eljän viikon kesäloma Suomessa nosti muksun suomen kielen taitoa huimasti. Lauseissa sekottuvat edelleen suomi ja islanti, mutta kaikki sanat taipuvat oikein. Suomalaiset sanat taipuvat suomen kielioppisysteemissä ja islanninkieliset sanat islantilaisittain. Mamma, ég vil nyt maitoa. Kun mä olen stór eins og þú, minä aion myös tykätä kaffi. Mä olen vielä vähän pieni en bráðum minäkin tahdon í skóla. Ainut, kuka osaa poimia merkitykset tästä pälätyksestä olen minä tai ne muutamat tuntemani islannintaitoiset suomalaiset ja suomentaitoiset islantilaiset. Lapsi ei itse vielä ihan käsitä, että vaikka ihmiset puhuvat näitä kahta eri kieltä, harva puhuu molempia.
Olosuhteet aiheuttavat välillä raivokohtauksia. Jos mummi ei heti kässää, mitä lapsi haluaa (mä haluan aabee mjólk) tai isä ei tajua, mitä roolia sen pitäisi leikissä vetää (leggstu niður ja ole apina), palaa kiinni. Huutoa, itkua ja raivopuuskia. Kun useamman kerran päivässä tulee olo, että jengi ei ymmärrä, on ymmärrettävää, että alkaa ottaa palloon.
 |
| Islanti. Se helppo kieli. |
Minuakin turhauttaa. On raivostuttavaa olla porukassa se vähän yksinkertaisen oloinen ulkomaalainen, joka puhuu kuin ala-asteikäinen. Se, joka hokaa vitsit aina viimeisenä ja on porukan hiljaisin. Luonteen vastainen antisosiaalisuus on erityisen turhauttavaa tyypille, joka osaa kotikielellään olla miellyttävä ja viihdyttävä ja seurallinen. Satunnaisesti jopa hauska ja hyvä tunnelmanluoja. Osaan näppäriä sanontoja ja niiden muunnoksia. Perkele, on paljon kivempaa saada kanssakuulijat nauramaan jutuilleni kuin sille että sanon jotain hassusti.
I feel you my kiddo. Kyllä se tästä. Voit turvautua ajatukseen, että kohta sä pystyt kertomaan ne islanninkieliset vitsit mun puolesta ja mä lupaan nauraa. Viimeisenä.
