Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suomen kielen alkeet

Lapsen opettamisen kaksikieliseksi on välillä aivan toivotonta hommaa. Tänään aamulla se pyysi maitoa.

– Mammaaaa, eg vil mjoolk.
– Miten pyydät suomeksi?
– Mammaaaa, eg vil mjoolk.
– Sanotko saman suomeksi. Mitä se valkoinen juoma on suomeksi?
– Eg vil mjoooooolk. (ja nauraa päälle)

Kuva: Mauve/Flickr

– No älä nyt viitsi kiusata, tiedät kyllä mitä se valkoinen juoma, jota säilytetään jääkaapissa ja joka tulee lehmästä, on suomeksi. Eli pyydätkö uudestaan.
– MJOOOOOOOOOLK. 
– Äiti puhuu suomea. Joten puhu säkin mulle suomea, jooko?
– Eg viiiiiil mjoooooolk (huutaen jo kohtuullisen kovaa). Mamma taaaaalaaa islenskuuuuuu.


Vittu.


– Mammaaaa, eg vil mjoolk.
Ei kun pyydä suomeksi nyt, niin me päästään lähtemään. Tuolla ulkona sataa ja pitäisi pukea kurahousut ja siihen menee aina ihan törkeän pitkä aika.
– MJOOOOOOOOOOOOOLK. 
– No en kyllä anna, ellet pyydä suomeksi! (hermoni alkavat tehdä lähtöä)

Lapsi kantaa jääkaapin eteen jakkaran, kiipeää sen päälle seisomaan, avaa jääkaapin ja osoittaa maitotölkkiä. Argh. Jos lähtö viivästyisi vielä minuutinkin, kersa missaisi päiväkodin aamupuurotarjoilun. Perjantaiaamun aikataulu ei mitenkään veny puuronkeittoon, joten jouduin antamaan periksi ja kaatamaan lasiin maitoa. Lapsi otti huikan lasista ja totesi sitten että:

– Mamma, mä haluan olla prinsessanakki.

27 Comments

  • Anonyymi

    Ehkä prinsessanakista ei ole suurempaa huolta. 😀

    Meillä toimii yllättävän hyvin se, että mä vain toistan asian itse suomeksi – tosin välillä joutuu huomauttamaan, että hei, minä tässä, mun kanssa puhutaan suomea. Mutta me asutaan Suomessa, joten tilanne on eri, vaikka ranska tällä hetkellä onkin esikoisen ykköskieli. Mä olen ruvennut vähän ymmärtämään niitä vanhempia, jotka ei puhu äidinkieltään lapselleen, koska ainoana kielen puhujana sen täytyy välillä olla ihan tosi rasittavaa.

    • Satu Rämö

      Ottaa se joskus vähän pattiin, kieltämättä 🙂 Tilanne taitaa olla vähän "hankalampi" mun miehelle, joka ei osaa suomea. Mä tajuan lapsen jolkotuksesta kaiken, mutta toi vuorikiipeilijä ei tajua suomenkielisiä sanoja. Ehkä sekin päivä vielä tulee, jolloin mun islannin-kielen taito ei riitä ipanan kanssa.

    • Anonyymi

      Kyllä, täällä yksi sellainen äiti jonka lapset eivät (enää) puhu oikeastaan sanaakaan suomea kun itse vain väsyin siihen suomeksi toistamiseen – minulla oli siis aikalailla samanlainen taktiikka kuin leluteekillä. Se toimi siis aluksi, mutta sitten vain kyllästyin, en jaksanut enää toistaa kaikkia asioita suomeksi. Asumme täysin espanjankielisessä ympäristössä jossa ei ole suomalaisista tietoakaan.

  • Tiina

    Prinsessanakki 😀
    Mun eka laps ei vastannut mulle koskaan suomeksi, kunnes täytti kolme. Nyt se on neljä ja puhuu mulle aina vain suomea (niin hyvin kuin osaa). Asutaan kanssa erikielisessä ympäristössä ja perheen toinen vanhempi puhuu ympäristön kieltä. Eli toivoa on. Tiedän, että toi koettelee hermoja.

  • Mira

    Heh. 😀

    Jos yhtään lohduttaa, niin kaksikielisille lapsille on ihan normaalia kieltäytyä välillä puhumasta toista kieltä. Kannattaa vaan sinnikkäästi puhua suomea, kyllä se joskus sitä vielä suostuu puhumaan.

    Meillä taas U ei osaa puhua mulle islantia ollenkaan. Kai se ajattelee etten mä kuitenkaan ymmärrä mitään. 😉 Mä oon pitänyt tosi tarkasti kiinni siitä että puhun sille vain ja ainoastaan suomea, tosin joskus harvoin jos sillä on leikkikaveri kylässä ja osoitan puheeni molemmille niin silloin käytän islantia. Sinänsä meillä tilanne on kuitenkin ihan eri, koska U:n ensimmäinen kieli on Suomessa opittu suomi. Ehdittiin asua reilu puoli vuotta Islannissa ennen kuin se suostui puhumaan islantia. Nyt 2,5 Islannissa asutun vuoden jälkeen se puhuu molempia kieliä suurin piirtein yhtä hyvin, mut vieläkin suomea kieliopillisesti paremmin.

  • Riitta

    Heh, tämä kuulostaa hämmentävän samanlaiselta, kun meidän nelivuotiaan puheterapia harjoitukset. Kyse on siitä, että lapsi periaatteessa osaa sanoa koon, muttei aina keskity ja se tulee teenä. Välillä ollaan into piukeena harjoittelemassa, kun pyydän korjaamaan:

    – tutta
    – eikun sano kukka
    – kukka 😀

    Välillä tulee:

    – tutta
    – eikun sano kukka
    – tutta, älä matti (matki)!

    Eikös kaikeassa kommunikaatiossa ole tärkeintä, että tulee ymmärretyksi?

  • Sara

    Mun neljästä kaksikielisestä serkusta nuorimmat kaksi kieltäytyivät puhumasta suomea muille kuin mummolleen… Asuivat silloin Suomessa ja täysin suomenkielisessä ympäristössä, mutta puhuttiin vanhimmat serkukset heidän isälleen englantia, joten luulivat monta vuotta, ettei mekään puhuta suomea… Meidän "lasten" väliset keskustelut olivat silloin, ja välillä vieläkin, semmoista sekakieltä ettei uskoisikaan…

    • Satu Rämö

      Mä oon muuten huomannut aikuisiällä, että ensimmäisen yhteisen kielen vaihtaminen on tosi hankalaa. Me puhuimme aluksi miehen kanssa yhdessä englantia. Nyt kun islanninkielen taitoni on vahvistunut, puhumme lähes pelkästään islantia, mutta muutos ei ollut helppo… Tuntui ihan toopelta puhua "vierasta kieltä" toiselle. Edelleenkin vaihdan englantiin, jos riitelen tai puhun jostain todella hankalasta aiheesta tai mulla on kaamea kiire.

  • Anonyymi

    Luin joskus Tiede-lehdestä, että kaksikieliset sairastuvat muita huomattavasti harvemmin muistisairauksiin. Ja jos Alzheimer on tullakseen, se iskee vasta paljon myöhemmin, kuin yksikielisillä. Ilmeisesti syynä on se aivojumppa, joka syntyy, kun tarjolla on jatkuvasti kaksi sanaa, joista aivojen on valittava oikea. Teidän muksulla on siis hyvä tilanne tulon päällä, mutta voi apua tuollaisia tilanteita!

    -Minna Uu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *