Chilen maanjäristys ja tsunamivaara

Tänään se sama oli vähällä toistua uudestaan. Keskiviikko valkeni sateisena ja pilvisenä. Lueskelin fale-paikkamme ruokailutiloissa vähän aikaa sähköposteja ja hoidin muutaman kiireellisen työasian, jonka jälkeen päätimme lähteä pariksi tunniksi kiertämään Upolun itäosia autolla, jonka vuokrasimme käyttöömme pariksi päiväksi Samoan pääkaupungista Apiasta.

Kiertelimme nelivedolla pitkin vuoristoteitä ja söimme lounaaksi tienvarsikojusta ostettuja banaaneja ja maaseutukioskista hankittuja perunalastuja ja cocista (koska vesi oli loppu). Sää ei näyttänyt paranemisen merkkejä, joten päätimme palata takaisin faleen ja kuluttaa aikaa illalliseen asti pelaamalla korttia. Falen pihaan saapuessamme koko paikka oli tyhjä. Pihalla sadekatoksen alla seisoi yksi tarjoilija, joka kehotti meitä äkkiä pakkaamaan tavaramme ja ajamaan läheisen vuoren huipulle hätämajoitukseen, koska saarelle on annettu tsunamivaroitus Chilen maanjäristyksen takia. Poliisit evakuoivat paikallisia, hotellinomistajat hoitivat turistien siirron turvaan.

Tarjoilija kertoi, kuinka viimeksi hän seisoi rantatiellä katsomassa kun tsunami tuli, aikaa paeta oli noin minuutti ja tuho oli valtava. Nyt varoitus ehdittiin antaa heti maanjäristyksen jälkeen ja kello näytti iltapäivää.

Survoimme kaikki tavarat autoon ja ajoimme meille osoitettuun majapaikkaan falen omistajaperheen naapuriin. Seurasimme yhteisestä televisiosta CNN:n uutisia ja mietimme, mihin tilanne mahtaa kehittyä ja onneksi emme lähteneet ajamaan sille yhdelle autiolle rannalle… Kersa oli tietysti hädissään ja kyseli, miksi meidän piti lähteä ”majasta” pois. Tein vähän hölmösti yrittäessäni selvitä tilanteesta selittämällä, että nyt kun sataa niin kovasti ja kaukana on ollut maanjäristys, on parempi siirtyä vuorille nukkumaan, niin mökkimme ja tavaramme eivät kastu. Nelivuotiaalle selitykseni ei kelvannut. Hän nimittäin muisti, että sataahan Islannissakin ja Uudessa-Seelannissa, eikä meidän tarvinnut lähteä sateen takia pois.

Paniikissa laukkuun survottujen vaatteiden oikomista. Pätkä kyselee, milloin se aalto oikein tulee.

Niin. Ei auttanut kuin selittää hieman yksinkertaistettu versio mannerlaatoista, maanjäristyksistä ja tsunamista. Lapsi muisti Muumien tuhotulvan ja alkoi miettiä, lähteekö talomme kellumaan. Epäilin niin tapahtuvan, varsinkin kun olemme niin ylhäällä vuoristossa.

Muutaman tunnin kuluttua tilanne alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Seurasimme uutisista, kuinka tsunamivaroituksia vähitellen poistettiin eri puolilla Tyyntämerta ja lopulta meille Samoallakin ilmoitettiin, että aallon vaaraa ei ole ja seuraavana aamuna saisimme siirtyä takaisin rantafaleihin.

Majapaikan omistajan olohuone muutettiin fiafia-lavaksi.

Olen todella yllättynyt siitä, miten hyvin majoituspaikkamme hoiti tsunamitiedotuksen ja teki varatoimet. Kaikki siirrettiin heti turvaan, meille järjestettiin uudet majoitustilat falen omistajien naapuriin. Illallinen järjestettiin heidän omassa olohuoneessaan. Jopa falen baarin jääkaappi roudattiin autonlavalla rannalta vuoristomajoitukseen, jotta juomamme pysyvät kylmänä. Illallisen jälkeen omistajan perhe siirsi pöydät syrjään ja järjesti fiafian eli esityksen perinteisiä samoalaisia tansseja.

Samoalla kaikki päättyi onneksi tällä kertaa hyvin.