Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Jännitystä sauvakävelypolulla

Haluatko nähdä kylähullun? Rullaa sivua alaspäin ja yritä olla kuolematta nauruun. Olen nimittäin Suomen-lomallani aloittanut sauvakävelyn! Innostukseni ei voi olla välittymättä oheisessa kuvamateriaalissa. Muutamat ovat täällä bloginkin puolella suositelleet sauvakävelyä avuksi hartia- ja yläselkäjumiin. Kun löysin äidin eteisestä viikko sitten kävelysauvat, minua ei pysäyttänyt mitään. Heitin luurit korville, äänikirjan soimaan ja lähdin sohimaan. Lienee hyvin jäähdytetyn valkkarin ja sauvakävelyn ansiota, että  hartia- selkä jumi on ihan oikeasti helpottanut. Hierojakin selkää eilen veivatessaan kiitteli, että nyt olet alkanut tehdä jotain oikein. Lapojen väli ei ole enää aivan kaameassa kunnossa, vaan jumi ulottuu enää vain niskaan ja hartioihin. Voittajaolo!

Lyhyen kokemukseni perusteella pidän sauvakävelyä aivan mahtavana tapana liikkua. Parin tunnin kävelyreissun aikana nosuee hiki pintaan, mutta ei hengästy. Kunto kasvaa, kun jaksaa vetää pitkiä lenkkejä. Huomaan, että farkut ovat jo vähän löystyneet perseen kohdalta (!?!). Sauvakävelyssä on myös se hyvä puoli, että lenkit kestävät pitkään. Ja kun luureissa soi hyvä dekkari, mitä pidempi lenkki, sen parempi.

Helou!

Tämän kesän aikana olen ehtinyt kuunnella Jarkko Sipilän Suljetuin ovinValepoliisiSeinää vasten ja Muru ja Leena Lehtolaisen Ilveskero-trilogian päätösosan Paholaisen pennut.

Kaikki kyseiset äänikirjat olen hankkinut Elisa Kirja -palvelusta*, jonka kanssa olen Suomen Blogimedian kautta tehnyt sisältöyhteistyötä. Osan kirjoista olen ostanut itse, kolme sain maksutta.

Äänikirjat ovat parasta lenkkiseuraa. Ja ehdottomasti äänikirjoista juuri dekkarit. Vetäisen vielä ylimääräisen pari kilsaa, seuraavaan cliffhangeriin asti. Ei kun vielä yksi. Äh, nyt on pakko venytellä kotirappusilla ainakin vartti, koska muuten jää liian jännittävään paikkaan, ja toi murharyhmän dekkari on just tajunnut jotain. Ja nyt Takamäen tyttöystävä laittaa poliisimiehelleen ruoaksi avokadopastaaLenkille lähtö tuntuu äänikirjojen potkimana naurettavan helpolta. Jo aamulla fiilistelen idealla, että illalla pääsen taas naputtamaan kepeillä asvalttia.

Sukset jäivät kotiin.

Muistathan, että saat Elisa Kirja -ostoksistasi -10 % kun käytät tilauksen yhteydessä tarjouskoodia satu2. Maksuttomaon Long Play -artikkelin saa tarjouskoodilla satu1.

*)Yritys on Suomen Blogimedian sisältöyhteistyökumppani, eli tuote/palvelu on saatu ilmaiseksi. 

19 Comments

  • liina

    Kiinnostaa millainen soitin sulla kulkee taskussa? Olen lataillut Elisasta äänikirjoja iPadiin, mutta sen kanssa on hankala lenkkeillä…

    • Satu Rämö

      Lataan äänikirjatiedostot itunesiin ja sieltä iphoneen; se mahtuu just ja just lenkkipöksyjen sisätaskuun. Mikä tahansa mp3-soitin kelpaa toistamaan äänikirjoja, eli sen ei ole pakko olla ompputuote.

  • Anonyymi

    Sauvakävelylle isot plussat täältäkin, juuri mainitsemistasi syistä. Yksi kesä tippui noin viisi kiloa sauvakävelyinnostuksen ansiosta, joten taatusti ei ole vaan vaatemonsteri käynyt farkkujasi leventämässä! 🙂 Sauvakävely sopii myös mun helposti suuttuville polville juoksua paremmin…
    -Annu

  • Rokkimamma

    Mitäs mä sanoin … Kai hankit omat sauvat mukaan Suomesta ?

    Lisää tehoa saa sauvakävelyyn (jos niin haluaa) intervallitreenistä. Mäkisemmässä maastossa tapahtuu ihan itsekseen kun vetää ylämäetkybällä ja sitten höllää välillä.Joskus kun on kiire vedän itseylämäkitrenit tuossa lähellä olevassa ylämäessä. 20 – 30 minuuttia kun vetää mäkeä ylös alas on aika tehokas treeni.

    Pitäis varmaan itsekin taas aktivoitua tämän sauvakävelyn tiimoilta, kesä on mennyt pihahommissa riehuessa ja lasten kanssa uidessa. Jospa nyt aloittais taas treenaamisen kun lapsillakin alkaa treenit…

    Niin janoi äänikirjat on ihanmahtavia, kuuntelen niitä myös koti- ja pihatöitä tehdessä. Ihan huomaamatta menee pari tuntia kun kuuntelee äänikirjaa.

    • Satu Rämö

      Olit kyllä NIIN oikeassa! Mulla on himassa sellaiset vaellussauvat, joita käytän joskus vuoristovaelluksilla. Mä luulen, että ne voisi sopia tähän sauvomiseenkin. Menee kokeiluun heti kun palaan takasin kotiin. 🙂

  • Sari

    Väliäkös sillä käveleekö sauvoilla vai ilman. Pääasia on, että lenkillä viihtyy. Itselleni eivät sauvat sovi. Kävelen niiden kanssa liian tehokkaasti ja saan aina kovat lonkkakivut. Mutta myönnän kyllä, että se on tosi kivaa ja tehokasta. Kävelyvauhti on ihan jotain muuta kuin ilman sauvoja. Äänikirjat ovat varmasti loistavaa lenkkiseuraa.

    • Satu Rämö

      Auts, lonkkakivut ei kuullosta hyvältä…

      Mulla noi sauvat on auttaneet siihen että oon saanut yläkropan paremmin liikkelle ja lihaskivut sitä myötä vähentyivät. Mutta voihan sitä myös ilmanyrkkeillä kävellessään jos kehtaa (mä tein sitä talvella, kun olin tarpeeksi pimeää ü). Tai joku soutulaite tai punttiksen ylä- ja alataljalaitteet.

  • Anonyymi

    Entä jos ei omista ipuhelinta tms., vaan kuuntelulaitteena on tavallinen mp3-soitin? Onko kohtaloni jäädä ilman lenkkikirjoja? 🙂

  • Elli

    Mä löysin myös äänikirjat keväällä ja viimeksi kuuntelin Marko Kilven Elävien kirjoihin… Suosittelen! Sauvat multa kyllä löytyy, mutta mun pitäisi ilmeisesti hommata mp3-soitin, jotta saisin itteni liikkeelle, ja kunnon kuulokkeet, sellaiset korvanappimallit ei nimittäin kestä mulla korvissa pätkääkään… Menee vaan hermot, kun jompikumpi nappuloista tippuu koko ajan!

    • Satu Rämö

      Marko Kilpi on ihana! Oon lukenut siltä kaikki kirjat, ja ehdottomasti paras on se uusin – eiks siitä tullut leffakin, Kasipallo? Toivottavasti Kilveltä tulisi pian uusi teos samaan sarjaan 🙂

      Mulla on muuten ollut tuo sama nappulakuulokeongelma. Siihen auttoi kun aloin käyttöön sellaisen buffin, se auttaa pitämään nappulat korvissa lenkkipolulla. Nyt on vaan liian turkasen kuuma, etten pysty pistämään päähän mitään, siksi nuo kuvan luurit..

  • Martzu

    Hei,
    onko äänikirjat aina ostettava itselle vai voiko kirjaston äänikirjoja jotenkin kopioida MP3:een kuuntelua varten?

  • Martzu

    Hei,
    onko äänikirjat aina ostettava itselle vai voiko kirjaston äänikirjoja jotenkin kopioida MP3:een kuuntelua varten?

    • Satu Rämö

      Kirjastosta saatavat lainat ovat vaan lainaan, niitä ei saisi kopioida edes omaan käyttöön. Eli jos haluaa äänikirjan omaksi, se pitää ostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *