhtia. Tilastojen ja ihan arkijärjenkin valossa näyttää siis siltä, että mahdollisuus joutua vakaavaan ratsastusonnettomuuteen on tilanteessamme naurettavan pieni. Mutta eihän se naurata, kun paska tuuri osuu omalle kohdalle.

Viime päivinä olen aivan liikaa ajatellut, miksi minun pitikin mennä houkuttelemaan hänet mukaan retkelle. Vuoristo- ja jäätikköoppaana työskentelevä mies on rikkonut luita aikaisemminkin. Eivät hänen harrastuksensakaan ihan postimerkkien keräilyä ole: maastopyöräilyä, sukellusta, kalliokiipeilyä, jääkiipeilyä. Hän ei luonnon vaaroja pelkää, mutta on aina pitänyt ratsastusharrastusta vähän kummallisena. Hänelle hevonen on lapsuusvuosista tuttu maaseudun työväline, jonka avulla liikutellaan heinäpaaleja, kerätään lampaita vuorilta ja tehdään peltotöitä. Hevosurheilu on hänen mielestään täynnä riskejä, koska omat taitonsa voi tuntea, jään kestävyyttä voi ennustaa ja lumivyöryriskiä voi oppia arvioimaan, mutta hevonen on itsenäinen elävä olento.

Olen rypenyt harmissa, mutta toisaalta jauhanut mielessäni myös sitä, kuinka hyvin meille itse asiassa kävi.

Mies oli aikaisemmin tuon saman retken aikana pyytänyt minua menemään edeltä muun ryhmän kanssa, että hän tulisi kyllä lönkytellen perässä. Jostain syystä en halunnut mennä, vaan jäin hänen kanssaan pitämään jonon häntää.

Talleilla.

Hevosen kierähtäessä päältä miehen toinen jalka jäi jalustimeen kiinni. Hyppäsin heti pois oman ratsuni selästä ja sain jollain ihmeen tavalla pidettyä mieleni hallinnassa enkä juossut hätäpäissä hänen luokseen vaan kävelin rauhallisesti. En muista noista sekunneista mitään muuta kuin sen ajatuksen, että jos tuo hevonen nyt liikkuu, tässä käy todella huonosti. Puhuin omille jaloilleen nousseelle hevoselle rauhallisesti, tuijotin sen silmiä ja lähestyin sitä käsivarsi hieman ojossa. Kun olin saanut ohjista kiinni, toimin kuin kone. Väänsin jalan irti jalustimesta, tarkastin onko mies tajuissaan, vastaako se kysymykseen ja pystyykö se liikuttamaan varpaitaan. Sitten soitin ambulanssin.

Autoa odotellessa ensimmäisenä paikalle pystähtyi paikallinen maanviljelijä, jonka mukana autossa matkustanut vaimo oli sairaanhoitaja. Hän aloitti ensiavun heti. Sitten tien penkalle tuli hevosmies, joka otti hoitoonsa meidän hevoset. Kolmantena paikalle ilmestyi maasturillaan kylän pappi. Kertoo jotain mieheni tilannekomiikasta, että hän yskäisi maasta pölyn keskeltä pappia lähtemään pois. Jos lääkärin saisi. Sua mä en tarvitse vielä. 

Atlanttin rannalla tauko.

Sairaalassa selvisivät lopulliset vahingot. Lantio on vasemmalta puolelta kolmesta kohtaa murtunut. Murtumat ovat stabiileja, eli leikkausta ei tarvita. Parin viikon sairaalajakson jälkeen on edessä kepeillä lenkkausta noin 6-8 viikkoa. Kävelemään pitäisi päästä elokuussa. Ruston kunnosta osataan sanoa jotain vasta kuukausien kuluttua.

Jos lantion murtuma olisi ollut iso, se olisi voinut johtaa sisäisiin verenvuoroihin, joihin voi menehtyä muutamassa kymmenessä minuutissa. Jos hevonen olisi lähtenyt karkuun, jalka ei välttämättä olisi irronnut jalustimesta. Jos minä olisin ollut kauempana, en olisi päässyt auttamaan. Jos minä en olisi pyytänyt häntä mukaan, tätä onnettomuutta ei olisi tapatunut.

Raps, raps.

Jossittelen, vaikka tiedän sen täysin typeräksi. Voihan sitä tukehtua vaikka banaaniin tai jäädä kadulla auton alle. Silti syömme banaaneja ja poistumme kotoa päivittäin. Tallin omistajaperheen 14-vuotias poika lohdutti minua kaikkein parhaiten. ”Kävi onnettoman huono tuuri. Älä mieti, mitä olisi voinut tai ei olisi voinut tapahtua. Onnettomuus on jo ohi, ja seuraavaksi siitä toivutaan.”

Sille omistetaankin sitten tämä kesä. Aiomme asua anopin luona syksyyn asti. Juoksen seuraavat pari kuukautta vesilasia keittiöstä, raavin selkää, hieron hartioita, haen kaupasta karkkia, videovuokraamosta leffoja, korjaan peittoa, etsin tyynyjä ja toimin ihmiskeppinä. Onneksi tuli aloitettua se CrossFit. Loppukesästä jaksaisin vaikka nostella sitä, jos oikein kunnolla treenaisin. Vaikka toiasaalta, sitten se taas jo kävelee omin jaloin. Ihan varmasti.

Turvallista juhannusta teille kaikille.

Kuvat (paitsi pieni tilannekuva): Björgvin Hilmarsson

96 Comments

  • Satu VW / Destination Unknown

    Ei hitto. Hieman erilainen kesä tosiaankin. Pikaista toipumista sinne ja toivottavasti seikkailemaan tottunut miehesi ei pistä sinua kiipeilemään pitkin seiniä joutuessaan ottamaan iisisti seuraavat viikot ja kuukaudet! Jaksamisia!!!!

  • Leena

    Hurjan kuuloinen onnettomuus, ja todella huonoa tuuria mukana. Eräs islantilainen ystäväni väitti ratsastuksen olevan Islannin vaarallisin urheilulaji, mene ja tiedä. Yhdeksän kuukautta Islannissa ratsastusretkiä vedettyäni voin kyllä todeta, että kyllä kaikenlaista sattui ja tapahtui, hevosia muksahti kumoon tasaisella maalla, rauhallisessa töltissä, tai jopa käynnissä. Onneksi isommilta onnettomuuksilta vältyttiin. Missään muualla koskaan ei kyllä ole hevoset kaatuilleet, toisaalta en ole ennen ratsastanut yhtä paljon ja maastossa. Lohduttavana loppukaneettina voin todeta, että onneksi ei käynyt pahemmin, sillä hevosten kanssa kaikki on kuitenkin mahdollista.

    • Satu Rämö

      Täällä tapahtuu varmasti enemmän onnettomuuksia hevosten kanssa kuin moottoripyörillä. Mutta täällä onkin ihan järjettömän paljon hevosia ja todella vähän moottoripyöriä ja joka toinen islantilainen harrastaa hevosia ja jopa omistaa niitä 🙂

      Mä en ole koskaan kuullut vakavista matkailijiolle sattuneista hevosonnettomuuksista, paikallisista hevosmiehistä tosin enemmän. Ja olen kuitenkin seurannut täällä hevoselämää vuodesta 2003.

    • Satu Rämö

      Kävin katsomassa sun blogia. Hui! Millä tallilla olit töissä (yritin löytää tallin nimeä, mutta en löytänyt)? Kuulostaa aika hurjalta ne jotkut tarinat : / Olen kuullut yhdestä tallista Pohjois-Islannissa, joka hoitaa hoommat päin peetä eikä huolehdi esim. varusteista, mutta en nyt mainitse sen nimeä tässä kokhtaa, jos se ei olekaan sama paikka josta sulla on työkokemuksia.

    • Leena

      Sólhestarilla, siinä Selfossin kupeessa. En toki tiedä muista talleista, mutta tuli sellainen fiilis, että tuolla hoidetaan asiat hyvin peri-islantilaisella tyylillä. Mahtava talli kokeneemmalle ratsastajalle, turvallisuudenhakuiselle aloittelijalle en välttämättä suosittelisi. Ja joo, välillä oli vähän turhan hurjaa, ihan suoraan sanottuna. Viimeinen niitti oli, kun oma hevoseni kaatui käynnissä, itse putosin pää edellä selästä (ei onneksi sattunut), ja pomo sanoi vain, että no, sellaista sattuu. Ja pari muutakin islantilaista hevosihmistä sanoi näin!

    • Satu Rämö

      No nyt mun jatkokommentti hävisi jonnekin… Eli sitä piti sanomani että kyllä turvallisuudem pitäisi aina tulla ensin ja kaikki onnettomuudet pitäisi aivan ehdottomasti ottaa vakavasti. Etenkin talleilla jotka mainostavat itseään matkailijoille – eli myös potentiaalisille ensikertalaisille. Tuo nimeämäsi talli in kuitenkin yksi niistä melko suosituista täällä eteläpuolella eli lähellä reykjavikia. Voi että mutta mua ärsyttää tuommoinen asenne! Ja vielä omistajalta, phuuhhh….

    • Leena

      No mutta þetta reddast, eikä sillä ole niin väliä. Muutenkin tuli vähän erikoinen kuva koko islantilaisesta (hevos)kulttuurista, vaikken toki ensimmäistä kertaa maassa ollut. Enkä varmasti viimeistä. Huvittaisi käydä testaamassa tuo mainostamasi Polar hestar joskus.

    • Leena

      Juu, juuri näin, sitä ei todella otettu vakavasti, jos jotain sattui, tämä on minun kokemukseni. Ja talli on matkailijoiden keskuudessa todella suosittu. Olen vielä niinkin ikävä, että sanonpa tässä, että omistajan heikko englannin kielen taito ei auta asiaa. Herttainen ihminenhän hän on, ja kielitaitoista porukkaa on töissä, mutta se ei aina riitä. Suosittelen ehdottomasti kokeneille ratsastajille ja kaikenlaisille hurjapäille, jotka haluavat mennä kovaa, siitä tuli paljon palautetta, että kun saa laukata, se on kiva, monella tallilla ei saa. Mutta sepä se, tuo asenne kyllä tympi minuakin. Ja tympii vieläkin.

    • Satu Rämö

      Monella tallilla on tosiaan laukkakielto, ainakin jos mennaan isoissa ryhmissa joissa on kymmenia ratsukkoja mukana. Ma olen tykannyt tuosta Polar Hestarista just siksi etta siella on omistajat itse toissa ja vastuussa, ovat kielitaitoisia ja välittävät ihmisten hyvinvoinnista. Se in pirullisen kaukana Reykjavikista mutta olen todennut sen ajomatkan arvoiseksi… Ja pohjoisessa on niin kauniit maisemat 🙂

    • Leena

      Ja toisaalta se laukkakielto juuri helpottaakin, jos mennään isoissa ryhmissä, ei tarvitse miettiä, josko osa porukasta haluaa laukata ja osa ei. Pohjois-Islanti on kyllä ihana, täytyypä mennä tutustumaan Polar hestariin seuraavan kerran, kun Islannissa olen. Jos joskus osuisi vaikka kesälläkin tuonne, Akureyri olisi kiva nähdä kesällä käytyäni siellä nyt pariin otteeseen talviaikaan. 🙂

    • Anonyymi

      Pohjois-Islannissa lähellä Varmahlidiä on talli nimeltä Lytingsstadir, jota voin myös lämpimästi suositella. Pieni, ystävällinen ja englanninkielentaitoinen perheyritys, josta löytyy heppoja vasta-alkajista aina kokeneille ratsastajille asti. Ratsastajien toiveet, osaaminen ja turvallisuus otetaan hienosti huomioon.

  • Anonyymi

    Ai miten mua rupes itkettämään toi 14-vuotiaan (!!) äärimmäisen ihana lohdutus: "Kävi onnettoman huono tuuri. Älä mieti, mitä olisi voinut tai ei olisi voinut tapahtua. Onnettomuus on jo ohi, ja seuraavaksi siitä toivutaan." Hän on niin oikeassa!
    Koita keskittyä faktoihin jotka tiedät: "Murtumat ovat stabiileja, eli leikkausta ei tarvita. Parin viikon sairaalajakson jälkeen on edessä kepeillä lenkkausta noin 6-8 viikkoa. Kävelemään pitäisi päästä elokuussa." Miehesti toipuminen on varmasti erittäin todennäköistä, onhan hän hyväkuntoinen urheilija. Nyt pitää malttaa toipua rauhassa ja kun kuntoutuksen aika on, ottaa siitä kaikki irti. Tsemppiä!
    -Anna

  • Krista

    Huomasinkin instan puolella kuvan ja tilanne näytti ja kuulosti pahalta. Kovasti voimia toipilaalle ja apujoukoille! Aktiiviselle tyypille avutttomuus on varmasti hankalaa sietää…

    Jossittelu ei varmasti auta, mutta helposti siihen sortuu aina itse kukin! Positiivisia ajatuksia ja päivä kerrallaan kohti normiarkea jota varmasti osaa eritavalla arvostaa sitten syksyllä kotona.

    • Satu Rämö

      Mäkin ajattelin ensin, että vaikeinta tämä tulee olemana mun miehelle. Varsinkin kun se on ulkona tekemässä jotain sekä töissä että vapaa-ajalla. Mutta se näyttää ottavan tämän paljon iisimmin kuin minä. Positiivinen asenne tietysti edesauttaa paranemista, että sikäli hän on kyllä ihan oikeilla jäljillä.

  • Zepa

    Herrajesta. Onni onnettumuudessa että kumminkin sievät murtumat eikä mitään tappavaa. Mut silti – voi kauheeta. Sym & emp!

  • Katja

    Ukkosi paranee kyllä, ei tuolla asenteella maata paikoillaan kuin välttämättömin aika ja sitten alkaa kuntoutus!

    Eihän tällaiseen kukaan ole syyllinen. Vaikka sitä pitäisi olla kiitollinen jokaisesta terveenä vietetystä päivästä, ei elämää voi elää silleenkään, että joka päivä ajattelee, että tänään joku tai minä itse voi kuolla johonkin. Tsemppiä teille, ehkä mä en nyt sit viel tänä kesänä tuu käymään.

    Ps. Kersa saattaa muuten vetää tällaisista kummallisia johtopäätöksiä. Just sayin.

    • Satu Rämö

      Lapsella on tosiaan ollut jalassa selittämätöntä kipua viime päivät… Kyllä te tänäkin kesänä olette tervetulleita – anopilla on kyllä tilaa 😉

    • Katja

      Hyvä!! Mä muuten jäin vielä miettimään noita itsesyytöksiä. Mä olisi ekaksi ehdottanut että se köntysheppa pitää laittaa jos ei nyt makkaraksi niin vähintään eläkkeelle?? 😉

  • SatuJ

    Tsemppiä kesään! Kuulosti kyllä hurjalta tuo onnettomuus, onneksi miehesi selvisi noinkin "pienillä" murtumilla. Sairaanhoitajana tuli jo kaikki kauhuskenaariot mieleen, kun luin juttuasi. Tuo itsensä syyllistäminen on pahasta, jossittelua ei auta harrastaa. Kyllä tästäkin asiasta varmaan jotain positiivistakin löytyy 🙂

  • JT

    En tiedä, mitä lisäisin, tallin omistajaperheen poika sanoi jo kaiken olennaisen 🙂 Kovasti tsemppiä paranemiseen / potilaan hoitamiseen.

  • Reeta / Les! Lue!

    Voi ei… 🙁 Kamala juttu, mutta onneksi ei käynyt vielä pahemmin! Älä syyttele itseäsi, teillä oli tosiaan vain huonoa tuuria. Onneksi miehesi kuulostaa optimistiselta ja positiiviselta persoonalta. Tsemppiä koko perheelle!

  • Anonyymi

    Kaikenmoista… 🙁 Ihmettelinkin ambulanssikuvaa, mutta nyt siihen tuli selvyys.
    Mulla on tyttö, joka pienenä oli hyvin onnettomuusherkkä. Kompastui sisällä kävellessä jalkoihinsa ja etuhampaat katkesivat. On toki pudonnut saunan lauteilta isänsä vierestä kun istui lauteilla kaikessa rauhassa ja polttanut kätensä saunassa ja telonut toisenkin kerran hampaansa ja katkaisut kätensä ja kerran tuli ammottava haava poskeen.Eikä ole todellakaan mikään hurjapää. Että todella, rauhallinen köpöttelykin voi olla vaarallista, siksi tuntuu pahalta kun itseäsi syytät…Mutta ymmärän kyllä itsesyytökset. Mutta nyt miehesi saa all inclusive- koko rahan edestä 🙂
    Paranemista ja jatkossa kaikkea mukavaa tähän kesään!

    • Satu Rämö

      Kyllä mä sisimmässäni tiedän, että se ei ollut mun syy. Vituttaa vaan ihan hurjasti, kun olin puhunut ukon retkelle mukaan. Sen kun piti istua tietokoneen ääressä tekemässä paperitöitä silllä välin kun muut ovat ulkona. No, tuleepa ainakin nuo paperityöt tehtyä tämän kesän aikana 😉

  • KotletistaTriatleetiksi

    Hui kamala mitä kaikkea voikin sattua 🙁 Pisteet rauhallisuudesta heti onnettomuuden jälkeen ! Todennäköisesti onnistuit minimoimaan vahingot, kun sait jalan irti jalustimesta heppaa hermostuttamatta. Muista pitää huoli omastakin jaksamisesta vaikka se ei ehkä just nyt ole päällimmäisenä ajatuksissa 🙂

  • Riimi

    Voi ei, mikä säkä! Mutta todellakin on ollut onni onnettomuudessa kirjaimellisesti, sillä jos hevosonnettomuus oli kohdalle osuttava, meni sen jälkihoito niin onnekkaasti putkeen, ettei paremmin voisi olla. Miehesi on myös varmasti fyysisesti kovassa kunnossa, mikä auttaa paranemista ja nopeuttaa kuntoutumista huomattavasti!

    Tsemppiä teille kuntoutuskesään!

    • Satu Rämö

      Uskoisin joo että hyvästä lihaskunnosta ja suht kevyestä painosta on hyötyä kuntoutumisessa. Kuulin naapurikylän ylipainoisesta ukosta (60 vee), jolla oli vastaavanlainen murtuma. Kuntoutui täysin työkykyiseksi kuudessa kuukaudessa. Joten jos kaikki menee ennusteen mukaan niin tässähän saattaa jo jouluna päästä hiihtämään 😀

  • Anonyymi

    Oon seurannut blogiasi pitkän aikaa, nyt kommentoin ekaa kertaa (tuskin viimeistä) 😉

    Ensinnäkin: hurjalta kuulosti, ja tunnistin niin tuon "toimintamallin", missä jotenkin on kuin ulkopuolella tilanteesta mutta kuitenkin tilanteen tasalla. No morjens, miten mä tän selitän… 😀 Eli itse oon joutunut pienenä tyttönä elvyttämään pahan näköisessä onnetomuudessa, ja ikäänkuin tunnepuoli ois ollut ulkopuolella siinä tilanteessa, ja toimin vain loogiseti ja järjellä (kyllä, vielä pienenä tyttönä).. järkytys tuli myöhemmin, tärinä ja itku. Todella hienosti on tämä 14-vuotias kyllä sanonut, miten asia on.

    Nyt vain eteenpäin, varmasti saa siellä yks jos toinenkin hampaita kiristellä, mutta kyllä se siitä!
    Nyt muuten kyllä kannattaa lotota, kun sitä kerran harkitsit! 😀

    Tsemppiä! 🙂

    _Anna_

  • Valeäiti

    Vanhana heppatyttönä tää vei jotenkin jalat alta. Ihan hirveä juttu! Olen itse aina pelännyt tota kompastumista, vaikka tämä oli eka ( obbeksi) tositapaus josta edes kuulen. Huh, miten pysäyttävä homma. Onneksi pääsitte olosuhteisiin nähden vähällä, ja siitä on varmaan aika pitkälti kiittäminen sun oikeaa toimintaa.

    Teidän perheessä taitaa olla tapana tämä kriisihetken sisältä nouseva sankaruus – onneksi! 🙂

    Vielä yksi HUH tähän, onneksi kaikki hengissä. Sano sille komealle positiivarillesi paljon parantavia terveisiä 🙂

  • Korpikissa

    Voi kurjuus. 🙁 Hevosten kanssa touhuaminen on just niin tuota, että vaikkei tekisikään niiden kanssa yhtään mitään hurjapäistä, niin silti voi sattua jotakin. Joka tapauksessa niin kuin edelläkin on jo kommentoitu, niin ei kannata syyllistää itseä. Ja vaikka teillä kummallakaan ei nyt ole kovin hulppeita kesäkuukausia edessä, niin pakko silti sanoa, että onneksi sun miehelle ei käynyt yhtään tuon pahemmin. Jos sen on ennustettu kävelevän jo elokuussa ja se todella kävelee silloin, niin se klenkattu kesä on lopulta pienempi paha kuin varma loppuelämä pyörätuolissa. Kamala sanoa noin, mutta tuolla ajatuksella mä yrittäisin itseäni tsempata, jos olisin joutunut vastaavaan tilanteeseen. Hurjasti tsemppiä teille molemmille.

    • Satu Rämö

      Eihän sen nelisataakiloinen eläimen tarvitse kuin heilauttaa päätä väärässä kohtaa niin siinä voi omillaankin jaloillaan seisovalta solisluu murtua. Kiitos tsempeistä 🙂

  • Nina

    Ikava onnettomuus 🙁 mutta eipa vahingoille mitaan voi, kun mitaan ette olisi voinut tehda toisin. Tekevalle sattuu, ja onneksi miehesi ei loukkaantunut sen pahemmin.

  • Sari

    Hui, mikä vahinko! Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin, vaikka kyllä tuokin jo pahalta kuulostaa ja varmasti on rankkaa paljon liikkuvalle miehelle. Mutta vahingon eteen ei pääse, joten jos hän ei olisi ollut hevostelemassa olisi sattunut jotain muuta, koska sen aika nyt oli. Onneksi hänen huumorintajunsa oli tallella tuossakin tilanteessa!
    Tsemppiä teille koko perheelle ja rauhallista juhannusta!

    • Satu Rämö

      Mä hämmästelen edelleen tuota miehen huumorintajua. Mä luulen että ekan puolen tunnin jälkeen tässä eniten oon vaikeroinut mä.

      Mitä vahingon ajoittumiseen tulee, niin mä itse uskon kohtaloa enemmän paskaan tsägään…

    • Sari

      Kyllähän se todella oli vain huonoa tuuria! Ei kait tässä elämässä millään ole mitään ennalta määrättyä, mutta joskus vain ajattelee, että kaikelle on aikansa ja paikkansa eikä vahinkojen eteen pääse.

  • Anonyymi

    Huhhuh, kaikkea sitä voikin sattua. Tsemppiä koko perheelle ja pikaista paranemista!

    -Niina

  • Jenni

    Hui, oli varmasti todella pelottava tilanne!
    Kerran olen joutunut tilaamaan ambulanssin (tosin silloin ei ollut läheskään noin vaarallinen tilanne, mutta eihän sitä voi etukäteen koskaan tietää, miten pahasti on käynyt).
    Pikaista paranemista miehellesi!
    Todella hienosti osasit toimia onnettomuuden sattuessa, älä turhaan soimaa itseäsi, vaan keskittykää perheeseenne ja näihin hetkiin.

    Matkakuvia odotellessa! 😉

    • Satu Rämö

      I know. Joillekin sitä tilannekomiikkaa ja positiivisuutta on jaettu isommalla kauhalla. Ehkä mä itsekin pysty nauramaan tälle vielä joku päivä…

  • Hebs

    Sanoin jo Fb:ssa, mutta sanon vielä uudestaan: olit tosi reipas onnettomuustilanteessa! On varmasti rankkaa nähdä rakas ihminen tuollaisessa tilanteessa ja pelätä.

    Eikä onnettomuus missään nimessä ollut kenenkään syy, näissä on aina mukana vain mahdottoman huonoa tuuria. Onneksi tosiaan teillä on anoppi apuna ja noin positiivinen ja varmasti hyväkuntoinen ja motivoitunut toipilas. Muista pitää myös itsestäsi huolta!

    • Satu Rämö

      Kiitos kehuista 🙂 Näin jälkeenpäin ajatellen olen itse ihmetellyt sitä, miten järkevästi tämmöinen hätähousuihminen toimii, kun sen on pakko.

  • Johanna

    Hui kamala! Onneksi tilanne on nyt ohi ja voitte keskittyä toipumiseen. Jaksamista koko perheelle!

  • Leena

    Järkyttävää. Löysin tämän blogin jokin aika sitten ja luin kaikki alusta alkaen. Itsekin matkustan, luen ja käyn kuoharilla, mutten ole mutsi. asun ulkomailla (Saksa), joten moni asia tuntuu tutulta. Olen juuri Islannissa, tulin 15.6 ja tällä hetkellä Hveragerdissa. Ratsastaa en aikonut ja nyt en todellakaan tee sitä. Tsemppiä potilaalle ja koko perheelle. PS. Islanti on mahtava, tosin sataa voisi vähemmän

    • Satu Rämö

      Mä en missään nimessä toivo, että joku jättää ratsastamatta tämän postauksen takia. Ihmisiä loukkaantuu esim. auto-onnettomuuksissakin joka ikinen päivä, eikä kai kukaan sen tosiasian takia jätä nousematta auton kyytiin…

      Hveragerdi on kiva paikka, enjoy! Viime viikko oli pohjoisessa tosi aurinkoinen, nyt on viime päivät ollut aika sateista. Onneksi ei ole sentään lunta tullut. Vaikka sekin on kyllä täällä mahdollista 😀

    • Satu Rämö

      Kiitos tsempeistä! Hyvin näyttäisi toipuminen menevän, tänään se hyppelehti jo rappusissa keppien kanssa. No ehkä se ei ihan hyppelihtynyt, mutta kuitenkin 😉

  • Tuulis

    Kurja onnettomuus, mutta onneksi ensiapu toimi ja miehesi paranee. Paljon tsemppiä toipumiseen niin miehelle kuin sinullekin!

    Posti tuli muuten perille, kiitos siitä.

  • Lotta

    Voi p***a.
    Tsemppiä, voimaa ja valoa koko perheen kuntoutumiskesään.
    Mutta tämä episodihan on ensikesänä vain muisto.

    • Satu Rämö

      Kiitos, Lotta! Kyllä tästä selvitään.

      Onhan tuo teräsmies aikaisemminkin rikkonu luitaan (kerran kompastui, kerran pelasti turistin jäätikön pohjalta jne.) Yksi ystäväni jo sanoi, että sillä on yhdeksän elämää. Tämä onnettomuus tuntui vaan kaikilta rajuimmalta, koska olin itse sitä todistamassa…

  • Riitta

    Auts! En minä mitään osaa sanoa. Paranemisia!

    Kenkkua kyllä liikkuvaisen ihmisen olla tuolla lailla sidottuna paikalleen.

    • Satu Rämö

      No on. Siksi ois musta ollut kaikkien kannalta reilumpaa että se olisi ollut mun hevonen. Helpompi se ois mulle lukea dekkareita sängynpohjalla yksi kesä, haha.

  • Elli

    Hevosista ei voi koskaan tietää, systerini oli ammoisina aikoina kuskaamassa KÄVELLEN pollea tarhasta talliin, hevonen jotenkin hirmustui ja nousi takajaloilleen. Systeri kompastui ja kaatui kiven päälle tämän johdosta selälleen. Se selkä ei ole täysin kunnossa vieläkään, kipuilee säännöllisesti vaikka ei onneksi toimintakykyyn vaikutakaan nykyisin… Että todellakin kaikkea voi tapahtua, joten tosiaan älä syytä itseäsi ja toipumista miehellesi!

  • Anonyymi

    Liikunta odottaa.

    Hei,
    olisi mielenkiintoista tietää miten miehesi on selvinnyt tuosta onettomuudesta. Kestikö toipuminen pitkään?
    Olen kohtalotoveri, oikeanpuoleinen lantioluuni murtui myös kolmesta kohdasta , lisäksi murtui selkärangan alaosa ns. ristiluu ja kylkiluut.

    Tapaturmasta on yli vuosi enkä vieläkään ole työkykyinen. Kävely ja kumartelu edelleen hankalaa, lähes mahdotonta.

    Toivon vastaustasi, niin voin vertailla omaa tilaani.
    Luutuminen ja hermoratojen vauriot eivät ole parantuneet kokonaan.

    Laskettelurinteen onnettomuus.

    • Satu Rämö

      Moi! Voi ei, otan osaa – tosi p*aska onnettomuus ja lantioluiden murtumat ovat aina kamalia.

      Noita murtumia tuli yhteenä muistaakseni 7 paikkaan, mutta onni onnettomuudessa ne olivat murtumia jossa luut eivät liikkuneet paikallaan. Heti kaksi päivää onnettomuudesta lääkärit pakottivat kävelemään sellaisen rollaattorin avulla, jotta kuntoutuminen lähtisi mahd. pian käyntiin. Viiden viikon jälkeen hän pääsi sairaalasta kotiin ja 2,5 kk kuluttua käveli ekan kerran ilman tukea / keppejä.

      Toipuminen tapahtui nopeasti eikä pysyviä särkyjä jäänyt – rusto ei siis vaurioitunut. Puolison toinen jalka on lyhentynyt jäätikköonnettomuuksissa aikaisemin ja nyt suurimmat murtumat olivat sillä samalla puolella. Eli hän joutuu käyttämään erilaisia koroketyynyjä kengän ja jalan välissä etenkin työreissuilla joissa hiihdetään ja kävellään paljon. Pieniä särkyjä on jalan kärjessä johtuen kai juuri tästä epätasaisesta rasituksesta.

      Sulla on ilmeisesti ollut paljon isompi isku, koska selkäranka ja kylkiluita murtui. Toivon paljon voimia toipumiseen ja harjoitteisiin. Onko kehitystä kuitenkin tapahtunut – eli jouduitko alussa olemaan tosi pitkään sairaalassa?

  • Anonyymi

    No,

    sairaalassa olin kaksi kuukautta.
    Ensin olin siellä kolme viikkoa kokonaan liikkumatta vuoteessa ja sitten aloin päästä tukitelineen ja avustajan auttamana vessaan. Se oli jo jotain.
    Kotiin pääsin kun pystyin liikkumaan pyörätuolilla ja kävelysauvoilla.

    Nyt pystyn onneksi liikkumaan yhden kyynärsauvan kanssa, vaan noin tunnin kerrallaan. Onneksi pystyn ajamaan autoa, kunhan istuin on pehmustettu sopivasti. Näin en sentään ole kaiken aikaa avun tarpeessa.
    Portaita en pysty nousemaan kuin eritäin hitaasti jne.
    Kuntoutuksia on useampia viikon aikana. Allasterapiaa, lantionpohjaterapiaa ja faskiahoitoja.
    Työhöni en ole voinut palata ja katsotaan pääsenkö lainkaan.
    Lohduttaudun sillä etten ole onneksi halvaantunut.
    Se vaan ei aina rittä kun tuntee ettei itsestä ole enää mihinkään.

    Sairauspäivärahat ovat loppuneet ja olen nyt vakuutusyhtiön määräaikaisella kuntoutuella. Jonkinlainen toimeentulo on siis turvattu. Katsotaan miten eteenpäin.

    Itseäni on pidettävä kasassa koettaen haaveilla luonnosta ja vanhoista retkistä.

    Odotan edes jonkinlaista vaellusta Islannissa.
    Kymmenen vuotta sitten teimme kuuden päivän vaelluksen siellä Horstandirilla, Islannin Luoteisosassa. Majoitumme teltassa, suihkut vesiputousten alla ja uinnit meressä. Yhden yön vietimme majakassa.
    Tänä kesänä oli tarkoitus tulla uudelleen Islantiin, vaan nyt täytyy miettiä retkeä uudelleen.

    Nyt kesää odottamaan ja luonnon muutoksia seuraamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *