siaa pohdinta-osastolta. Tänä kesänä on ollut aikaa lukea ja kirjoittaa. Olen myös ehtinyt miettimään lukemista ja sitä tunnetta, jonka kirja jättää tai ei jätä lukijaan. Eilen illalla sain valkkaripullo seuranani muotoiltua ajatukseni yhdeksi väitelauseeksi: Lukukokemus on kiinni lukutilanteesta enemmän kuin uskommekaan. Aloitan vähän kauempaa. Opiskelin vuosia sitten – siis silloin vielä kun asuin Helsingissä – yliopistolla kotimaista kirjallisuutta. Tutkinto jäi työkiireiden ja parisuhdekriisien takia harmillisesti kesken (ja se harmittaa vieläkin). En ole missään opiskeluun liittyvässä tilanteessa ollut yhtä innoissani ja motivoitunut kuin Fabianinkadun ahtaissa luentosaleissa. Perhana soikoon: minusta olisi siis sittenkin pitänyt tulla humanisti.
 |
| Suomalainen kesäyö. |
Lukijalähtöinen tapa tulkita kirjallisuutta on armollinen: luen tekstiä, jonka tulkitsen aivoissani ja yhdistelen sitä kaikkeen siihen, minkä tiedän. Kenelläkään ei ole täysin samanlaista tunne- ja kokemusmaailmaa kuin minulla. Ehkä tämä kirjallisuudessa juuri onkin parasta; kirja ei merkitse lukijalleen mitään, ennen kuin lukija on lukenut sen.
 |
| Aina on aikaa lukea. Esimerkiksi vartti ennen vaellukselle lähtöä. |
Ja tässä tulee se pihvi: lukukokoemus voi samalla lukijalla olla eri tilanteissa erilainen.
Voitteko uskoa, että aloitin kerran Puhdistuksen, mutta lopetin sen kesken, koska se tuntui niin luvattoman pitkästyttävältä? Se kärpänen ja ne kurkkupurkit. Hohhoijaa, en nyt vaan jaksa, ajattelin. Todennäköisesti olin lukiessani väsynyt. Tai ehkä ajattelin intensiivisesti jotain muuta, eikä aivoon mahtunut yhtään uutta tavaraa. Odotin muutaman kuukauden ja kokeilin uudestaan. Silloin jotain tapahtui; sukelsin tarinaan täysillä. Luin yötä päivää, parhaimmat luvut luin useampaan kertaan ennen etenemistä. Kirjan loputtua näin puhetta sisältäviä unia, joissa toistui Puhdistuksen lauseiden rytmi. Se oli suorastaan friikkiä. Ja niin ihanaa.
 |
| Kuva: WSOY |
Toinen esimerkki. Yritin lukioikäisenä yhtenä syksynä kahlata läpi Täällä pohjantähden alla -trilogiaa. Kyllästyin muistaakseni sivulla 2. Joululoman koittaessa tartuin kirjaan uudestaan. Oli aikaa keskittyä. Luin koko trilogian yhden lomaviikon aikana ja rakastuin kirjaan.
Eilen yöllä aloin lukea jok’ikisessä suomalaisessa aikakauslehdessä tänä kesänä kehuttua Kiltti tyttö -trilleriä. Luin viisi sivua ja lopetin. Pitkästyttävävää jorinaa. Laskin pään tyynylle, lukulaitteen pöydälle ja nukahdin puolessa sekunnissa.
Sanotaan, että tylsät kirjat kannattaa suosiolla jättää kesken. Olen vähän eri mieltä. Kannustaisin mieluummin pitämään vähän taukoa ja yrittämään kohta uudestaan. Kirjallisuuden kanssa pitää välillä olla kärsivällinen. Helmeä ei ehkä heti haista. Mutta koska kirjallisuudesta pitää myös nauttia, on kärsivällisyydelläkin oltava joku raja. Minulla se tuli vastaan Tervon Myyrässä, jonka olen aloittanut alusta kolme kertaa ja neljännen kerran äänikirjana. Ja aina se on jäänyt kesken. En vaan ymmärrä, enkä tiedä miksi.
