Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Se on valmis

Vaihdan tunnin kuluttua pituuspiiriä. Aivan pian iskemme vuorikiipeilijän kanssa muoviset olutmukit yhteen yläilmoissa ja skoolaamme New Yorkille. Ja hyvästä syystä. Olemme viimeiset kolme viikkoa yötä päivää kirjoittaneet, valokuvanneet, puhuneet puhelimessa, etsineet tietoa, haastateleet ihmisiä ja editoineet tekstejä. Intensiivijaksoa edelsi vuoden mittainen satunnaisempi taustatyö. Ja nyt. Nyt se on valmis! Mondo Islanti -matkaopas, täysin uudistettu painos lähti  kustannustoimittajan syynättäväksi tänään aamulla. 320 sivua, ykkösen rivivälillä. Sormenpäissä on rakot.

Olemme suunnitelleet matkaa New Yorkiin jo kaksi vuotta. Islannista on mestoille vain reilun 5 tunnin lentomatka. Siellä asuu kavereita. Sieltä saa hyviä drinkkejä. Siellä on kaikkea. Sinne tulee vanhoja opiskelukavereita käymään San Fransiscosta ja Washingtonista. Yibbee! Tässä on jo tarpeeksi monta hyvää syytä vaihtaa hetkeksi maisemaa. Ja juoda cocktailit vaikka pilvenpiirtäjän katolla. Voi onnea!

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tästäkin reissusta tulee ikimuistoinen. Teimme vastaavanlaisen matkan kun saimme edellisen yhteisen kirjamme valmiiksi. Mondo Islanti -matkaoppaan ensimmäinen versio valmistui helmikuussa 2008. Kun olimme painaneet enteriä ja kässäri oli tipahtanut kustannustoimittajan inboxiin, nappasimme käsimatkatavarat messiin, hurautimme taksilla lentokentälle ja otimme EasyJetin Berliiniin. Takana oli kuuden viikon kirjoitusputki keskimääräisillä neljän tunnin yöunilla. Menimme Mittessä baariin. Nautimme aika monta Coronaa. Oli hauskaa.

Heräsin aamulla järkyttävään päänsärkyyn. Hostellihuoneen lattialta löytyi sininen muovipussi, jossa oli pohjassa kaksi isoa reikää. Ravistelin vuorikiipeilijän hereille ja tiedustelin jätesäkistä. Olinko kenties puketunut siihen esimerkiksi matkalla baarista hostellille?

En ollut. Mieheni oli.

Design-hostellimme vessat sijaitsivat käytävällä, aivan huoneemme vieressä. Yöllisellä vessareissulla mies unohti avaimet huoneeseen. Tuuletusikkunasta kantautunut tuulenpuuska iski huoneenoven kiinni. Ja koska minä olin sänkyyn kaaduttuani sammunut kuin saunalyhty pohjoistuulessa, en todellakaan aikonut herätä koputuksiin. Tai paukutukseen. Tai oven rynkytykseen.

Mitä tekee alaston ja ratkaisukeskeinen vuorikiipeijä? No pujottautui tietysti vessan ikkunasta ulos, kiipesi ikkunankarmeista kiinni pitäen huoneemme ikkunan kohdalle ja yritti saada kuorsaavan tyttöystävänsä hereille koputtelemalla ulkopuolelta ikkunaan kolmannen kerroksen korkeudessa. Ei vaikutusta. Minulla on nimittäin tapana nukkua todella sikeästi.

Mies ei kehdannut alasti juosta kolmea kerrosta alas respaan pyytämään vara-avainta. Onneksi vessan roskatynnyristä löytyi jätesäkki. Kätevänä ihmisenä hän teki siitä itselleen housut, harppoi respaan pitäen molemmin käsin muovipussia ylhäällä, selitti tilanteen lievästi hämmästyneelle yövahdille, sai avamen ja pääsi vihdoin nukkumaan. Ja minä kuorsasin edelleen.

Tällä kertaa meidän pitää olla varovaisempia. Parkour pilvenpiirtäjän ulkoseinällä ei nimittäin välttämättä ole elinikäennusteelle hyväksi. Sitäpaitsi olemme nykyään vastuullisia vanhempia.

Kirja on kaupoissa maaliskuussa. Me olemme takaisin kotona kuuden päivän kuluttua.

31 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *