eykjavíkin mittapuulla eilen oli järjettömän hyvä sää. Siis sellainen, että tukka ei lähde päästä, jos unohtaa laittaa pipon päähän. Aurinko paistoi. Oli kylmä. Kello 14:05 katselin ulos kotitoimiston ikkunasta ja näin, kuinka paju hennosti taipui tuulessa. Siinä en-yhtään-mitään miettiessä ja kadonnutta inspiraatiota etsiessä sain hetkellisen mielenhäiriön. Päätin karata. Siis paeta työpaikalta kesken päivän. Iskin läppärin kiinni, laitoin kännyn soittoäänen äänettömälle, pakkasin repun, laitoin oven kiinni perässäni ja hain pyörän autotallista. Toimin nopeasti, jotta en ehtisi muuttaa mieltäni.
Pyöräilin keskustasta Vesturbaerin kaupunginosaan. Kuuntelin iPhonesta uusinta Maria Kallio -dekkaria ja pohdin kyläkaupan ohi ajaessa, että illaksi on pakko muistaa ostaa jäätelöä. Kaupan jälkeen käännyin pyörätieltä oikealle. Olin perillä. Uimahallilla.
Uimahalleissa on iltapäivisin rauhallista, niin eilenkin. Sain 25 metrin altaan kokonaan itselleni. Uin kilometrin. Neljän vartin jälkeen nousin altaasta ja könysin uimahallin pihalla olevan höyrysaunan muovisille lauteille. Makasin kananmunanhajuisessa lämpimässä höyryssä puoli tuntia. Olin siinä puoli tuntia hereillä, eikä kukaan kysynyt mitään. Tämä luksus maksoi pari euroa.
Puolitoistatuntisen kylpyläkeikan jälkeen pyöräilin takaisin kotiin. Söin voileivän. Istuin työpöydän ääreen. Avasin konen. Ja sitten vittu huomaan ajattelevani, että olen juuri hukannut työpäivästäni kaksi tuntia. Tällaiselle hullulle mitään lomaa voi antaa. Stressihän siitä tulee. Ei saatana.
