uoritimme viime keväänä kahdentoista äidin ryhmässä Mutsien kympin. Sinne treenatessani mietin, onko mahdollista hölkätä kymmentä kilsaa pyörtymättä, oksentamatta tai pissaamatta housuun. Kysymyksenihän oli ihan tyhmä. Totta kai se on mahdollista! Sillä ryhmän paineessa onnistuu mikä vain. Jopa kymmenen kilometrin lenkki. Toiseksi parasta meidän viime keväisessä pinkomisprojektissa oli se, että juoksuharrastukseni jatkuu. Hengästyminen ja varvasrakot eivät jääneet toukokuiseen viikonloppuun. Vetäisin nimittäin toissapäivänä sadannen juoksulenkin sitten viime vuoden tammikuun. SADANNEN. Vitun hullua.
 |
| Oikeasti mittarissa on 100 lenkkiä. Se yksi oli eräs surkea maanantai, jolloin alkoi sataa rakeita naamaan 20 m/s. Käännyin takaisin ekan viiden minan jälkeen, koska nenästäni alkoi vuotaa verta (ulkopuolelta). |
Oli hienoa löytää liikuntaharrastus, joka ei vaadi paljoa aikaa, nostaa kuntoa ja jonka aikana voi kuunnella äänikirjoja. Parasta Mutsien kympissä oli kuitenkin porukka. Opin tuntemaan tosi kivoja uusia tyyppejä ja heidän blogejaan. Jubailemme edelleen Facebookissa – tai ainakin minä stalkkaan säännöllisin väliajoin, mitä niille kaikille mahtaa nykyään kuulua. Hei tuo sai uuden duunin, loistavaa! Ja hän aloitti opinnot, jeejee!! Blogeja on niin satapäin ja vapaa-aika on erittäin rajallinen hyödyke, että en varmaankaan olisi löytänyt teitä ilman tätä projektia. Kiitos siis Katja, Dorit, Hanne-Lähiömutsi, Tessa, Paula, Lydas, Liina, Hanne-Valeäiti, Rouva Ruuhka, Vihreä Lintu ja Kahvia unelmia -blogin Nonariina. Innostuiko joku muuten Mutsien kymppi -projektin takia juoksemaan? Juokseeko teistä mutsin kymppiläisistä vielä moni?
Mä lähden nyt – haa – lenkille!
