

Pyöräilin keskustasta Vesturbaerin kaupunginosaan. Kuuntelin iPhonesta uusinta Maria Kallio -dekkaria ja pohdin kyläkaupan ohi ajaessa, että illaksi on pakko muistaa ostaa jäätelöä. Kaupan jälkeen käännyin pyörätieltä oikealle. Olin perillä. Uimahallilla.
Uimahalleissa on iltapäivisin rauhallista, niin eilenkin. Sain 25 metrin altaan kokonaan itselleni. Uin kilometrin. Neljän vartin jälkeen nousin altaasta ja könysin uimahallin pihalla olevan höyrysaunan muovisille lauteille. Makasin kananmunanhajuisessa lämpimässä höyryssä puoli tuntia. Olin siinä puoli tuntia hereillä, eikä kukaan kysynyt mitään. Tämä luksus maksoi pari euroa.
Puolitoistatuntisen kylpyläkeikan jälkeen pyöräilin takaisin kotiin. Söin voileivän. Istuin työpöydän ääreen. Avasin konen. Ja sitten vittu huomaan ajattelevani, että olen juuri hukannut työpäivästäni kaksi tuntia. Tällaiselle hullulle mitään lomaa voi antaa. Stressihän siitä tulee. Ei saatana.