Avoin kirje kosmetologeille

Kävin tällä viikolla kasvohoidossa. Petyin. Taas. Kuten useimmilla pienten lasten vanhemmilla, minullakin on hyvin hintsusti omaa aikaa. Käytän kuukaudessa todella vähän rahaa ja aikaa itseni hemmottelemiseen. Kun minulla joskus harvoin on mahdollisuus laskeutua kauneushoitolassa vaaka-asentoon kuuntelemaan vedenliplatusmusiikkia ja hoidattamaan naamavärkkiä, tulen sieltä takaisin sata euroa köyhempänä, pinna kireällä ja vittuuntuneena. Ei hyvä.

Suihkun jälken.

Tämän viikkoinen käyntini oli samanlainen kuin ne aikaisemmatkin. Ensimmäiset viisi minuuttia menivät hyvin. Makasin pehmeällä tuolilla viltti päälläni kosmetologin puhdistaessa kasvojani. Keskityin musiikkiin. Sitten alkoi monologi, joka alkaa aina samalla väittämällä: Ihossani on iso ongelma. Olen kuullut kosmetologien tuoleissa muun muassa seuraavanlaisia kommentteja:

– Siis tämä sun ihohan on aika huonossa kunnossa.
– Miten oletkin päästänyt tämän näin kuivaksi?
– Nyt on kyllä viimeinen hetki hankkia kunnon aineet, koska kohta hoidon aloittaminen on liian myöhäistä sillä sun iho ikääntyy hurjaa vauhtia.
– Sun ihosta on elastisuus melkein kokonaan hävinnyt.
– Kannattaisi käydä ainakin pari kertaa vuodessa puhdistuttamassa kasvot, koska sun ihohuokoset saattaa venyä pysyvästi tosi suuriksi niiden täyttyessä talista äärimmilleen.
– Sun iho on alkanut veltostua koska se on niin kuiva. Tähän tulee ihan just ryppyjä.

Ilmeisesti monologinne on tarkoitettu myyntipuheeksi, jonka avulla myytte ihokatastrofin estäviä ranskankielisiä tehotippoja, maskeja, seerumeita, voiteita ja puhdistusvaahtoja. Mutta tiedättekö mitä? Teidän myyntipuheenne on todella huono. Se pilaa palvelukokemuksen! Kauneudenhoitoala myy palveluitaan hemmottelun ja itsensä hoitamisen mielikuvilla. Kasvohoidon pitäisi saada asiakas rentoutumaan, ei vittuuntumaan. En tiedä toista toimialaa, jossa myyntiä tehtäisiin samalla, asiakasta arvostelevalla taktiikalla.

Kuvitelkaa hieroja, joka lässyttäisi asiakkalle tämän ylipainosta. Tai vaatekauppias, joka kommentoisi homssuisen asiakkaan tyyliä vanhentuneeksi ja  kehottaisi laittamaan “koko tyylin kerralla uusiksi, koska olemuksesi on pahasti elähtänyt “. Mitä jos terapeutti huomauttelisi asiakkaansa todella huolestuttavasta henkisestä tilasta, jonka kohentamiseksi alkaa olla keinot vähissä. Myykö autokauppias autoa haukkumalla ensin asiakkaan vanhan auton? Epäilen.

Totta kai koulutettu kosmetologi tietää enemmän ihonhoidosta kuin minä. Neuvot ja vinkit otan mielellään vastaan, jos ne ovat hyviä. Miljardi euroa litralta maksavan rasvan ohella voisi siis puhua myös ravinnon ja elintapojen merkityksestä, jos kosmetologi on aidosti kiinnostunut parantamaan asiakkaansa ihon hyvinvointia.

Sitä paitsi minusta olisi kiva, että neuvot annettaisiin rakentaen ja neuvoen, ei dissaten. Olen tullut suhteellisen hintavaan kasvohoitoon, en Idolsin esikarsintoihin. En halua maksaa satasta tunti rutkuttamisen kohteena olemisesta.

Olen käynyt kosmetologilla noin kymmenen kertaa. Joka kerta kokemus on ollut samankaltainen. Onkohan minulla käynyt järkyttävän huono tuuri vai onko alassa todella näin paljon korjattavaa. Eikö kosmetologinopintoihin kuulu myyntityön koulutusta? Vai onko tässä kyse naisvaltaisen kauneus- ja kosmetiikka-alan vammaisesta mielipideilmastosta.

Hyvät kosmetologit. Tulin luoksenne, koska halusin eroon mustapäistä ja vähän helliä itseäni. Haluaisin, että tekin tekisitte sitä. En halua, että naamaani arvostellaan, koska siinä ei ihan oikeasti ole mitään vikaa.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö