Kyllä nyt pitää vanhuudenturva ihmisellä olla

V
itsailin taannoin blogin Facebook-sivuilla, että vuorikiipeilijä on aloittanut lobbaamisen toisen lapsen puolesta. Kuulen nykyään muka spontaaneiksi sivuhuomautuksiksi verhottuja sivulauseita, jotka sisältävät ajatuksensiemenen mahdollisesta toisen lapsen yrittämisestä. Olin saada paskahalvauksen. Tästähän on puhuttu. Niinpä otin käyttöön sen kaksikielisen perheen peruskikan, jolla voi feidata esimerkiksi pyykkivuoron tai roskapussin viemisen (kun on parempaakin tekemistä, kuten blogin kirjoittaminen). Teeskentelin, että en ymmärtänyt kuulemaani vaan jatkoin sitä, mitä olin tekemässä. Ohitin vieraskielisen lauseen samalla tyyneydellä kuin hankalan sanan paikalislehden uutisotsikossa.

Omaan ymmärtämättömyyteen tai yllättäen huonontuneeseen kuuloon ei voi kuitenkaan vedota liian usein. Saatan saada hullun paperit tai kehotuksen mennä korvalääkäriin. Pitänee siis hyvin pian keksiä jotain muuta, koska lobbausyritysten frekvenssi on kasvanut. Eikä näissä lausunnoissa muuten säästellä tunteisiin vetoavia merkityksiä tai kunnon draamaa:

  • “Mieti, kuinka tylsää meidän lapsella tulee olemaan isona, jos sillä ei ole sisaruksia. Kenen luokse se menee jouluna?”
  • “Ajatella jos meidän lapsi muuttaa vaikka ulkomaille aikuisena. Ja sitten jos meistä jompi kumpi kuolee, toinen jää ihan yksin eikä kukaan käy katsomassa.”
  • “Kuka vaihtaa lampun eteiseen, jos tuo meidän ainut lapsi on vaikka sairaana?”

Ei tuollaisiin kysymyksiin osaa vastata. Niitä on epäreilua esittää ihmiselle, joka on vapaaehtoisesti yhden lapsen äiti.

No eilen tuli käyttöön uusi taktiikka: huumori. Mies katseli jonnekin puolilleöin jotain nettivideoita ja nauroi niin että tuolin jalat tekivät lattiaa vasten hinkkaavaa liikettä. Itse luin kirjaa sängyssä. Sitten kuulin, kuinka se nousi tuolilta ja tuli kuikuilemaan makuuhuoneen ovelle. Sun on kuule nyt ihan pakko nähdä tämä video! Eikä ole, kello on kaksitoista ja mulla on tämä Tove Janssonin elämänkerta kesken. Mutta eihän se antanut periksi, oli pakko mennä. Videossa talvihaalariin puettu, kankeaa teletappia muistuttava 70-senttinen harjoittelee huojuvaa kävelemistä pihatiellä. Videon lopussa se pyllähtää vesilätäkköön.

Mä luulen, että joku viisiperheisen lapsiperheen isukki on työpaikalla doupannut miehen kahviin foolihappoja.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö