Sekaisin pitsiliinasta

Avasin eilen uusimman Kotilieden. Sivulta 42 ei ollut enää paluuta. Näin pitsiliinan, jonka tajusin haluvani itselleni. Nyt heti. Tällaiset mielenliikkeet eivät ole kohdallani lainkaan normaaleja. En ole ikinä himoinnut pitsisiä pöytäliinoja tai ylipäätään mitään keittiötekstiilejä. Enhän min ole mikään visuaalinen sisustaja tai kodin tuunaaja. Keittiö on mielestäni täydellinen silloin, kun siellä on kaasuhella, tiskikone ja jääkaappi. Ja nyt aloin kiihkeästi haluta pitsiliinaa. Syytän tästä herkästä mielentilasta ulkosuomalaisen rantasauna-, muurinpohjalettu- ja juhannuskokkokateutta ja niitä Suomi-iskelmiä, joita olen maanisesti viime päivät soitellut Spotifyssä.

Kotiliesi  12/2014, sivu 42

Repäisin Kotiliedestä sivun irti ja kävin näyttämässä sitä viikonlopun aikana muutamalle kaverille, joiden tiedän tekevän langasta kaikenlaisia juttuja sukista vauvanpeittohin. Selvisi, että pöytäliina on virkattu. Kuulemma useammasta erikokoisesta palasta ja lopuksi osaset on kiinnitetty toisiinsa. En vielä tiedä miten, mutta epäilemättä ei liimalla tai nitojalla.

Nyt kaikki kässähirmut ja kaappivirkkaajat – auttakkee eukkoa hädässä! Jos teidän pitäisi saada aikaan tämmöinen musta pöytäliina, miten lähtisitte etenemään? Kannattaisiko alkaa kiertää kirppiksiä vai rohkenisiko ryhtyä toimeen myös itse? Lähtötilanne on se, että osaan tehdä ketjusilmukoita.

PS. Kun nyt Kotiliedestä tuli puhe, niin joka toisessa numerossa ilmestyvät kolumnini alkavat hiljalleen ehtiä nettiinkin. Tässä ensimmäinen. Ammensin tähän juttuun siitä taannoisesta kuoharitilavierailusta, jonka kulisseissa ehti tapahtua vaikka mitä muutakin kuin aikaisemmin raportoimani pettymys ällömakeisiin skumppiin.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö